Eevan
perilliset

Suomalainen kirjallisuuselämä vaikuttaa huomioivan aina yhden grand old ladyn kerrallaan. Pitkään hän oli lastenkirjailija ja kääntäjä Kirsi Kunnas. Nyt kirjailijakunnan vanhin ja jakamatonta kunnioitusta keräävä edustaja on vuonna 1928 syntynyt Eeva Kilpi.

Anna-Riikka Carlsonin kirja Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä ilmestyi huhtikuun puolivälissä. WSOY järjesti kirjan ja Kilven kunniaksi juhlatilaisuuden Musiikkitalossa. Tunnelma oli poikkeuksellisen väkevä, suorastaan harras esityksineen ja muisteluhetkineen. Moni paikalla ollut kirjailija pohti, ettei ollut koskaan kokenut vastaavaa.

Yhdeksi vertailukohdaksi tarjoutuu Kunnaksen 90-vuotistilaisuus Savoy-teatterissa kymmenen vuotta sitten.

”Sodanjälkeisellä sukupolvella oli valtava tarve rakentaa, niin taloja kuin runojakin”, kiteytti kirjallisuudentutkija Leena Kirstinä silloin.

Samaa sukupolvea on Kilpikin. Hänen uransa on ollut poikkeuk­sellisen pitkä, elossa olevista kirjailijoista se lienee pisin. Kilven esikoisromaani, väkevä lapsuuskuvaus Noidanlukko, ilmestyi vuonna 1959. Päiväkirjamainen aforismi- ja runokokoelma Elämää kaikki päivät julkaistiin vuonna 2022.

Anna-Riikka Carlsonin mukaan Kilpi on ollut monissa kirjallisissa teemoissaan aikaansa edellä. Näihin kuuluvat esimerkiksi naisen asema ja seksuaalisuus, evakkokokemusten vaikutus ja luonnon ja eläinten oikeudet.

Carlson löysi Kilven teokset jo nuorena. Ensin potkaisivat runot, sitten Naisen päiväkirja (1978) ja Kesä ja keski-ikäinen nainen (1970).

”Noin kaksikymppisenä tunsin samastuvani keski-ikäisyyden ja vanhenemisen kuvauksiin sekä naisen ja nuoren rakastajan tarinaan. Mietin, että näinkin siis voi elää.”

Carlsonin mukaan ikäraamien murtaminen on kirjallisuuden ydintä. Kilpi on voinut olla kirjoittajana yhtä aikaa ikinuori ja varsin vanha.

”Jo 1980-luvulla hän kuvasi selkeästi vanhuutta, vaikka oli vasta sen kynnyksellä. Naisen päiväkirjaa hän kirjoitti suunnilleen minun ikäisenäni. Olen kokenut lähes fyysistä surua siitä, miten hän kuvasi kropan ja mielen alkavaa pettämistä. Elämä kolmen pojan yksinhuoltajana on varmaan ollut raskasta, ja erilaiset mielialanvaihtelut ja vaihdevuodetkin lienevät riepotelleet.”

”Mikään ei kuitenkaan loppunut siihen. Kirjan jälkeen ehti kertyä sekä ihmissuhteita että tuotantoa: elämää. Se rohkaisee minuakin.”

Vuonna 1974 syntynyt Carlson sanoo, ettei tunnista monia sukupolvikokemuksia 1990-luvulta vaan on aina viihtynyt itseään vanhempien ihmisten ja lasten seurassa.

”Aikatasot ovat minulle suoranainen turva. Minua lohduttaa ajatus, että Eeva on kokenut itsensä aika vanhaksi vuosina, jolloin en edes ollut syntynyt”, kirjailijansa kanssa ajan mittaan ystävystynyt kustantaja pohtii.

”Eeva kirjoitti Ihmisen äänessä, että olisi hyvä elää niin, että eri ikäpolvet sekoittuvat. Itse saan elää arjessa kolmen sukupolven kanssa, ja se tekee mielelle ja elämänhalulle hyvää.”

Sukupolvien jatkumoa Carlson korostaa myös omassa kirjallisuussuhteessaan. Hän sai ensimmäiset Kilpensä mummiltaan ja äidiltään.

”Nyt poikani tyttöystävä, neljännen sukupolven edustaja, lukee Eevan runoja. Jatkumo on upea. Hän täyttää pian kaksi- ja minä viisikymmentä, mutta saamme keskustella samoista asioista.”

Kun Carlson jo kirjoitti päiväkirjamuotoista teosta Rakas Eeva Kilpi – Nämä juhlat jatkuvat vielä, kustantamo sai käyttöönsä valtavan määrän kirjailijan käsikirjoituksia ja julkaisemattomia tekstejä. Niistä julkaistaan lähivuosina uusia teoksia.

”Aineisto on niin laaja, että sen kunnolliseen läpikäymiseen menee aikaa. Varmasti on tulossa jonkinlaista jatkoa Naisen päiväkirjalle”, Carlson sanoo. Hän on jo kauan vieraillut säännöllisesti Kilven luona. Viime vuosina tämän kunto on heikentynyt.

Taannoin Carlson luki Kilvelle kirjeen, jonka oli lähettänyt teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme. Se oli otsikoitu rakkauskirjeeksi ja sisälsi muun muassa lauseen: ”Kuljet aina kanssani sekä kaduilla että poluilla.”

Hurme kertoo havahtuneensa Kilven merkitykseen hitaasti mutta vääjäämättä. ”Luin tuoreeltaan 1970–80-luvuilla monet hänen romaaninsa, kuten eroottisesti väkevän Tamaran, mutta runoihin en taipunut. Nyttemmin olen todennut nekin raudanlujiksi.”

”Teen paljon luontotyötä, ja keskusteluissa itseäni nuorempien kanssa olen huomannut myös arvostusta Kilpeä kohtaan. Hänen kirjoistaan herää innostus: jo viisikymmentä vuotta sitten on kirjoitettu metsistä tällä lailla!”

Hurme puhuu lukijan kiitollisuudenvelasta, jolla hän alkoi tehdä Kielo Kärkkäisen kanssa sävellystä runoon Ihmisen haudalla. Se asettaa ihmisen paikalleen luonnon kokonaisuudessa. Eläimet, kasvit ja virukset lähettävät happaman viestin:

Ah, mikä helpotus kun viimein hän 

osasi jättää tämän elämän. 

Niin monta rantaa, suota, harvinaista kukkaa säästyy, 

niin moni metsä

rauhassa kasvaa saa

Ei olekaan ihme, että ekologisiin kysymyksiin erikoistunut toimittaja-kirjailija Juha Kauppinen näkee Kilven ympäristöliikkeen edelläkävijänä.

”Kuvaisin Kilven toimintaa ’suuruudenhulluksi realismiksi’. Hän kertoo asiat juuri niin kuin hän ne näkee, mutta ei pysähdy siihen vaan kuvittelee parempia maailmoja. Ja ratkaisuja.”

Kauppinen lopetti Kanava-palkinnon voittaneen Monimuotoisuus-reportaasikirjansa lukuun ”Eevan perilliset”. Hänen mukaansa Kilpi on vaikuttanut laajasti siihen, kuinka luonto nähdään. Lisäksi hän on onnistunut sanallistamaan kirjon luontoon liittyviä tunteita.

”Luonnonsuojeluhenki on vahva monissa Kilven teoksissa. Esimerkiksi evakkoutta hän kuvaa talvisodan ajassa siitäkin näkökulmasta, miltä metsän menettäminen tuntuu ja miten se toisaalta parantaa toipumaan menetyksistä.”

Kauppisen mukaan luonnonsuojeluliikkeen ei pidä pelätä eikä vähätellä tunteita rationaalisen argumentoinnin nimissä. Monimuotoisuudessa hän kirjoittaa: ”Minä taidan olla eevalainen. En vähättele tunteitani: jotkin niistä saattavat osoittautua elintärkeiksi. Kerron sen, mitä näen. En lähde ihmisvihan tielle.”

Kauppisen mukaan hyvät kirjoittajat ovat aina olleet tärkeitä ekologiselle liikkeelle.

”Pentti Linkola oli loistava ja vei näin jälkikäteen tarkastellen suuren osan ilmatilasta. Kilpi kirjoitti vuonna 1973 Häätanhun, radikaalin luonnonsuojelukirjan, jota jälkipolvet eivät valitettavasti ole nostaneet vaan muita kirjoja, kuten Animalian.”

”Ihmisen ja luonnon suhteen tarkastelu on monissa Kilven romaaneissa ihan kes­kiössä. Olen miettinyt, minkä verran hänen sukupuolensa ja humaani lähestymisensä on vaikuttanut siihen, että teeman kohoaminen hänen tuotannostaan on ottanut aikansa. Toki elämme ihan erilaista aikaakin.”

Usein Kilven kirjoissa on kyse paitsi rauhoittumisesta ja luonnolle antautumisesta myös ihmiskeskeisen näkökulman jättämisestä taka-alalle. Runokokoelmassaan Terveisin (1976) Kilpi pysäyttää mielen liikenteen kuudella sanalla:

Nosta jalka kaasulta 

perhonen ylittää tien

Kirjailija Jenni Haukiolle Kilven merkitys kiteytyy ennen kaikkea runokokoelma Animaliaan (1987).

”Se on jo pitkään ollut kulttiteos eläinoikeusväen keskuudessa. Lajikadon ja monimuotoisuuden köyhtymisen myötä entisestään ajankohtaistunut kirja korostaa, miten ihminen on vain yksi laji muiden joukossa ja velvollinen suojelemaan kaikkea elollista”, Haukio sanoo.

Kilven tuotantoa laajasti tunteva Haukio nostaa esimerkiksi yhden Animalian avainrunoista.

Laulu rakkaudesta puihin ja eläimiin päättyy näin:

Oi veljeni puu, oi siskoni heinä, 

oi sukuni suuri: eläimet.

Samaa kudetta ollaan, samaa verta ja tuhkaa, 

samaa ahdistusta ja unelmaa.

”Runo alleviivaa, että sen minkä teemme toisenlajisille, teemme viime kädessä myös itsellemme. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Kilven sanoma on mielessäni syventynyt jatkuvasti, muistuttaen aina, kuinka ihminen on vain yksi osa luonnon suuressa kokonaisuudessa. Juuri tätä suhteellisuudentajua samoin kuin vuodenaikojen luonnollista kiertoa yksityiskohtineen ja kuvineen Kilpi kuvaa mestarillisesti.”

47-vuotias Haukio ryhtyi lukemaan Kilven runoutta jo alle kaksikymmenvuotiaana. Ensimmäistä kertaa hän tapasi kirjailijan vuonna 2009, kun kumpikin oli lukemassa runojaan eläinsuojeluyhdistyksen tilaisuudessa.

”Henkilökohtainen kontakti syntyi eläinten asemaa käsitelleessä runoillassa. Myöhemmin Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana kutsuin Eevan esiintymään messuille, ja pariin otteeseen hän saapuikin lukemaan luonto- ja eläinaiheista tuotantoaan.”

Presidentti Sauli Niinistön puoliso Haukio muistuttaa, että Kilpeä arvostetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella.

”Hän on Ruotsissa hyvin tunnettu ja suosittu. Vuonna 2015 Ruotsin silloinen pääministeri Stefan Löfven siteerasi Eevan runoa ulkomuistista, kun keskustelin hänen kanssaan illallispöydässä suomalaisesta kirjallisuudesta.”

”Eeva on elämää ja elollista luontoa syvällisesti ymmärtävä ja monilla tavoin esikuvallinen kirjailija, joka on ollut rohkeassa ja uudistusmielisessä ajattelussaan vuosikymmeniä aikaansa edellä”, Haukio sanoo.

Löfvenin lainaus vuonna 1972 julkaistusta runosta kuuluu kokonaisuudessaan suomeksi näin:

Sano heti jos minä häiritsen, 

hän sanoi astuessaan ovesta sisään,

niin minä lähden saman tien pois. 

Sinä et ainoastaan häiritse,

minä vastasin,

sinä järkytät koko minun olemustani. 

Tervetuloa.