Syntyykö innovaatioita, jos niillä rikastuminen ei ole sallittua eikä kunniakasta?
Tuottavuutta parantavia innovaatioita ei synny, jos kukaan ei niistä hyödy.
Kiinan paluumatka maailman huipulle alkoi vuonna 1978. Deng Xiao Ping kertoi silloin kansalle, että rikastuminen on kunniakasta. Yrittämisellä ja innovaatioilla tienaaminen on toivottavaa ja ihailtavaa. Joitain vuosia myöhemmin Intiassa Manmohan Singh julisti, että rikastuminen on sallittua. Liiketoiminnan esteitä purettiin.
Deng ja Singh toistivat kaavan, joka noin kolmesataa vuotta aikaisemmin käynnisti teollisen kumouksen. Eurooppa nousi takapajulasta maailman huipulle.
Ilman kunniakkaan rikastumisen mahdollisuutta ei synny innovaatioita. Tiede ei muutu teknologiaksi ilman, että joku näkee siinä ansainnan mahdollisuuden. Harva ottaa yrittäjäriskin, jos onnistuessa joutuu häpeään.
Innovaatio ei ole mikä tahansa luovuuden purskahdus, vaan sen täytyy täyttää kolme ehtoa. Sillä pitää olla uutuusarvoa. Sen pitää olla tuotteistettava ja toistettava. Innovaation tulee olla hyödyllinen niin kehittäjälleen kuin käyttäjälleen. Markkinoilla tämä tarkoittaa kaupallista onnistumista; julkisella puolella, että ihmiset kansalaisina hyötyvät enemmän kuin veronmaksajina häviävät.
Innovaatioita tarvitaan jatkuvasti, koska saman toistaminen johtaa hintakilpailun kautta taantumiseen. Kulutustasoa voi ylläpitää lainaamalla, kunnes velkakriisi tekee siitä lopun. Julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää innovaatioita hyvinvointipalveluissa, koska tarpeet kasvavat, työvoima käy niukaksi ja huoltosuhde vaikeaksi.
Mutta syntyykö innovaatioita jos niillä rikastuminen ei ole sallittua eikä kunniakasta?
Miksi vaivautua?
Viranomaiset ja hyväntekijät eivät tavoittele voittoa. Julkiset palvelutuottajat ottavat käyttöön muualla kehitettyjä innovaatioita, mutta ovat nihkeitä kehittämään omia organisaatioitaan. Siksi tuottavuuskehitys on pitkään ollut nolla tai negatiivinen; enemmällä on aikaansaatu vähemmän.
Tuottavuutta edistäviä innovaatioita ei synny, jos kuvitellaan että tuottavuus on vakio; aina tarvitaan sama määrä henkilökuntaa per potilasmäärä. Jos tämä suhde säädetään lakiin, kielletään samalla ihmisten voimaannuttamiseen perustuvat innovaatiot.
Innovaatiot eivät leviä ilman edunsaajaa, joka olisi valmis niistä maksamaan. Julkisesti rahoitetussa toiminnassa ei ole maksavia asiakkaita, joiden valintojen perusteella innovaation tuoma asiakashyöty voitaisiin todeta. Jos ihmisten tarpeisiin paremmin vastaavasta innovaatiosta saa kunniakkaasti nostaa vain virkapalkkaa, miksi vaivautua?
Markkinaehtoisessa toiminnassa innovaatiot leviävät, koska tilikauden ylijäämistä maksetaan tulokseen ja kasvun perustuvia bonuksia. Julkisissa organisaatioissa ylijäämillä hankitaan kaikenlaista tarpeetonta, ettei seuraavan vuoden budjettia leikattaisi.
Silloin kun rikastuminen ei vielä ollut kunniakasta eikä sallittua, keskimääräinen kulutustaso oli nykyrahassa kaksi euroa päivä ja eliniän odote alle neljäkymmentä vuotta. Sitä mukaa kun innovaatioita vaikeutetaan ja niillä rikastumista paheksutaan, alkaa paluumatka esiteolliseen köyhyyteen.