Vihdoin hyvä pankkiuutinen
Kun suomalaiset pankit rahoittavat Kaupthingin talletusten maksamisen takaisin 10000 tallettajalle, se ei ole ilosanoma vain noille rahoistaan huolestuneille tallettajille vaan meille kaikille.
Suomen ja Islannin rahoitusvalvojat hyväksyivät ratkaisun 20. lokakuuta. Eduskunta hyväksynee asiaa koskevan lakiesityksen lähiaikoina.
Mukana järjestelyssä ovat Nordea Pankki Suomi, OP-Pohjola-ryhmä ja Sampo Pankki. Ne sitoutuvat rahoittamaan operaation, jolla Kaupthingin Suomen-sivuliikkeen 10000 tallettajalle maksetaan heidän talletuksensa korkoineen.
Järjestelyyn tarvitaan rahaa noin 100 miljoonaa euroa. Panttina ovat sivuliikkeen antamat yritysluotot.
Järjestelyssä ei siis käytetä Suomen talletussuojarahaston eikä valtion rahoja.
Tällainen järjestely ei synny itsestään. Jonkun täytyy edistää asiaa aktiivisesti. Tässä tapauksessa keskeiset neuvottelijat olivat Suomen Pankin Pentti Hakkarainen ja Rahoitustarkastuksen Leena Kallasvuo. Mukana oli myös Ratan eläkkeellä oleva johtaja Kaarlo Jännäri.
Miksi uutinen
on niin hyvä?
Nurkanvaltaajan mielestä on ainakin neljä syytä, joiden perusteella uutista voi pitää erinomaisena.
1. Signaali talletusten turvallisuudesta. Kaupthingiin liittynyt epävarmuus ei ehtinyt synnyttää tallettajissa merkittävää levottomuutta. Tämän järjestelyn ansiosta sitä ei tule myöhemminkään. Toisaalta vähitellen hitaimmatkin ymmärtävät, että sivukonttoritalletuksiin liittyy oma erityisriskinsä.
2. Signaali pankkien kunnosta. Jotta suomalaiset pankit pystyivät tekemään tämän tempun, niiden vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden täytyy olla näissäkin olosuhteissa jokseenkin kohdallaan.
3. Vahinko ei kierrä. Järjestely on onneksi tilapäinen: pankit saavat omansa pois. Rahoituksen vakuutena on nimittäin Kaupthingin yrityslainasalkku.
4. Ratkaisu syntyy markkinoilla. Viranomaisia kyllä tarvittiin järjestelyn luomisessa, mutta veronmaksajien rahaa ei pala. Pankeilla on ymmärrettävä motiivi hoitaa asia jo siksi, että ne joka tapauksessa ovat talletussuojarahaston rahoittajia.