Voiko tämän levyn rahina, kohina, rätinä ja suhina poistaa kivun?
Lappeenrannassa uskotaan, että analoginen musiikki paitsi kuulostaa paremmalta myös auttaa rentoutumaan, jopa lievittämään voimakkaita kipuoireita. Täytyihän se kokea omin korvin.
Huone on kuin aikakapseli menneisyydestä, 1980-luvulta. Futuristisia hifilaitteita. Hyllyjä täynnä vinyylilevyjä, c-kasetteja, vhs-koteloita.
Nostalgisen punertavalla sohvalla istuu Pasi Virtanen. Hän valmistautuu hoitamaan kroonista kipuaan.
Virtanen jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 1990-luvun lopulla vakavien selkävaivojen vuoksi. Sittemmin hänelle on tehty toistakymmentä kirurgista operaatiota. Jatkuvaa kipua tasaavat elimistöön asennettu kipustimulaattori ja vahva morfiinilääkitys.
Vääksyläinen Virtanen on saapunut lappeenrantalaiselle Astia-studiolle musiikin vuoksi. Syy on sama kuin morfiinin ottamisessa: kivunlievitys.
Virtanen käyttää musiikkia osana kipuhypnoosia, menetelmää, jossa mielenhallinnalla ja kehon rentouttamisella pyritään rauhoittamaan hermoston hälytystilaa.
Aivotutkimus on viime vuosina antanut huomattavaa näyttöä kipuhypnoosin konkreettisista vaikutuksista. Virtanen toivoo ja pitää varsin mahdollisena, että menetelmä huomioidaan Suomalaisen Lääkäriseuran seuraavassa Käypä hoito -päivityksessä.
Astia-studion huoneesta tekee erityisen se, että täällä musiikki soi kokonaan analogisen signaalitien kautta. Se kuulemma lievittää kipua.
Niinköhän? Vinyyleistä ja analogiasta intoilu näyttäytyy helposti keski-ikäisten miesten harrastuksena, menneen romantisointina.
Nyt on kuitenkin kyse myös jostain muusta.
Analogisuus tarkoittaa mekaanisiin vastaavuuksiin perustuvaa tiedonsiirtoa. Ääniaallot siirtyvät nauhalle sähkömagneettisiksi pulsseiksi, jotka muutetaan mekaanisiksi muodoiksi vinyylilevylle ja siitä jälleen ääniaalloiksi levysoittimen neulan värähdellessä.
Koska ketju on yhtä herkkä ja vaivalloinen kuin miltä se kuulostaa, mukaan tarttuu aina häiriösignaaleja: kohinaa ja rahinaa, rätinää, suhinaa.
Digitaalinen tiedonkäsittely alkoi korvata analogisia tallennus- ja toistotapoja 1980-luvulla. Digitaaliset ratkaisut olivat nopeampia, kevyempiä, helpompia ja tarkempia. Viimeistään 1990-luvun aikana ne syrjäyttivät analogian käytännössä kokonaan.
Puhelimelta tai esimerkiksi cd-levyiltä kuunneltava musiikki soi aina digitaalisen signaalitien kautta. Myös vinyylilevyt on jo pitkään kaiverrettu digitaalisen signaalitien äänestä.
Digitaalinen tallennustie muuttaa ääniaallot nolliksi ja ykkösiksi, jotka mukailevat analogisen äänen aaltoliikettä. Sävyjä katoaa ja pelkistyy, kuten kännykkäkameran ottamassa kuvassa, joka pilkkoo maiseman pikseleiksi.
Kun analoginen toteutus tallentaa todellisuuden pienimpine värähdyksineen, digitaalisen toteutuksen tulos on jäljitelmä. Erittäin tarkka jäljitelmä, mutta jäljitelmä.
Astia-studion perustaja Anssi Kippo asettaa levylautaselle Madonnan Like a Prayer -albumin. Hän soittaa samaa kappaletta samoista kaiuttimista, ensin vinyyliltä ja sen jälkeen suoratoistopalvelu Spotifysta. Vuonna 1989 julkaistu hitti on osa ”demonstraatiota”, jolla Kippo havainnollistaa eri formaattien ja signaaliteiden eroja.
Kippo on järjestänyt demonstraatiota vuodesta 2017, ja tähän mennessä sen on kokenut yli kaksituhatta ihmistä. Joukossa on tunnettuja koti- ja ulkomaisia musiikin ammattilaisia. Studion nettisivuilla näkyvä palaute on epäilyttävän vaikuttunutta. Puhutaan ”musiikin löytymisestä uudestaan”, jopa ”elämän muuttumisesta”.
