Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Pekkarointi on muodissa

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 23.4.2009 13:14

In Finland we have this thing called pekkarointi. Sitä esiintyy kyllä muissakin maissa. Ainakin verofilosofiassa.

Keskustan eurovaalikampanjan avauksessa lanseerattiin uudelleen tuttu iskusana: ”pekkarointi”. Ennen siihen liittyi kielteinen sivumaku, siltarumpupolitiikan tuoksahdus, mutta nyt puolue yrittää kohentaa sillä imagoaan. Gallupien perusteella syytä onkin.

Ja kyllä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk), tuo väsymätön idealinko, on kiistämättä brändäämisen arvoinen.

Viimeksi Pekkarisen ajatuspajasta tuli ehdotus, että hyvätuloisten verotusta pitäisi kiristää. Hyväosaiset pitäisi pakottaa maksamaan laman kustannuksista entistä suurempi osa, koska heillä on siihen varaa. Kiristää voidaan joko rikkaiden palkkaverotusta tai pääomatulojen verotusta taikka molempia.

Pekkarisen mielestä se olisi solidaarista. Samaa mieltä ovat keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ja puolueen varapuheenjohtaja Antti Rantakangas.

Sen sijaan pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei ryhtynyt pekkaroimaan; ei myöskään valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok). Heidän mielestään verotusta ei pidä kiristää, koska siitä lama vain pahenee.

EVAn ekonomisti toista mieltä

Päivää myöhemmin toisaalla eli Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla: EVAn ekonomisti Martti Nyberg vaati, että korkeita marginaaliveroasteita on alennettava tuntuvasti ja luovuttava kokonaan pääomatulojen verotuksesta.

Miksi ihmeessä Nyberg tällaista esittää? Siksi, että hän ei usko elvytyspolitiikkaan, jossa syydetään rahaa julkisiin hankkeisiin. Hallituksen pitäisi sen sijaan kannustaa verotuksen avulla ihmisiä ja yrityksiä investoimaan ja tekemään työtä.

Maailmalla käydään samaa keskustelua

Suuressa maailmassa on meneillään debatti, jossa on aivan sama asetelma kuin akselilla Pekkarinen-Nyberg.

Erinomainen brittiläinen talousviikkolehti the Economist järjesti äsken nettikeskustelun ja äänestyksen aiheesta: pitäisikö rikkaiden maksaa enemmän veroja?

Äänestyksen tulos oli yllättävä ottaen huomioon, että kyseinen lehti on leimaantunut oikeistolaiseksi tai uusliberalistiseksi, kuten nykymuodin mukaan pitää sanoa, ja sellaista porukkaa kuvittelisi lukijakunnankin olevan. Nimittäin 51 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että rikkaiden verotusta pitäisi kiristää.

Monen mielestä rikkaita pitäisi välillä vähän kurittaa jo siksi, että tulonjako on viime vuosina muuttunut entistä vinommaksi.

Toiset taas muistuttavat ikävistä realiteeteista: rikkaat lähtevät kävelemään lievemmän verotuksen maihin, jos heidän verojaan nostetaan. Rikkaiden puolustajat muistuttavat mielellään myös siitä, että verojen kiristäminen iskee juuri luovien, osaavien ja ahkerien tuottavuuteen ja innovointihaluun ja siten koko kansantalouden elinvoimaan.

Mikä on hyvän verotuksen kriteeri?

Verotus on pakollinen kahle, kaikki yhteiskunnat verottavat kansalaisiaan ja yrityksiään. Verotuksen pitää kerätä kruunulle tarpeeksi rahaa, jotta yhteiskunta suoriutuu velvoitteistaan.

OK, mutta millainen on hyvä verotus? Jos asiaa kysyy taloustieteilijöiltä, moni heistä vastaa Nybergin tapaan, että hyvä verojärjestelmän peruspiirre on se, että se häiritsee ja hidastaa talouden toimintaa mahdollisimman vähän.

Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. On sellaisiakin ekonomisteja, jotka ovat pikemminkin Pekkarisen linjalla. Heidän mielestään veropolitiikan pitää maksimoida ihmisten onnellisuutta. Siksi verotuksen pitäisi oikeastaan hillitä ahkerien ja rikkaiden ihmisten intoa tehdä töitä ja vaurastua. Miksi? Siksi että yhteiskunnassa ei syntyisi kateutta. Kateus nimittäin vähentää ihmisten onnellisuutta. Mot.

Huh-huh. Oikeudenmukaisuutta pitää edistää. Kateus on kuitenkin eri asia. Sitä ei pidä päästää valloilleen.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

Kaikkea epäoikeudenmukaisuuden kokemusta ei pitäisi leimata kateudeksi. Yritysten tulos tulee kaikkien työntekijöiden panoksesta. Jos johdon työpanos arvioidaan tuhat kertaa arvokkaammaksi kuin duunarin, se tuskin duunaria kannustaa.
Itse aina ihmettelen, mihin yritysjohtajat naitä miljooniaan tarvitsevat. Onko raha sinänsä arvon tai kunnian mitta, joka tuottaa mielihyvää. Mitä enemmän on omaisuutta, sitä enemmän huolta sen takia. Ja viime vaiheessa miljoonat eivät arkkua pehmusta eivätkä viimeistä matkaa helpota.

Kateellista vertailua syntyy vertaisten kesken. Härmälä ja Lilius vertailevat tulojaan muihin kansainvälisiin yritysjohtajiin. Se on heidän kokemuspiirinsä.

Suomalainen duunari taas vertailee tulojaan suomalaisiin duunareihin. Se on heidän kokemuspiirinsä.
Eivät he vertaudu mielessään Liliukseen.

Lilius on julkisuudessa perustellut rahantarvettaan lastensa opiskelulla Englannin huippuyliopistoissa, siis kansainvälisessä jetsetissä.

Näitä luetaan juuri nyt