Yhdysvallat

Kuka putsaa pöydän?

Välivaalien murskavoitto antoi vauhtia demokraattien presidenttipeliin. Kärkinimiin ponnahti Georgian senaattori Jon Ossoff.

Teksti
Leena Sharma
Kuvitus
Viivi Prokofjev
8 MIN

Kun demokraatit voittivat Yhdysvaltain välivaaleissa kongressin molemmat kamarit murskaavalla enemmistöllä, arvuuttelu seuraavasta presidentistä alkoi heti. Presidentinvaalit ovat vuonna 2028.

Demokraatit saavat vaalivoitostaan kampanjalleen valtavasti nostetta. Liian voitonvarmana kisaan ei silti kannata lähteä. Viime vuodet ovat osoittaneet, että Yhdysvaltojen politiikassa tilanteet muuttuvat arvaamattomasti.

Demokraattien esivaalikamppailuun saattaa hyvinkin nousta ehdokkaita, joiden nimet eivät vielä sano suurelle osalle amerikkalaisista mitään, eurooppalaisille vielä vähemmän.

Tämän hetken spekulaatioissa esiin nousee silti viisi nimeä.

Georgian senaattoriksi toisen kerran valittu Jon Ossoff ponnahti demokraattien kärkikastiin, kun hän sai kotiosavaltiostaan 59 prosentin äänisaaliin.

Ossoff nousi tähdeksi ja median suosikiksi välivaalikampanjan aikana. Hänet tunnetaan valtakunnallisesti edelleen aika heikosti – varsinkin verrattuna muihin potentiaalisiin presidenttiehdokkaisiin. Ossoff on sitä paitsi kieltänyt olevansa kiinnostunut Valkoisen talon isännyydestä.

”I have zero interest in running for president”, minulla on nollakiinnostus presidentiksi, hän sanoi Politico-lehden mukaan lokakuun puolivälissä.

Ei ole tavatonta, että tulevat presidenttiehdokkaat kieltävät olevansa kiinnostuneita virasta.

39-vuotias Ossoff on siviiliammatiltaan dokumenttielokuvien tuottaja ja tutkiva journalisti. Hän on taitava puhuja, ja hänen retorisia kykyjään verrataan usein presidentti Barack Obaman puhetyyliin.

Lokakuun 8. päivänä järjestetyssä Geor­gian vaaliväittelyssä hän sivalsi vastaehdokastaan Mike Collinsia näin:

”Olet palkannut puolet Kolmannesta valtakunnasta toimistosi henkilökunnaksi.”

Collinsin entisillä avustajilla ja kampanjaväellä oli yhteyksiä uusnatseihin. Hänen vävynsä oli jakanut sosiaalisessa mediassa natsipropagandaa.

Obaman tavoin Ossoffin imago on maltillinen, ja hän asettuu poliittiseen keskustaan. Hän pystyy vetoamaan nuoriin ja myös afroamerikkalaisiin äänestäjiin, joita on noin kolmannes Georgian äänioikeu­tetuista.

Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku pitää Ossoffia ”raikkaana tuulahduksena”. Senaatti on perinteisesti ollut täynnä vanhempia valtiomiehiä ja -naisia, jotka saattavat säilyttää paikkansa vuosikymmenien ajan.

”Hän on tällainen ihan uuden sukupolven tyyppi, jolla on esimerkiksi valtava Tiktok-presenssi.”

Kampanjassaan Ossoff keskittyi lähinnä haukkumaan presidentti Donald Trumpia. Omat poliittiset linjaukset jäivät vähäisiksi.

Vasemmistodemokraateille Ossoff on myrkkyä.

Hän oli yksi kahdestatoista demokraattisenaattorista, jotka äänestivät republikaanien rintamassa Laken Riley Act -lain puolesta tammikuussa 2025.

Laken Riley Act velvoittaa liittovaltion viranomaiset pidättämään ja jopa karkottamaan maassa laittomasti oleskelevat siirtolaiset, jotka ovat syyllistyneet jopa niinkin vähäiseen rikokseen kuin myymälävarkauteen.

Puolueen edistyksellinen siipi piti lain tukemista petoksena. Esimerkiksi kalifornialainen edustajainhuoneen jäsen Ro Khanna totesi julkisesti, että lakia tukeneilla demokraateilla ei tulisi olla pääsyä puolueen korkeimpiin luottamustoimiin.

Ossoff on juutalainen, ja hän on kieltäytynyt käyttämästä Gazan yhteydessä sanaa kansanmurha. Hän vetoaa siihen, että kansanmurha määritellään kansainvälisissä tuomioistuimissa. Hän on myös tukenut Israelin oikeutta puolustaa itseään, mutta on Gazan sodan myötä alkanut suhtautua kriittisemmin Israelin aseapuun.

Kamala Harrisilla on entisenä varapresidenttinä ja presidenttiehdokkaana valmis valtakunnallinen kampanjaorganisaatio ja massiivinen varainkeruuverkosto. Lähes kaikki amerikkalaiset tuntevat hänet.

Puolueen ydinkannattajat, erityisesti mustat ja naisäänestäjät, tukevat häntä vahvasti.

Useimmat politiikkaa analysoivat ajattelevat kuitenkin, että hän on menneen talven lumia. Professori Saikku on samaa mieltä: Harris tuli jo testattua edellisessä presidentinvaalikampanjassa.

”Hänen suorituksensa ei ollut erityisen vakuuttava eikä hän ole karismaattinen puhuja. Usein amerikkalaisessa poliittisessa kulttuurissa on myös niin, että jos kerran häviää kunnolla, se oli sitten siinä.”

Kalifornian kuvernöörillä Gavin Newsomilla on kokemusta Yhdysvaltain suurimman osavaltion johtamisesta. Hän on valovoimainen, aggressiivinen väittelijä ja taitava mediasuhteissa. Hänellä on myös vahvat suhteet puolueen suurlahjoittajiin.

Newsom on osoittanut joustavuutta – joidenkin mielestä selkärangattomuutta – siirtymällä edistyksellisistä arvoista lähemmäs keskustaa. Vain muutama kuukausi Trumpin toisen vaalivoiton jälkeen hän aiheutti kohua sanomalla, että transsukupuolisten naisten ja tyttöjen osallistuminen naisten urheilusarjoihin on ”syvästi epäoikeudenmukaista”.

Newsomia on usein kritisoitu eliittiin kuuluvaksi ja liian silotelluksi poliitikoksi. Se voi vieraannuttaa työväenluokan äänestäjiä ratkaisevissa vaa’ankieliosavaltioissa. Kalifornialaiset ovat hänen kuvernööriaikanaan kärsineet rajuista talousvaikeuksista. Osavaltion kaduilla näkyvä kodittomuuden räjähtäminen on yksi Newsomin pahimmista epäonnistumisista.

Saikku sanoo, että Newsomilla on puolellaan sama etu kuin Harrisilla: hänet tunnetaan.

”Laajan tunnettuuden saavuttaminen Yhdysvalloissa on todella vaikeaa. Newsom on myös Harrisia taitavampi poliitikko.”

Jos Ossof valittiin toisen kerran senaattiin Georgiasta. Häntä on karismaltaan verrattu Barack Obamaan. © Derek Storm / Everett / MVPhotos

Liikenneministerinä Joe Bidenin hallinnossa vuosina 2021–2025 toiminut Pete Buttigieg alkaa olla presidenttipeliveikkailuissa jo ikuisuusnimi.

Hän on Ossoffin tapaan lahjakas viestijä, joka kykenee selittämään monimutkaisia asioita kansantajuisesti. Entisenä indianalaisen pikkukaupungin pormestarina hänellä on kyky puhutella keskilännen ja maaseudun äänestäjiä.

Buttigiegin on kuitenkin ollut vaikeaa saada vahvaa tukea vähemmistöäänestäjiltä. Se on demokraattien esivaaleissa ratkaiseva puute. Lisäksi hänet nähdään vahvasti edellisen hallituksen kasvona ja Washingtonin sisäpiiriläisenä.

Harrisin, Buttigiegin ja Newsomin suurin yhteinen este voi olla se, että he edustavat poliittista aikakautta, josta halutaan jo siirtyä eteenpäin.

Alexandria Ocasio-Cortez otti välivaaleissa historiallisen suuren 78,2 prosentin voiton New Yorkin 14. vaalipiirissä. Hänet valittiin edustajainhuoneeseen viidettä kertaa.

Jos demokraattien vasemmistosiivestä joku lähtee presidenttiehdokkaaksi, on vaikea kuvitella kuka muu se voisi olla kuin heidän kirkkain tähtensä Ocasio-Cortez.

New Yorkin pormestarin Zohran Mamdanin tavoin Ocasio-Cortez on Amerikan demokraattisten sosialistien eli DSA:n jäsen. DSA:n ideologia on lähellä sosiaalidemokratiaa.

Ocasio-Cortezilla on intohimoisten kannattajien verkosto ja nuorison tuki. Hän on sosiaalisen median ja digitaalisen kampanjoinnin edelläkävijä, joka kykenee keräämään suuria summia pienlahjoituksina.

Ocasio-Cortez on puhunut useaan otteeseen Gazan kansanmurhasta. Hänen äänestyskäyttäytymisensä edustajainhuoneessa on kuitenkin myös suututtanut vasemmistolaiset kannattajat niin pahasti, että DSA jopa veti tukensa häneltä joksikin aikaa.

Kesällä 2025 Ocasio-Cortez vastusti lakipakettia, joka olisi leikannut 500 miljoonaa dollaria Israelin Iron Dome -ilmatorjuntajärjestelmältä. Hän puolusti päätöstään sanomalla, että kyse oli menoista, jotka suojelevat siviilejä.

Sopu saatiin aikaan huhtikuussa 2026. Ocasio-Cortez lupasi virallisessa DSA-foorumissa äänestää jatkossa kaikkea Israelille annettavaa sotilaallista apua vastaan.

Ocasio-Cortez on erittäin polarisoiva hahmo. Hänen vasemmistolaiset linjauksensa tekisivät hänestä varmasti republikaanien päähyökkäysten kohteen.

”Realistisesti sanottuna Ocasio-Cortez on käytännössä mahdoton myytävä isolle osalle yhdysvaltalaisia”, sanoo Saikku.

”Hänen menneisyydestään on helppo kaivaa raskauttavia kommentteja, joissa hän esimerkiksi vaatii poliisin rahoituksen vähentämistä.”

Afroamerikkalaisen George Floydin murhan ja sitä seuranneiden laajojen mielenosoitusten aikana kesällä 2020 Ocasio-Cortez oli yksi näkyvimmistä ”Defund the Police” -liikkeen puolustajista. Hän on sittemmin yrittänyt ottaa etäisyyttä iskulauseeseen.

Republikaanileirissä varapresidentti J. D. Vancea on pidetty Trumpin ilmeisenä seuraajaehdokkaana. Onko hän sitä vielä näiden vaalien jälkeen?

Vance luetteli viestipalvelu X:ssä 4. marraskuuta neljä asiaa, joiden avulla republikaanit voivat nousta kannatusalhosta: Iranin sodan lopettaminen, elinkustannuskriisin hoitaminen, Amerikan asettaminen ensimmäiseksi ja Israel-suhteen uudelleenarvioiminen.

Kommenteissa hän sai osakseen lähinnä pilkkaa ja toteamuksen: liian vähän, liian myöhään.

The New York Timesin politiikan toimittaja Michelle Cottle sanoi vaalianalyysissään republikaanien ”huikean epäonnistumisen” viittaavan siihen, että Vancen haastajille on nyt paljon enemmän tilaa.

The New York Timesin kolumnisti David French totesi samassa artikkelissa: ”Kymmenen viime vuoden ajan suurin uhka minkä tahansa republikaanin poliittiselle uralle oli Trumpin vastustaminen. Nyt suurin uhka saattaa hyvinkin olla Trumpin tukeminen.”

Maltillisempaa republikaanilinjaa voisivat edustaa esimerkiksi Virginian entinen kuvernööri Glenn Youngkin, Georgian kuvernööri Brian Kemp tai ulkoministeri Marco Rubio.

Saikun mielestä Maga-liikkeen tulevaisuus on amerikkalaisen politiikan suurin kysymysmerkki.

”Tämä oli Trumpin henkilökohtainen haaksirikko, ja koko Maga-liike on henkilöitynyt häneen.”

Saikku uskoo, että perinteisemmillä republikaaneilla olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus nousta varjoista ja palauttaa linjaa takaisin yleispuolueen suuntaan.

Mihin demokraatit voisivat seuraavan kahden vuoden aikana kampanjassaan kompastua?

Monet pelkäävät tilannetta, jossa presidentti ja kongressi ajautuvat asemasotaan. Kongressi voi estää Trumpin budjettiesitykset, ministeri- ja tuomarinimitykset ja tämän omat lakialoitteet. Trump voi puolestaan estää veto-oikeudellaan kongressin lakialoitteet.

Trump on lähettänyt häviön jälkeen tyylilleen uskollisesti ristiriitaisia viestejä. Hän sanoi vaali-iltana Politicon uutisankkurille Dasha Burnsille, että vaikka hänellä on veto-oikeus lainsäädäntöön, hän ei halua viettää kahta viimeistä vuottaan pelkästään ”istuen siellä ja hyläten kaiken”.

Toisaalta hän julkaisi tulosten ratkettua Truth Social -palvelussaan kuvan punaisesta lippalakista, jossa luki: Veto.

Vaalit opettivat republikaaneille, että edes miljardin euron suuruinen vaalikassa ei välttämättä vie voittoon. Amerikkalaiselle demokratialle tämä tietää potentiaalisesti hyvää.

Kalliit, pahantahtoiset ja alhaisimpiin vaistoihin vetoavat vaalimainokset eivät enää vedonneet äänestäjiin, jotka elävät todellisten ja yhä synkemmäksi käyvien uhkien ympäröiminä.

Barack Obaman vaalikampanjoiden päästrategina tunnettu David Axelrod varoitti Pod Save America -podcastissa lokakuun puolivälissä demokraatteja: Jos heidän tärkein – tai ainoa – sanomansa on se, että he aikovat kumota kaikki Trumpin aikaansaannokset ja palauttaa asiat aikaan ennen häntä, he häviävät.

Axelrodin mielestä nyt on aika miettiä luovilla tavoilla valtavia, jo olemassa olevia tai tulevia ongelmia: ilmastonmuutosta, tekoälyä, elintason laskua ja korruptiota.

Hän lisäsi:

”Myös ehdokas, joka etsii uutta, tulee menestymään.”