Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Tapaus Kreikka – takaisku EU:lle

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 19.2.2010 15:45

Kreikan kriisi vahvistaa euron vastustajien asemaa. Se on huono asia, sillä ellei euroa olisi, se pitäisi keksiä.

Kuluvalla viikolla eräs gallup kertoi, että jo 69 prosenttia ranskalaisista katuu frangin menettämistä. Vuonna 2002 vastaava luku oli vain 39 prosenttia.

Ulkopuolinen voisi tosin kysyä, mitä haikailemista frangissa muka on. Ranskan frangi oli sentään aika heikko valuutta verrattuna esimerkiksi Saksan markkaan. Sama pätee Suomen markkaan. Silläkin oli surkea historia rahanarvon näkökulmasta.

Myös eräät Saksan lehdet alkoivat jo monta päivää sitten kritisoida maan omien poliitikkojen ja muidenkin EU-maiden johtajien puheita Kreikan pelastamisesta.

Eivätkö saksalaiset ymmärrä olla huolissaan euron ja talous- ja rahaliiton kohtalosta?

Kyllä he hyvinkin saattavat ymmärtää. Kysymys on vain siitä, millä ehdoilla Kreikan kriisiä hallitaan. Kreikka (= G) on ennakkotapaus, sen jälkeen käsittelyyn voivat nousta muut PIIGS-maat eli Portugal =P, Italia = I, Irlanti = I ja Espanja = S.

Juuret Saksan inflaatiossa

Saksalaisten Kreikkaa ja euroa koskevalla kansallisella keskustella on pitkät historialliset juuret. Saksalaiset kärsivät 1920-luvulla hyperinflaatiosta. 30- ja 40-luvulla he ja eräät muutkin kansat kärsivät sitten Hitleristä.

Sodan jälkeen Länsi-Saksa loi D-markan, joka oli kova ja vahva valuutta. 1989 Saksa sopi Ranskan kanssa, että Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyvät. Vastineeksi Ranska sai sen, että saksalaiset luopuivat D-markasta ja rahataloudellisesta hegemoniastaan Euroopassa. Saksa siis uhrasi markkansa euron alttarille. (Tosin yhteisvaluutasta ei vielä silloin puhuttu ”eurona”, vaan nimi keksittiin myöhemmin.)

Tehdäkseen eurosta mahdollisimman vahvan saksalaiset ajoivat läpi Maastrichtin sopimuksen no bail-out -klausuulin, jonka mukaan jäsenmaata ei voi velvoittaa maksamaan toisen jäsenmaan laskuja. 1990-luvun puolivälissä saksalaiset ajoivat taas läpi vakaussopimuksen, jossa asetettiin periaatteessa tiukka katto euromaiden vajeille.

Nationalismi myy paremmin

Voi hyvin käydä niin, että Saksassa – ja Ranskassakin – on pian vallassa tai ainakin sitä tavoittelemassa voimia, jotka kannattavat oman valuutan restauroimista. Todennäköisesti ne epäonnistuvat missiossaan, mutta sekin vaara on, että ne onnistuvat.

Talous- ja rahaliiton hajoaminen ja euron lakkauttaminen olisi tuhoisaa koko EU:lle ja eurooppalaisille.

Euron menestystarinasta on kiistämättä ollut paljon löysää ja katteetonta puhetta, mistä Kreikankin tilanne todistaa karulla tavallaan. Kuitenkin sen tähänastinen saldo on kiistatta positiivinen.

Katsokaa vaikkapa inflaatiolukuja ja korkoja ja verratkaa niitä esimerkiksi Suomen markka-ajan vastaaviin lukuihin. Tai ajatelkaapa Eurooppaan 1990-luvulla ja 2000-luvulla tehtyjä investointeja. Ilman euroa moni dollari olisi jäänyt tulematta. Tai valuuttakurssien poistumisen hyötyjä, esimerkiksi yritysten ja kansalaisten valuutanvaihto- ja suojautumiskustannusten alenemista.

Ja kuka haluaisi takaisin esimerkiksi 1990-luvun alun ajat, jolloin eurooppalaiset kamppailivat valuuttakriiseissä markkojensa, kruunujensa, puntiensa ym. kansallisten rahojensa kanssa?

Ja kuvitelkaapa vaikkapa sitä, millaisessa pyörityksessä Suomen kansantalous olisi ollut tässä globaalissa talouskriisissä, jos markka olisi edelleen meidän valuuttamme. Ruotsilla menee siedettävän hyvin, mutta kelluva kruunu ei ole suinkaan eristänyt sitä kansainvälisestä rahoituskriisistä ja taantumasta, kaukana siitä.

Kreikka – valtakunta kuin Enron

Yhteisestä valuutasta on siis ollut paljon hyötyä EU:lle ja sen jäsenmaille. Toisaalta euron tämänhetkinen kriisi – on kai pakko myöntää, että sana kriisi ei ole liioittelua – ei johdu yhteisvaluutasta an sich, vaan kolmesta euroalueen poliittisen hallinnan ongelmasta.

Ensimmäinen ongelma oli yltiöpäinen pyrkimys laajentaa euroaluetta arvovaltasyistä, toisin sanoen siksi, että eurosta piti väen vängällä tehdä samanlainen mahtivaluutta kuin dollarista. Saksalaiset inhosivat alun perin Italian ottamista mukaan, mutta joutuivat taipumaan. Seuraava suuri virhe oli päästää Kreikka sisään.

Toinen perusvika oli Kreikan poliittisessa järjestelmässä pesinyt luovan kirjanpidon moraaliton kulttuuri. Tulee Enron mieleen.

Ja kolmas ongelma oli löysä tyyli, jolla EU:n tilastovirasto Eurostat ja euroalueen instituutiot valvoivat vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

Juuri kuten kirjoitit. Voisi lisätä sen, miten Soros onnistui painamaan punnan polvilleen. Euro on liian iso jopa hänelle.

Näitä luetaan juuri nyt