Yhä useampi yrittää itsekseen
Parisen viikkoa sitten vietettiin Yrittäjän päivää. Se on suhteellisen uusi traditio, joka profiloituu vahvasti yrittäjäneuvos Riitta Antinmäkeen. Hän oli takavuosina keskeisesti mukana myös yrittäjäpatsashankkeessa, jonka taustalla vaikutti aktiivisesti myös edesmennyt ministeri Aatos Erkko.
Ajan riento on siksi rajua, että Yrittäjän päivän rinnalle olisi syytä alkaa puuhata erityistä yksinyrittäjän päivää. Tai ehkä olisi parempi ristiä se yksinyrittäjän yöksi, sillä he jos ketkä tietävät, mitä tarkoittaa suomalainen sananlasku yöllä päivät jatketaan.
Erityyppisiä yksinyrittäjiä on nykyään jo liki 170 000. Määrä on kasvanut 50 000:lla kymmenen viime vuoden aikana. Ja lisää tulee. Jokainen yt-kierros pitää siitä huolen.
Suomen Yrittäjien työelämäasioista vastaava johtaja Rauno Vanhanen luonnehti Helsingin Sanomien mielipidesivulla (29.8.) yksinyrittäjien määrän huomattavaa kasvua ”kenties suurimmaksi ansiotyön tekemistavan muutokseksi”.
Vanhanen kehotti mielipidekirjoituksessaan myös pohtimaan, miksi useammat eivät työllisty perinteiseen palkkatyöhön, vaan heidän työpanoksensa halutaan käyttöön muutoin kuin työsuhteessa tehtävänä työnä eli alihankintana.
Juhlapuheissa tavataan nykyisin ihastella sitä, kuinka suhtautuminen yrittäjyyteen on muuttunut ja kuinka uusia yrityksiä syntyy enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tämän tilastoharhan taakse kätkeytyy vain se tosiasia, että nämä syntyvät yritykset eivät pääsääntöisesti työllistä juuri muita kuin perustajansa.
On siis synnytetty uusi lajityyppi, jota konstapylkkäsmäisesti voi kutsua työläisen ja yrittäjän risteymäksi. Tätä työmarkkinoiden uutta pyymetsoa eivät sen paremmin palkansaajan kuin yrittäjänkään perinteiset etuudet rasita.
Kun tämä ”ansiotyön tekemistavan suurin muutos” ei osoita ainakaan mitään laantumisen merkkejä, niin jatkossa moni nuori päätyykin valmistuttuaan suoraan yksinyrittäjäksi.
Heitä olisikin syytä alkaa valmentaa tähän vaihtoehtoon jo opiskeluaikana, jotta kaikki eivät joudu opettelemaan samoja byrokratiakoukeroita kantapään kautta.
Yksinyrittämisen yleistyminen muuttaa monia työelämän perinteisiä käytäntöjä ja rakenteita.
Yksi esimerkki on se, että yksinyrittämisessä muhii pienimuotoinen eläkepommi. Varsin monet yksinyrittäjistä kun maksavat itselleen vain pienintä mahdollista lain velvoittamaa yrittäjäeläkettä. Osa tekee sen tietoisesti, mutta osa siitä yksinkertaisesta syystä, että heillä ei ole varaa kohtuullisen eläketason turvaavan eläkkeen maksamiseen.
Sitten voidaan kysyä, kuinka tämä useimmiten pakon edessä tapahtunut ansiotyön tekemistavan muutos on otettu huomioon työmarkkinamekanismeissa. Kysymys on helppo, sillä siihen voi ykskantaan vastata, että ei vielä mitenkään.
Yksinyrittäjien arkitodellisuus on varsin kaukana siitä todellisuudesta, jossa väännetään kokopäiväisesti kättä parista koulutuspäivästä, joista entinen EK-pomo Mikko Pukkinen oli tiettävästi sopinut jonkun kanssa jotakin.
Nythän tuossa koko valtakuntaa ravisuttaneessa koulutuspäiväkiistassa on toki päästy sopuun, ja Pukkinen on päässyt Kuntarahoitukseen neuvonantajaksi.
Yksinyrittäjän ääni ei pitkälle kanna siitä huolimatta, että heitä on jo enemmän kuin esimerkiksi Metalliliitossa jäseniä. Alkaakohan aika ollakin kohta kypsä yksinyrittäjien omalle liitolle, jonka senkin pitäisi varmaan olla eräänlainen pyymetso eli perinteisen ammattiliiton ja yrittäjien edunvalvonnan risteytys.
Kuva Janne Tervamäki.