Koira sai auton kiinni

Moni britti haaveili brexitistä, harva ajatteli sen pidemmälle. Nyt EU-eron vaikutukset alkavat tuntua kukkarossa ja kotipihalla. ”Pian edessä on kaaos”, sanoo puutarhayrityksen johtaja.

Teksti
Reijo Ruokanen
Kuvat
Petteri Kokkonen
8 MIN

Puutarhatukkuri Richard McKenna esittelee kahdeksan hehtaarin valtakuntaansa Swanleyn kaupungissa Lontoon kupeessa ja purkaa tuskaansa.

”Ennen me soitimme alihankkijallemme Espanjaan tai Portugaliin tai Italiaan tai Hollantiin maanantaina ja teimme tilauksen. Keskiviikkoaamuna kasvit olivat meillä. Viimeistään torstaina ne olivat asiakkaillamme.”

Kaikki muuttui toukokuun alussa. Lykät­tyään toistuvasti tuontitarkastuksia Britannia viimein otti käyttöön osittaisen valvonnan. Se tarkoittaa, että noin joka neljäs lasti tarkastetaan tullissa.

Jotta kuorma on päässyt edes tarkastukseen asti, kasvit on pitänyt jo kertaalleen tarkastaa EU:n puolella.

”Kaikki maahantuojat täyttivät varastonsa huhtikuussa, joten selviämme vielä hetken, mutta pian on edessä kaaos. Asiat ovat jo nyt täysin solmussa, ja vaikeudet ovat vasta alkamassa.”

Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen mukaan Britannia ei saa kohdella EU:n alueelta tulevaa tuontia suopeammin kuin muualta tulevaa. Siksi sen on vaadittava samat todistukset ja tehtävä samat tarkastukset EU-maista tuleville kasveille kuin EU:n ulkopuolelta tuleville.

”Siirtymäaika loppuu lokakuussa. Silloin kaikki rekat ja kaikki kasvit ja tuoretuotteet pitää tarkastaa rajalla”, McKenna kertoo.

Richard McKennan mukaan Britannia ei ole valmis brexit-siirtymäajan päättymiseen.

Puutarhakasvien tuonnin vaikeus kuulostaa suomalaisittain pieneltä ongelmalta, mutta se voi olla ensimmäinen todellinen brexit-shokki briteille. Tilastojen mukaan jopa 30 miljoonaa brittiä hoitaa puutarhaa.

Eivätkä ongelmat koske tietenkään vain puutarhatuotteita. Vaikeuksiin ovat joutumassa esimerkiksi monet Lontoon ravintolat. Kalatukkureiden mukaan kalan matka Portugalista Britanniaan voi kestää jatkossa kolme tai neljä vuorokautta.

Siirtymäajan päättymiseen on varauduttu kehnosti, McKenna sanoo.

”Vaikka kansanäänestyksestä on kulunut jo kahdeksan vuotta, vieläkään kukaan ei oikeasti tiedä, miten asiat kannattaisi hoitaa. Jokaiselta viranomaiselta saa erilaisen vastauksen.”

McKennalla on vain pahaa sanottavaa brexitistä, Britannian päätöksestä erota EU:n jäsenyydestä. Brexiteerit lupasivat parempaa terveydenhuoltoa, parempia asuntoja, vähemmän pakolaisia, kasvavia investointeja ja reipasta talouskasvua.

Mikään lupauksista ei ole pitänyt, ei alkuunkaan.

1990-luvun lopulla Britannia oli optimis­tinen, raikas ja innostava yhteiskunta. Tony Blair oli uudenlainen pääministeri. Nuorekas, lähestyttävä, tunnustuksellinen eurooppalainen. Pohjois-Irlantiin oli saatu rauhansopimus, talous kukoisti, vesisateellakin tuntui paistavan aurinko. Blair oli uudistanut työväenpuolue labourin sosialismia haikailevasta ay-liikkeen jatkosta moderniksi oikeistososiaalidemokraattiseksi New ­Labouriksi.