Talouden elpymisestä ei tietoakaan
No niin, nyt Tilastokeskus sai lopultakin luodattua Suomen talousankeuden syvyyden toisella vuosineljänneksellä.
Karulta näyttää, bruttokansantuote laski huhti-kesäkuussa 9,4 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ja 2,6 prosenttia verrattuna vuoden 2009 ensimmäiseen neljännekseen.
Ei todellakaan vihjettäkään Saksan tai Ranskan kaltaisesta elpymisestä.
Vilkaistaan nopeasti Eurostatin viime viikolla julkaisemia EU-maiden talouslukuja (joissa Suomen numerot eivät siis vielä ole mukana). Suomen tilanne näyttää huomattavasti ankeammalta kuin Euroopassa keskimäärin. Olemme talouskatastrofin alakastissa, huonommin menee vain Baltian maissa.
Alkuvuonna Suomen talous syöksyi jyrkemmin kuin 1990-luvun lamassa (tosin silloin alamäki kesti kauuuaan). Näyttääkin siltä, että tämän vuoden talousennusteita joudutaan korjaamaan vielä ainakin yksi kierros alaspäin. Milloinkohan se pohja oikein tulee vastaan?