Oi, maailma, katso!
1920-luvulla lähes 40 maassa esitettiin parituntista elokuvaa Finlandia. Se oli maailman ensimmäinen mainosfilmi, jonka valtio oli tehnyt itsestään.
Lokakuun 8. päivänä 1922 Helsingin Pohjoisesplanadilla sijainneessa Kino Palatsissa oli vaikutusvaltaisia kutsuvieraita. Juhlanäytöstä valtakunnan ykkösteatterissa kunnioittivat läsnäolollaan tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg, useat ministerit, kansanedustajat, diplomaatit ja ”rahamaailman edustajat”.
He olivat saapuneet katsomaan elokuvaa nimeltä Finlandia.
Kun esirippu aukesi, valkokankaalla kaadettiin puita, ajettiin hevosvoimin tukkeja, niitä leimattiin ja uitettiin. Tehtaalla tukit lajiteltiin, katkottiin ja kuorittiin. Niistä tehtiin selluloosaa ja paperia. Lopulta junat kuljettivat valmiit tuotteet satamiin ja maailmalle.
Teatterissa orkesteri soitti suomalaiskansallista musiikkia, Erkki Melartinia, Heikki Klemettiä, Oskar Merikantoa, Sibeliusta.
Lähes kaksituntisen Finlandian alaotsikko – ”kuusinäytöksinen filmi Suomen maasta ja kansasta sellaisina kuin ne ulkomaalaiselle esitetään” – kertoi tyhjentävästi elokuvan idean. Tarkoitus oli luoda kuva Suomesta modernina länsimaana.
Elokuvan kuusi osaa olivat nimeltään ”Metsän satu”, ”Merestä kohoava Helsinki”, ”Suomen urheiluelämää”, ”Laulu viheriäisistä niityistä ja keltaisesta voista”, ”Hakkapeliittain jälkeläiset” ja ”Suomen kosket”.
Ensi-illan jälkeen ulkoministeriön sanomalehtitoimiston päällikkö Georg Theslöf totesi: ”Yksimielisesti on kaikilta kutsuvierailta samoin kuin aikaisemmin sanomalehdistön taholta lausuttu, että filmi vastaa tarkoitustaan.”
Nuorta tasavaltaa pitää tehdä tunnetuksi maailmalla, ulkoministeriö päätti heti Suomen itsenäistyttyä. Kirjojen, artikkelien ja lehtimiesvierailujen lisäksi tärkeä keino oli elokuva. Sanomalehtitoimisto selvitti vuonna 1919, kuinka paljon ja millaista kuvamateriaalia Suomesta oli saatavilla. Tulos oli melko lohduton.
Maan talouselämästä oli niukasti aineistoa, ja muutenkaan filminpätkät eivät olleet ”sisällöltään niin arvokkaita kuin tämän laatuinen propaganda edellyttää”. Tuolloin käytettiin sanaa propaganda. Nykyään puhuttaisiin markkinoinnista.
Niinpä ulkoministeriö ryhtyi itse suunnittelemaan filmiä, jonka pääpaino olisi Suomen talouselämän esittelemisessä. Siihen olisi sisällytettävä otoksia metsäteollisuudesta, maataloudesta, osuustoiminnasta, kaivoksista, pankeista ja satamista. Myöhemmin päätettiin ottaa mukaan myös matkailu. Uusia maisema- ja luontokuvia oli filmattava. Myös armeija ja eri aselajit päätettiin sisällyttää elokuvaan.
