Ruotsikin saattaa lipsua ylijäämätavoitteestaan
Pitkin alkuvuotta on saatu seurata mielenkiintoista talousviisaiden nokkapokkaa. Nobelisti Paul Krugman on suominut eurokriisin hoitoa, ja jalkapalloinnostuksestaan tunnettu Mikkelin suuri poika Olli Rehn on vimmatusti puolustanut omaa kenttäpuoliskoaan.
Vaikka keskustelu onkin henkilöitynyt Rehnin lisäksi Angela Merkeliin ja Krugmanin ohella pariin muuhunkin taloustieteilijään, periaatteessa vastakkain ovat säästämisen ja saneeraamisen lamaannuttavasta vaikutuksesta huolestunut rintamalinja ja toisaalta tarkan taloudenpidon kannattajat Saksan johdolla.
Arvostelijoiden kuoroon on liittynyt myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, jonka kesäkuun alkupuolella julkaistu raportti syytti Kreikalle määrättyjen säästöpakotteiden rokottaneen kohtuuttomasti maan talouskehitystä.
Huoli siitä, että Eurooppa säästää itsensä kuoliaaksi, on kasvanut kasvamistaan. On ymmärrettävää, että tätä mantraa on poliittisesti palkitsevampaa hokea kuin muistutella siitä, että velkaantuminen on jossain vaiheessa pakko katkaista.
Presidentti Sauli Niinistö osallistui tähän kädenvääntöön Kultarannassa pitämässään ulkopolitiikan telttakokouksessa muistuttamalla, että Euroopan taloustilannetta ei auta yhtään se, että valtioiden ylivelkaannuttua pitäisi vielä keskuspankkienkin ylivelkaantua.
Oikein tai väärin, mutta tiukkojen säästötoimien vastustajat ovat saaneet viime aikoina ääntään yhä paremmin kuuluviin.
Mielenkiintoisen lisän tähän keskusteluun on tuonut taloudellisesti hyvin pärjäävä Ruotsi. Sielläkin on havahduttu pohdiskelemaan jatkuvan säästämisen mielekkyyttä. Naapurimaassa käynnistynyt keskustelu on sikäli poikkeuksellista, että 1990-luvun lamasta oppineena Ruotsi hirtti itsensä kiinni eräänlaiseen budjetin ylijäämäpakkoon.
Ylijäämätavoite on tosin muotoiltu kryptisesti. Sen mukaan budjetin on oltava keskimäärin ylijäämäinen siten, että ylijäämä yhden suhdannekierron aikana on vähintään prosentti bruttokansantuotteesta. Mikä milloinkin tulkitaan suhdannekierron pituudeksi, lisää ”joustavuutta” tavoitteen toteutumisen tulkintaan.
Pääministeri Göran Perssonin kaudella tehdystä linjauksesta tuli kuitenkin poliittinen tabu, jota ei ennen tämän kevään avauksia ole juuri tohdittu kyseenalaistaa.
Mutta nyt ylijäämätavoitetta ovat äityneet arvostelemaan sellaiset keskustelijat kuin entinen valtiovarainministeri Kjell-Olof Feldt, tunnettu ekonomisti Assar Lindbeck sekä jopa idean isä Göran Persson.
Ylijäämätavoitteen kimpussa on ollut myös Ruotsin EK eli Svenskt Näringsliv, joka on ajanut suunnanmuutosta investointeja vauhdittaakseen.
Vaikka tyytymättömyys valtion säästölinjaa kohtaan kasvaa, budjetin ylijäämätavoite on poliittisesti edelleen siksi pyhä, että mitkään vastuulliset puolueet tuskin uhmaavat sitä vuoden 2014 vaalien alla. Suurempaa pelivaraa tullaan kuitenkin varmasti vaatimaan.
Ylijäämätavoitteesta luopumista hillitsee väestön harmaantuminen, joka lisää julkisen sektorin kuluja lähivuosina Ehkä ruotsalaiset silloin kiittävät eilisen ja tämän päivän poliitikkoja siitä, että Ruotsin valtionvelka tuli säästettyä ennätysmäisen pieneksi.