Onko 10 miljardia paljon? Valtion ottamia riskejä on vaikea arvioida realistisesti

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuvitus Janne Tervamäki.

Kansalaiset ja poliitikot keskustelevat kiivaasti siitä, kuinka suuret vastuut Suomen valtio on ottanut eurokriisissä.

Ekonomistin tuore laskelma aiheesta on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Vesa Vihriälän syyskuussa ilmestyneessä raportissa EU:n ajolähtö – kriisiunionista yhteisvastuun unioniin.

Valtion toistaiseksi tekemien tukipäätösten laskennalliset maksimivastuut kohoavat Vihriälän mukaan yhteensä 14,1 miljardiin euroon. Tässä luvussa ovat mukana Suomen osuus kriisimaille annetusta tuesta ja osuutemme IMF:n eli Kansainvälisen valuuttarahaston antamasta rahoituksesta. Lisäksi valtion enimmäisvastuu EVM:stä eli Euroopan vakausmekanismista on 12,6 miljardia euroa. EVM on EU:n pysyvä kriisirahasto, joka aloittaa toimintansa ensi vuonna. Se korvaa kriisirahastot, jotka tunnetaan lyhennenimillä ERVV ja ERVM.

Valtio on siis sitoutunut noin 27 miljardin euron vastuisiin.

Tämä luku on siis teoreettinen maksimitappio. Se toteutuisi, jos jokainen velkamaa jättäisi ottamansa hätälainat kokonaan maksamatta.

Se taas on erittäin epätodennäköistä, kuten Sixten Korkman huomautti kirjoituksessaan Missä on sietokyvyn raja? (SK 38/2012). Enimmäisvastuita ei siis saa sekoittaa todennäköisiin tappioihin, kuten keskustelussa aika ajoin tehdään – tahattomasti tai tahallisesti.

Kaikki ovat tietysti kiinnostuneita todennäköisistä tappioista. Niiden arvioiminen on valitettavasti erittäin vaikeaa.

Historiasta apua

Tappion mahdollisuutta voi kuitenkin arvailla historiatietojen pohjalta. Yhdysvaltain aineiston mukaan etuoikeutetuista saatavista saadaan normaalisti takaisin 40-70 prosenttia, kun ne realisoidaan vuoden kuluessa siitä, kun velallisen maksuvalmius on pettänyt.

Kuitenkin finanssikriisin puhjettua syksyllä 2008 pankki- ja yritysbondien takaisinsaantiprosentit vaihtelivat välillä 1-9. Poikkeuksena olivat Yhdysvaltain asuntoluottopankit Fannie Mae ja Freddie Mac, joiden vastaava prosentti oli yli 90. Liittovaltio nimittäin otti ne vastuulleen.

Suomen valtion vakuusjärjestelyissä on käytetty oletusta, jonka mukaan maksukyvyttömältä velalliselta saadaan takaisin 60 prosenttia. Jos tätä oletusta sovelletaan kaikkiin vastuisiin, tappio olisi 10 miljardia euroa.

Onko se paljon vai vähän? Vastaus riippuu näkökulmasta. Se on joka tapauksessa pari miljardia vähemmän, kuin Suomen valtio menetti verotuloja vuosina 2009-2010 verrattuna tahtiin, jolla verotuloja kertyi huippuvuonna 2008.

Tietysti mahdollisia tappioita pitäisi laskea myös pessimistisempien olettamusten pohjalta. Nimittäin valtio, joka lopettaa velkojensa hoitamisen, menettää ehkä pitkäksi aikaa maineensa markkinoilla. Sellaisen kriisivaltion maksumoraali voi olla aika heikko. Suvereeneilla valtioilla ei ole tapana rientää myymään omaisuuttaan velanmaksun rahoittamiseksi.

Kansakunnan vastuut jakautuvat kahteen luokkaan: valtion vastuisiin ja Suomen Pankin vastuisiin. Keskuspankin tilannetta tentattiin 21. syyskuuta pääjohtaja Erkki Liikaselta eduskunnassa, joka järjesti Suomen Pankin julkisen kuulemisen.

Eurojärjestelmään kuuluvan kansallisen keskuspankin taseanalyysi on kuitenkin niin monimutkainen palapeli, että sen käsittely ei mahdu tähän.

Palataan siihen myöhemmin.

Kustaa Hulkko