Pyramidihuijari Bernard Madoff tuomiolla

Profiilikuva
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nasdaq-pörssin hallituksen entinen puheenjohtaja ja jättimäistä sijoitusrahastoa pyörittänyt Bernard ”Bernie” Madoff, 71, tuomitaan tänään New Yorkissa taloushistorian suurimmasta ja röyhkeimmästä pyramidihuijauksesta.

Oikeudenkäynti alkaa New Yorkissa kello 16.00 Suomen aikaa. Madoff saa todennäköisesti elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Madoff pidätettiin viime joulukuussa ja hän on tunnustanut tekonsa. Syyttäjä vaatii hänelle 150 vuoden tuomiota, joka varmistaisi sen, että Madoff istuu loppuelämänsä telkien takana. Madoffin asianajajan Ira Lee Sorkinin mielestä 12 vuoden tuomio olisi riittävä rangaistus.

Madoffin uhrit ovat menettäneet sijoituksissaan jopa 65 miljardia dollaria eli suurin piirtein Suomen valtion vuosibudjetin verran. Madoff huijasi rahat perinteisellä pyramidimenetelmällä, jossa uusien sijoittajien rahoja käytettiin väitettyjen tuottojen maksamiseen vanhoille asiakkaille.

Korttitalo romahti viime syksynä, kun finanssikriisin pelästyttämät ihmiset alkoivat nostaa rahojaan rahastosta, eikä Madoff pystynyt enää saamaan uutta pääomaa sijoituksien kattamiseksi.

Ennen romahdusta Madoff oli juhlittu amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. Hän syntyi vaatimattomissa oloissa New Yorkissa ja perusti ensimmäisen sijoitusyhtiönsä 22-vuotiaan pistämällä kesätöissä hankkimansa 5 000 dollaria yhtiön alkupääomaksi.

Liiketoiminta laajeni pikkuhiljaa, ja Madoff siirtyi 1970-luvulla osakevälittäjäksi New Yorkin teknologiapörssiin Nasdaqiin.
Madoffin yritys kasvoi, se välitti parhaimmillaan jopa kymmenen prosenttia Nasdaqin päivittäisestä osakekaupasta.

Hän onnistui luomaan maineen sijoittajanerona, joka loihtii yli kymmenen prosentin tuottoja myös laskukaudella. 1990-luvun alussa hän kohosi Nasdaqin hallituksen puheenjohtajaksi.

Syytekirjelmän mukaan Madoffin pyramidirahastossa oli noin 4 000 asiakasta, joista osa oli erilaisia sijoitus- ja vipurahastoja. Madoffiin luottivat myös monet julkkikset ja Hollywood-tähdet kuten John Malkovich ja Steven Spielberg.

Itävaltalainen Medici-pankki ajautui valtion syliin, koska se oli sijoittanut Madoffin rahastoihin 2,1 miljardia dollaria. Myös espanjalaiselle Santanderille, ranskalaiselle BNP Paribasille ja japanilaiselle Nomuralle koitui miljoonatappioita. Nordealla oli Madoffin rahastoissa noin 40 miljoonan euron sijoitukset erilaisten rahastojen kautta.

Madoffin ja hänen vaimonsa omaisuus – sijoitukset, asunnot ja huvilat – on takavarikoitu oikeuden päätöksellä. Viranomaisten mukaan Ruth Madoffin käyttöön jää korkeintaan 2,5 miljoonaa dollaria.

Päivitys 29.6.2009 klo 19.00. Juuri tulleen tiedon mukaan Madoff sai syyttäjän vaatiman tuomion, eli 150 vuotta vankeutta.