Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Pankkivalvonta – euron viimeinen oljenkorsi?

Markku Hurmeranta
Blogit Nurkanvaltaaja 16.7.2012 06:30

Kuvitus Janne Tervamäki.

Kesä-heinäkuun EU:n huippukokous oli poikkeuksellisen sekava. Jälkipuintia on riittänyt, kun eri osapuolet ovat tiedotussotaa käyden yrittäneet julistautua ”velkaantunut etelä vastaan viulut maksava pohjoinen” -ottelun voittajiksi.

Vastaavia EU:n valtionpäämiesten kriisikokouksia on ehditty pitää jo kolmisenkymmentä. Eurokriisiä ei ole kuitenkaan saatu talttumaan, vaikka pieniä edistysaskeleita onkin otettu.

Viimeisimmän Eurooppa-neuvoston kokouksen oljenkorreksi löydettiin ajatus perustaa koko EU:n kattava pankkivalvonta. Sen perustaminen olisi edellytys sille, että EU:n pysyvä vakausmekanismi (EVM) voisi huippukokouksen päätöksen mukaisesti alkaa tukea suoraan kriisiin ajautuneita pankkeja.

Poliittista retoriikkaa ei voi muuta kuin ihailla. Koko EU:n kattava pankkivalvonta on saatu kuulostamaan todella hienolta ja käänteentekevältä ratkaisulta.

Sanavalintanakin pankkivalvonta on suorastaan sympaattinen, kun ottaa huomioon, että tosiasiassa ollaan synnyttämässä elintä, jonka tehtävänä tiukan paikan tullen on pankkien perkaus, pilkkominen ja jopa lahtaaminen. EU-kielellä tätä kutsutaan sivistyneesti ”pankkisektorin järjestelemiseksi”.

Aikataulu utopiaa

Huippukokouksen jälkimainingeissa esitettiin toiveikkaita arvioita siitä, että uusi pankkivalvonta olisi toiminnassa jo noin vuoden päästä. Siihen saakka kriisiin ajautuneita pankkeja tuetaan nykykäytännön mukaisesti kyseisen jäsenmaan kautta.

EU:n nykyisellä päätöksentekovauhdilla pankkivalvonnan perustaminen vuodessa on täyttä utopiaa. Varsinkin, kun sille on kaavailtu amerikkalaistyyppisiä valtuuksia todella rajuihinkin tervehdyttämisoperaatioihin.

Se mikä onnistuu Yhdysvalloissa, ei välttämättä onnistu EU:ssa. Hyvänä esimerkkinä tästä on suhtautuminen niin kutsuttuun no bailout -sääntöön.

USA:ssa liittovaltio ei riennä pelastamaan esimerkiksi konkurssikypsää Kaliforniaa, kun taas Euroopan unionissa piikki on auki. Puhumattakaan siitä, että euron suuret jäsenmaat luistivat ensimmäisinä rahaliittoa perustettaessa sovituista reunaehdoista.

Kun EU:n sisäinen kuri on tunnetusti löysä, niin on perusteltua kysyä, noudatettaisiinko pankkivalvonnankaan sääntöjä. Laajojen saneerausvaltuuksien vuoksi koko pankkinyrkin perustaminen voi vielä osoittautua todelliseksi poliittiseksi dynamiitiksi.

Pankkiunionin ensimmäiseksi askeleeksi kuvatun yhteisen pankkivalvonnan perustamisen lisäksi EU:hun ollaan kaavailemassa kriisirahastoa, jonka pankit itse rahoittaisivat. Veronmaksajien kannalta tämä suunnitelma on kannatettava, sillä perinteisen markkinatalouden pelisääntöihinhän kuuluu, että riskin ottaja saa onnistuessaan voitot, mutta epäonnistuessaan kärsii myös tappiot.

EU:ssahan näin ei enää välttämättä ole, koska eurokriisin ratkaisuyritykset ovat synnyttäneet eräänlaisen eurokommunismikapitalismin, jossa ei nähdä enää muuta vaihtoehtoa kuin tappioiden sosialisoiminen. Sääli, että kotimaisessa talouskeskustelussa tätä mantraa ei kukaan vakavasti otettavista talouskommentaattoreista uskalla oikein kyseenalaistaa. Keskustelua kuuluu kahlitsevan perussuomalaiseksi leimautumisen pelko.

Markku Hurmeranta

Keskustelu

Eurokommunismikapitalismi? Heh. Kyseessä on paljon yksinkertaisempi asia. Sama joka on kaikissa koululuokissa. Kun luokan äänekkäät sanovat että asia on näin, niin hiljaiset vaikenevat vaikka ajattelisivat toisin. Tuhlariveljekset Välimerellä sanovat että luokan hiljaisten on maksettava heidän menonsa, niin muut luokkalaiset (=ei-eurolaiset) naureskelevat vieressä kun hijainen maksaa. Ei tässä ole kyse mistään järkiperäisestä toiminnasta vaan koulukiusaamisesta.

Äänekkäiden puolella on hyvä olla. Siellä on meidän hiljaistenkin valitsemat edustajat, Rehn, Vapaavuori. Katainen, Wahlroos, Enbuske jne. vaatimassa meitä maksamaan ettei vaan äänekkäät suutu meille. Ja mehän maksetaan. Minäkin laskin, että Espanjan ja Italian rantaleijonille voisi antaa vielä parisataa kuussa lisää, täytyy sitten tinkiä muista menoista.

Saksan Perustuslakituomioistuin antaa syyskuun 12. päivä päätöksensä siitä, onko pysyvästä vakausmekanismista tehdyillä valituksilla menestymisen mahdollisuuksia. Sikäli kun menestymisen mahdollisuuksia on, jutun puiminen kestänee sitten huomattavasti kauemmin. En kuulu ”vakavasti otettavien” Saksan valtiosääntöoikeuden kommentaattorien piirien, mutta luulisi että tästä seuraa se, ettei pysyvästä vakausmekanismista tule mitään.

Eurooppa pärjää talouskilpailussa vain ja ainoastaan yhtenäisenä talousalueena, pirstaloituneena eurooppa on helppo vastustaja.

Yhtenäinen talouspolitiikka euroaluella tuntuu olevan kantona kaskessa, liian monta etujenkerääjää hajottamassa kokonaisuutta. Todellinen syy euroalueen talousongelmiin on euroalueen kilpailukyvyn heikkeneminen verrattuna suurimpiin kilpailijoihin (Aasia, Yhdysvallat, Venäjä), keskitytään epäolennaisiin yksityiskohtiin ja annetaan vastustajille lisää etumatkaa.

Euroalueen pankkisotkun hoitaminen pitäisi olla täysjärkisille toimijoille hyvin yksinkertainen toimenpide, vasta sen jälkeen päästäisiin ydinkysymysten kimppuun.
Todellinen ongelma euroalueella on vallan pirstoituminen ja kyvyttömyys päätöksentekoon koskien koko aluetta (raamit), euroalue vaatii olennaisen vallan keskittämistä.
Eurooppa ei ole enää hääräämässä kukkona tunkiolla, kukko vierii nyt rinnettä alas, tunkion päälle on muut tulossa.

Euroopassa tullaan näkemään kriisejä toisensa perään ennenkuin vallanhimosta kärsivät pikkutekijät suostuvat tunnustamaan tosiasiat ja pakotettuna otetaan lusikka karvaiseen kouraan, totaalisen pirstaloitumisen skenaario saa tyhmemmänkin poliitikon, virkahenkilön ja talouselämän edustajan tajuamaan eri vaihtoehtojen seuraukset, vasta siinä vaiheessa eurooppa on valmis yhtenäiseen ajatteluun koskien kokonaisuutta.

Saksan demaripamppu ei halua olla pelastamassa spekulantteja: SPD-Chef Sigmar Gabriel: ”Im Extremfall muss der deutsche Steuerzahler für Banken im Ausland haften. Wenn CDU/CSU und FDP das wirklich wollen, kann ich nur sagen: Nicht mit uns.“ (Die Welt) Jos Merkel haluaa veronmaksajien varoilla espanjalaisia pankkeja pelastaa, tehköön sen oman enemmistönsä turvin.

CSU-pamppu Horst Seehofer suosittelee Espanjan pankkien tuen hyväksymistä sillä ehdolla, että liittohallitus ilmoittaa, että Espanjan valtio takaa tuen. „Ich empfehle, dass wir zustimmen, wenn klargestellt wird von der Bundesregierung, dass für diese Hilfe der spanische Staat haftet”, Tästä ei kai lien ollut puhetta?

Hyvä tarkoitus pyhittää mitkä tahansa keinot, ja EU-eliitin tapauksessa tuo kaiken pyhittävä tarkoitus on EU-liittovaltion ajaminen. Tämä federalismi pyhittää vaikka /c edellä puuhun -tyyppisen sosialismin eli pankkien tappioiden sosialisoimisen.
Asia on päivän selvä mutta Suomessa sen enempää poliitikot kuin mediakaan eivät uskalla tätä faktaa avoimesti myöntää ja todeta. Koska Soini ja persut. Nyt sitten ollaan todella ytimessä.

Suomen suuri pankkikupla 20 vuotta sitten tapahtui pankkivalvonnasta huolimatta. Se oli paperilla vin ja aina totesi ja kuittasi pankkien toimet millään tavoin puuttumtta. Kun ei onnistunut pienessä yhtenäismaassa, niin miten sitten huijarien Euroopassa. Ei pidä uskoa instituutioiden tekevän ihmeitä, kun kapea- ja pitkäsormiset koijaavat.

Euroopan pankkivalvonta, yhteinen talletusrahasto ja transaktiovero olisivat hyvä kolmiyhteys. Jos transaktiovero laitettaisi menemään talletusrahastoon, niin rahanpyörittäjät joutusivat itse maksamaan kuprunsa, kun joku pankki olisi taas liian iso kaatumaan. Tähän vielä talletus- ja finanssitoimintojen eriyttäminen omiksi pankeikseen, kuten olikin tapana ennen kuin rahan taikominen tyhjästä tuli muotiin, niin pankkien tappioiden sosialisoimisen vaara alkaisi olla aika pieni.

Miksi pankkien konkurssit ovat kauhistus jota pitää välttää hinnalla millä hyvänsä? Normaalissa liike-elämässä epäonnistuneiden firmojen konkurssit ovat paitsi normaaleja myös suorastaan välttämättömiä, tervehdyttäviä tapahtumia. Näin pitäisi olla tottakai myös rahoituslaitosten kohdalla, muuten pönkitetään kokonaista epätervettä liiketoiminta-alaa.

Investointipankkien kaatuminen ei sinänsä mikään iso katastrofi olekaan — ellei siellä ole omat eläkerahat. Talletuspankkien kaatuminen on ikävää, koska ei ne rahat siellä holvissa ole vaan lainattu ulos. Siinä lähtee moni laina välittömästi maksuun, kun konkurssi tulee. Osan lainoista saa myytyä, mutta kaikkia ei.

”Siinä lähtee moni laina välittömästi maksuun, kun konkurssi tulee.”

Eivät sopimuksen ehdot noin vain muutu siinä vaiheessa kun sopimusosapuolen omistaja vaihtuu. Kyllä ne säilyvät. Tämähän on aivan sopimusyhteiskunnan ja oikeusvaltion perusteita.

EU:n korkeat virkamiehet valitsevat valvojat jotka ovat aivan varmasti lampaita toimissaan aj joiden ensisijainen tarkoitus on mahdollistaa pankkien täysin vapaa mellastus jatkossakin.
Tehoa saadaan jos valitaan valvojiksi suurimmat roistot kaltaistensa joukosta ja heille luvataan erittäin suuret bonukset kaikista hyvistä tuloksista joilla pankkeja saadaan kiinni rötöstelystä. Lisäksi EU:n lainsäädäntöä tulee muuttaa jossa kovien sakkojen lisäksi häkki heilahtaa nopeasti pitkin tuomioin kun pankki syyllistyy rikolliseen toimintaan. Juuri pitkiä vankilatuomioita pelkäävät pankkien johtajat, silloin loppuu luksuselämä.

1suomalainen oikeassa. Tavallisia firmoja kaatuu, mutta kun rahamiehet olisivat konkan kautta menettämässä jotakin, mennään ihan sekaisin säälistä. Kun pankit kaatuisivat, voisivat rahamiejhet lainata suoraan tarvitseville firmoille,mikä olisi ihan hyvää, sillä ei välikäsiä tarvita, jos rahanpaljous ranteita pakottaa ja rahan tarvitsijoitahan on aina.

Näitä luetaan juuri nyt