Onko EU:lla kassakriisi?
Euroopan unioni vaatii jäsenmailtaan tiukempaa budjettikuria. EU haluaa jäsenmaidensa budjetit tarkistettavakseen. EU vaatii velkaantuneilta jäsenmailtaan talouden tervehdyttämisohjelmaa.
Tämänsisältöisiä otsikoita on saatu lukea lehdistä kyllästymiseen saakka. Mutta missä kunnossa ovatkaan unionin oma talous ja ennen kaikkea sen omat budjetointiprosessit?
Tämä kysymys on syytä esittää juuri nyt, sillä Brysselin päämajassa liikkuu huhuja, joiden mukaan EU saattaisi joutua turvautumaan tänä vuonna jopa lisäbudjettiin. Virallisesti mistään tällaisesta ei jäsenmaiden valtiovarainministeriöitä ole toistaiseksi informoitu.
Huhut ovat ilmeisesti lähteneet liikkeelle EU:n varsin originellista budjetointitavasta, joka ei ole mitään sukua kansallisille budjettikäytännöille.
EU:n budjetti koostuu nimittäin kahden kerroksen väestä, sillä sen menot määritetään toisaalta kassasta ulos maksettavina maksuina ja toisaalta niinkutsuttuina sitoutumismäärärahoina. Eli toisin sanoen esimerkiksi projektimenoina, joihin unioni vuosittain sitoutuu.
Nämä projektikohtaiset sitoumukset eivät sitten välttämättä toteudukaan juuri sinä vuonna, johon ne on kohdennettu. Ja EU:ssa tällainen ”joustavuus” ei todellakaan ole mitenkään tavatonta. Niinpä maksatuksia kasaantuu, kun projekteja siirtyy seuraaville vuosille.
EU:n budjettikomissaarille nämä sitoutumismäärärahat aiheuttavat ylimääräistä sydämentykytystä senkin vuoksi, että poliitikkojen on helpompi kasvattaa enemmän näitä hieman epämääräisiä sitoumuksia kuin kassasta suoraan ulos maksettavia menoja.
Sinänsä ei tarvitse pelätä, että EU kovin äkkiä ajautuisi teknisesti kassakriisiin. Jäsenvaltiot kun maksavat yhteisesti sovitut menot, olivatpa ne sitten suoria kassamenoja tai sitoutumismäärärahoja. Unionin itsensä velkaantumistakaan ei tarvitse pelätä, kun sen menoja ei voida meidän maksumiesten onneksi kattaa lainalla, kuten jäsenvaltiot voivat omassa kansallisessa taloudenpidossaan menetellä.
Arvioita laidasta laitaan
Mutta ongelmatonta ei EU:n taloudenpito suinkaan ole. Esimerkiksi tätä vuotta koskevista rästimaksuista on liikkeellä mitä erilaisempia arvioita. Europarlamentaarikko Carl Haglund esitti Ylen tv-uutisissa parisen viikkoa sitten omana arvionaan, että vajeessa ”saatetaan liikkua kymmenissä miljardeissa”.
EU komission tekemästä ennusteesta saa tilanteesta vielä paljon synkemmän kuvan. Komissio on käynnissä olevia budjettikehysneuvotteluja varten tekemässään ennusteessaan nimittäin arvioinut, että nykyisen budjettikehyksen päättyessä maksamattomia sitoumuksia saattaisi ensi vuoden lopussa olla jopa 230 miljardia euroa.
Budjettiteknisesti kysymys on siis eräänlaisesta kasautumisesta. Jäsenmaat ovat sinällään sitoutuneet kaiken tämän maksamaan silloin, kun näistä sitoutumismäärärahoista on päätetty.
Jää nähtäväksi, kuinka tämä varsin messevä summa siirretään vuonna 2014 alkavaan rahoituskehykseen. Juridisestihan tällaista liukumaa ei edes pitäisi päästä EU:ssa syntymään.
Talousvaikeuksiensa vuoksi EU esittääkin seuraavaan budjettiinsa tuntuvaa korotusta. Sille ei jäsenmaissa hurrata. Korotuksen vastustuksen lisäksi monessa jäsenmaassa on myös havahduttu vaatimaan EU:lta parempaa budjetointitapaa, koska nykyinen käytäntö tuottaa jopa sen omien lakien vastaisia liukumayllätyksiä.