SSAB vie ja Rautaruukki vikisee
Uusi ruotsalaissuomalainen teräsyhtiö jää pieneksi pelaajaksi.
Päivän suuri talousuutinen on tieto ruotsalaisen SSAB:n ja Rautaruukin yhdistymisestä.
Osapuolet puhuvat voimien yhdistämisestä, jonka tavoitteena on kilpailukykyinen globaali yhtiö.
Sitä toivovat tietysti kaikki suomalaiset. Meillä jokaisella on rahaa tässä pelissä, sillä valtion salkkuyhtiö Solidium omistaa Rautaruukista 40 prosenttia. Se on noin puoli miljardia euroa.
On kuitenkin erittäin epävarmaa, toteutuuko haave.
Teräsbisnes kamppailee suurissa vaikeuksissa. Taantumassa kysyntä on vähäistä, ja juuri nyt maailma tuottaa liikaa terästä. Ylituotannon ongelmista on kärsinyt esimerkiksi Outokummun kumppani ThyssenKrupp, joka on kirjannut Yhdysvaltain-tuotannosta alas jo 10 miljardia euroa.
Erikseen SSAB ja Rautaruukki ovat kooltaan maailman sadannen paikkeilla. Yhdessäkään niistä ei tule suurta yritystä.
Maailman suurimman teräksenvalmistajan ArcelorMittalin tuotantokapasiteetti on 119 miljoonaa tonnia vuodessa, kun taas Rautaruukin ja SSAB:n yhteenlaskettu kapasiteetti on vajaat 9 miljoonaa tonnia.
ArcelorMittal on intialaiseurooppalainen yritys. Suuria tuottajia on myös Venäjällä, Kiinassa, Koreassa, Etelä-Amerikassa ja Yhdysvalloissa.
ArcelorMittal omistaa kaivoksia, kymmeniä terästehtaita ja maailmanlaajuisen myyntiverkon. Se on siis täysin integroitunut vertikaalisesti, eli sillä on oma putki kaivoksista masuuneihin ja teräksen myyntiin asti.
Jättiyhtiö tuottaa kuusi prosenttia maailman teräksen kysynnästä. Maailman ykköstuottajan pieni markkinaosuus kertoo siitä, että kyseessä on sirpaloitunut ja paikallinen toimiala.
Toisaalta alalla vallitsee suuruuden etu. Se tarkoittaa juuri ArcelorMittalin peruskuviota: pitää olla kaikkialla, omistaa suuri tuotantokapasiteetti ja laaja myyntiverkko.
SSAB ja Rautaruukki tähtäävät kilpailukykyiseen asemaan erikoisterästen tuottajina. Se kuulostaa valinnalta, joka turvaa hyvät katteet. Voisi ajatella, että se myös edellyttää korkeatasoista insinööriosaamista, jota ei ole kaikilla kilpailijoilla.
Mutta välttämättä se ei ole pelastava resepti.
Maailmassa on kymmeniä teräsyrityksiä, jotka pystyvät rahoittamaan tarvittavat investoinnit, ja niiden palveluksessa satoja teräsinsinöörejä, jotka pienen opettelun jälkeen osaavat tehdä samoja hyväkatteisia erikoisteräksiä.
Valtion pörssiomaisuuden hoitaja Solidium kertoo olleensa tukemassa omistajana Rautaruukin johtoa ja hallitusta fuusiokeskusteluissa.
Niin Solidiumin pitääkin tehdä, sillä sen pitää ajaa aktiivisesti meidän veronmaksajien etua.
Jostakin syystä Solidiumilla ei kuitenkaan ole ollut omaa edustajaa Rautaruukin hallituksessa, vaikka se onkin kiistaton ykkösomistaja, ja vaikka Rautaruukki on ollut tuloksensa perusteella kriisiyhtiö jo monta vuotta.
Ainakin periaatteessa SSAB-järjestely tai jokin vastaava pelastusoperaatio olisi voitu toteuttaa jo aikaisemmin, jos Rautaruukin hallituksessa olisi todellinen isäntä valvonut, että ongelmayhtiö pannaan kuntoon.
Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen jää eläkkeelle, kun järjestely SSAB:n kanssa viedään loppuun huhti-toukokuussa 2014.
Kauppalehden toimittaja Kyösti Jurvelin otsikoi vuorineuvos Tammisen aikaansaannoksia käsittelevän juttunsa paljonpuhuvasti: ”Rautaruukin Tammisen murheellinen kausi”.
Siihen ei ole paljon lisättävää. Tamminen aloitti työnsä Rautaruukin toimitusjohtajana tammikuussa 2004. Kymmenen vuoden tilinpäätös on heikko.
Tamminen tuli Rautaruukkiin Metson rahoitusjohtajan paikalta. Tammisen taikasana oli ”solutions”. Se tarkoitti sitä, että teräs pitää jalostaa ”ratkaisuiksi”, teräsrakenteiksi, koneiksi, komponenteiksi, työkoneiden ohjaamoiksi, tuulivoimaloiden laipoiksi ynnä muiksi erikoistuotteiksi.
Metsokin oli menestynyt vastaavalla konseptilla, tekemällä murskainkoneita, ”ratkaisuja” raaka-aineboomiin.
Rautaruukki ei kuitenkaan osannut rakentaa kansainvälisiä brändejä, sillä Tammiselta ja Rautaruukin teräksen taivuttelijoilta puuttui sellainen tietotaito.
Toissa vuonna Rautaruukin konepajat siirrettiin komponenttivalmistaja Fortacoon, jonka ykkösomistaja on pääomasijoittaja CapMan.
Viime vuodet Rautaruukki on tehnyt paluuta teräkseen, varsinkin ”erikoislujiin” teräksiin. Sama linja jatkuu myös SSAB-fuusiossa. Valinta oli varmaan hyvä, pulma oli vain se, että se tehtiin niin myöhään.
Rautaruukissa muistellaan nostalgisesti Tammisen edeltäjän vuorineuvos Mikko Kivimäen aikaa. Kivimäen ovi oli aina auki luottamusmiehille, kun taas Tamminen ei arvostanut yhteydenpitoa työläisiin.
Muutenkin hänen johtamistyyliään on pidetty ”diktatorisena”. Esimerkiksi Raahen terästehtaan johto menetti itsenäisyyttään jopa terästuotannon ohjauksessa.
Rautaruukin ja SSAB:n fuusio on kaikkea muuta kuin merger of equals, tasavertaisten fuusio.
Syy on yksinkertainen: SSAB on isompi ja vahvempi.
Fuusio luo teräsyhtiön, jonka liikevaihto on 7,3 miljardia euroa. Rautaruukin liikevaihto vuonna 2012 oli 2,8 miljardia euroa.
Yhdistyminen toteutetaan niin, että Rautaruukin osakkeenomistajat vaihtavat osakkeensa SSAB:n liikkeeseen laskemiin uusiin osakkeisiin.
SSAB:n nykyiset osakkeenomistajat omistavat 58 prosenttia yhdistyneen yhtiön pääomasta ja 75 prosenttia äänivallasta. Ruotsalaisyhtiön pääomistaja on Industrivärden, joka kuuluu ruotsalaispankki Handelsbankenin sfääriin.
Rautaruukin nykyisten osakkeenomistajien osuudeksi jää 42 prosenttia pääomasta ja 25 prosenttia äänivallasta.
SSAB ottaa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan paikat.
Suomalaiset jyrätään myös symbolien alueella. Uusi yhtiö saa ruotsalaisen osapuolen nimen: SSAB. Lyhenteen taustalla on yhtiön alkuperäinen nimi Svensk Stål AB.
Suomeksi siis ”Ruotsin Teräs Oy”.
Rautaruukin nimi häipyy historian hämärään.