Perkonoja jatkaa HKScanissa

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Ensin Matti Perkonojan jatkoaika tuntui yllätykseltä… vaikka tarkemmin ajatellen se ei ollutkaan uutinen.

HKScanin pörssitiedote kertoi perjantaina, 22. tammikuta, että yhtiön hallitus oli sopinut runsaan vuoden jatkoajasta toimitusjohtaja Matti Perkonojan kanssa. Uuden sopimuksen mukaan hän jatkaa toimitusjohtajana helmikuun 2012 loppuun.

Aiemmin Perkonojan, 60, oli tarkoitus jäädä eläkkeelle 2010 jälkeen.

Miksei tätä tietoa sitten ole syytä pitää uutisena – ei ainakaan Uutisena? Siksi että tiedossa oli ennestään, että hän tulee toimeen hallituksen puheenjohtajan Markku Aallon ja yhtiön muiden tuottajaisäntien kanssa, ja heillä on määräysvalta HKScanissa. Sitä paitsi Perkonoja on lihanjalostuksen veteraani, joka osaa hyvin toimialan liiketoimintalogiikan.

Nämä ehdot eivät täyttyneet maksimaalisen hyvin Perkonojan edeltäjässä Kai Seikussa, joka sai lähteä vuoden päivät sitten. Hänellä oli kyllä finanssi- ja brändiosaamista ja strategista näkemystä, mutta suhteisiin lihantuottajien kanssa hän ei panostanut riittävästi. Rengin pitäisi kuitenkin tiedostaa olevansa vain renki.

Perkonoja nimitettiin siis toimitusjohtajaksi tammikuussa 2009. Aiemmin hän toimi yhtiössä talousjohtajana ja sitä ennen kaupallisissa ja teollisissa johtotehtävissä. Konsernin palvelukseen hän tuli 1993.

Kysymys lukijoille

Suomenkuvalehti.fi julkaisi Perkonojan haastattelun 19. joulukuuta 2009.

Siinä puututtiin HKScanin tapaisen yhtiön yhteen kipupisteeseen, siihen että raaka-aineen tuottajien osuuskunnalla on valta pörssiyhtiössä, jonka pitäisi kuitenkin maksimoida kaikkien osakkeenomistajien etua.

Perkonoja sanoi, että HKScanin omistusrakenne toimii hyvin.

”Sitä se kuitenkin vaatii, että toimivan johdon pitää ymmärtää omistajien ajattelua.”

Hän torjui ajatuksen, että HKScan voisi pörssiyhtiönä suosia tuottajia yli muiden osakkeenomistajien. ”He myyvät meille lihaa markkinahintaan”, hän sanoi. Perkonoja muistutti, että HKScanin osingot ovat ainoa tulolähde lihantuottajien LSO Osuuskunnalle.

”Me taas pyrimme olemaan varma osingonmaksaja.”

Jutun tekijä – sama tyyppi kuin tämän tekstin kirjoittaja – sai pian parilta kommentaattorilta lunta tupaan. Nimimerkki ”Tietoa” jopa antoi ymmärtää, että moista soopaa kirjoittava toimittaja mahtaa olla maksettu mies.

Toivon että lukijat, jotka tuntevat lihamarkkinoita, voisivat antaa faktatietoa hinnoista hampaattomaksi väitetylle toimittajalle.

Nimimerkin ”Tietoa” keljuilu ei sellaisenaan riitä eikä muutenkaan täytä järkevän keskustelun tunnusmerkkejä, koska hän ei mitenkään perustele kantaansa. Ja mikä hänen kantansa siis on? Ilmeisesti se, että lihanjalostusyhtiö suosii tuottajia maksamalle heille korkeamman hinnan kuin markkinahinnan.

Joten arvoisa lukija, kommentoi tätä asiaa tämän kirjoituksen alla, tai lähetä lisätietoa sähköpostiosoitteeseen kustaa.hulkko@kuvalehdet.fi.