Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Varoitus: Islannissa havaittu taloudellista toimintaa

Jarmo Raivio
Blogit Nurkanvaltaaja 30.7.2009 12:32

Muistatteko vielä Islannin? Tuon veikeän saaren, jonka ketterät liikemiehet tuntuivat vielä pari vuotta sitten omistavan vähintään puolet Suomen talouselämästä.

Saaren talouselämän noususta ja tuhosta on kirjoitettu monta opettavaista taloustarinaa (niille jotka viitsivät lukea englantia tässä yksi pidemmistä ja oudoimmista). Vielä viime kesänä ankarimmat synkistelijät arvioivat, että Islannista tulee romahduksen jälkeen jonkinlainen taloudellinen joutomaa, joka jatkossa elättää itsensä lähinnä turskan kotitarvepyynnillä.

Nykyisiä talousennusteita tiiratessa Islannin talouskatastrofi ei vaikuta ihan niin katastrofaaliselta. Maan talouden ennustetaan supistuvan tänä vuonna 7,0 prosenttia, työttömyys nousee 8,4 prosenttiin.

Kaukana esimerkiksi Latvian rujoista luvuista, itse asiassa aika lähellä Suomen tilannetta (Valtiovarainministeriö ennustaa työttömyyden meillä pahenevan tänä vuonna 9,0 prosenttiin ja BKT:n supistuvan 6,0 prosenttia).

Toki pikku pulmiakin on, Islannilta esimerkiksi puuttuu toimiva pankkijärjestelmä, vaikka sellaista yritetään saarelle pikavauhtia pystyttää. Myös valtiontalous on kriisin jäljiltä vähintäänkin huonossa jamassa.

No miksi ei käynyt tämän pahemmin?

Islanti yritti kyllä noudattaa nykyisin vallalla olevaa talousviisautta ja pitää valuuttansa arvon vakaana kriisistä huolimatta. Viime lokakuussa maa jopa kiinnitti kruunun arvon euroon.

Ei ole selvillä, ehtikö maan valtiovarainministeri lyödä vetoa, että kruunua ei devalvoida. Kiinnitys nimittäin piti noin vuorokauden, sitten kruunu jatkoi syöksylaskuaan.

Epävirallisilla dollarikursseilla mitattuna Islannin kruunun arvo puolittui. Eli jos ennen kriisiä dollarilla sai 65 kruunua, romahduksen jälkeen taala oli yli 120 kruunun arvoinen.

Tämä on johtanut turistiryntäykseen Reykjavikiin.

Ennen suorastaan legendaarisen kallis Islanti ei vieläkään ole mikään halpala, mutta huomattavasti halvempi kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten. Valuutan romahdus on myös hyvä uutinen islantilaiselle vientiteollisuudelle (siinä määrin kuin sellaista on). Se maksaa kulujaan kruunuina mutta saa tulojaan kalliissa ulkomaanvaluutassa.

Huomattavasti ikävämpää valuutan arvon romahtaminen on tavallisille islantilaisille. Esimerkiksi ruoka on saarella pitkälti tuontitavaraa, jonka hinta on nyt noussut jyrkästi. Lisäksi muodissa olleiden valuuttalainojen hoitaminen rupukruunuilla käy erittäin raskaaksi.

Islanti siis teki tavallaan suomet, eli hankki kilpailuetua devalvoimalla valuuttansa (tosin ainakin yhtä vastahakoisesti kuin Suomi 1991). Esimerkiksi Latvia valitsi toisen tien, se on puolustanut kriisissä valuuttansa arvoa suorastaan raivokkaasti.

On jännittävää nähdä, mitä tässä talouskokeessa seuraavaksi tapahtuu.

Jarmo Raivio

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt