Blogit

Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Ovatko demokraattisten maiden kapitalistit heinäsirkkoja ja mehiläisiä?

Blogit Nurkanvaltaaja 1.4.2013 09:00
Paul Lillrank
Kuvitus Janne Tervamäki.

Daron Acemoglu ja James Robinson käsittelevät kirjassaan Why Nations Fail (Miksi kansakunnat epäonnistuvat) rikkauden ja köyhyyden ongelmaa.

Miksi joissakin maissa eliitti pakkovallalla estää kansaa vaurastumasta työllä, yrittämisellä ja koulutuksella? Miksi toisaalla eliitit mukautuvat kansan vaaleissa ilmaisemaan tahtoon ja innokkaasti edistävät kasvua, sivistystä ja tulonjakoa?

On monia historiallisia syitä, miksi pohjoisessa on porvarillisten kumousten kautta päädytty osallistavaan, inklusiiviseen demokratiaan, kun etelässä on jääty poissulkevaan, eksklusiiviseen järjestykseen.

Geoff Mulgan pohtii kirjassaan The Locust and the Bee (Heinäsirkka ja mehiläinen) kapitalismin luovia ja tuhoavia puolia. Uuttera mehiläinen luo vaurautta raskaalla työllä ja riskialttiilla innovaatioilla.

Heinäsirkkaa houkuttaa ansioton ansio, että saisi jotakin käyttämällä määräävää markkina-asemaa, hankkimalla poliittisia etuoikeuksia, hyödyntämällä muiden tietämättömyyttä tai vetoamalla saavutettuihin etuihin.

Kapitalismissa esiintyy samanaikaisesti sekä ansaittuun voittoon pyrkimistä (profit seeking) että aseman hyödyntämistä (rent seeking) riistämällä ja kokonaistaloutta vahingoittaen.

Eksklusiivisissa yhteiskunnissa valta on heinäsirkoilla. Inklusiivisessa yhteiskunnassa laajat kansankerrokset osallistuvat vallankäyttöön, joten erilaiset eturyhmät pitävät toisensa kurissa.

Joskus kuri voi löystyä ja tasapaino järkkyä. Mulgan selittää 2008 talouskriisin finanssisektorin yliotteella. Se irtaantui tuotantoa edistävästä perustehtävästään, säästäjien varojen kohdistamisesta parhaiten tuottaviin kohteisiin, ja ryhtyi tekemään rahaa rahalla, tuottamatta arvoa reaalitaloudelle.

Tästä saadaan yksinkertainen ajatuskuvio. Toisaalla on köyhä eksklusiivinen riisto, toisaalla vastakohtana vauras inklusiivinen demokratia.

Acemoglun ja Robinsonin teesiä on kuitenkin arvosteltu. Kiina ei sovi malliin. Politiikka on eksklusiivista, mutta tuotanto on nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä.

Kiinalainen valtiokapitalismi voi olla säännön vahvistava poikkeus, tai se tulee ajautumaan jompaankumpaan nurkkaan: eksklusiivinen ja taantuva tai demokratisoituva ja tuottavasti kasvava.

Samalla logiikalla voi ihmetellä, voiko olla yhteiskunta, joka on samalla inklusiivinen ja riistävä.
Ei ole tapana ajatella, että enemmistö ryöstäisi itseään tai että demokratia toimisi omaksi vahingokseen.

Mutta ehkä tähän nurkkaan kuitenkin on enemmän tunkua kuin luulisi.

Finanssisektori on tehnyt mahdolliseksi lainata rahaa tulevaisuudesta ja työntää sitä laajojen kansankerrosten kulutettavaksi ansiottomina etuina ja palveluina.

Tulevaisuudella ei ole vahvaa eturyhmää. Se ei kuulu inklusiivisuuden piiriin.

Syömävelan otto tulevaisuudelta on kuin imperialistien tunkeutuminen tuntemattomaan maahan, josta voi kantaa kalleuksia ilman ajatustakaan, että siitä olisi jotain haittaa.

Enemmistön harjoittama riisto ei ole kapitalismin, vaan demokratian ongelma.

Nurkanvaltaaja -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.