Mitä johtaja tekee?
Sunzi – toisen kirjoitustavan mukaan Sun Tzu – kirjoitti strategiakirjansa Sodankäynnin taito kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. Niccolò Macchiavellin Ruhtinaan ilmestymisestä on jo suunnilleen viisisataa vuotta.
Siihen nähden että johtamistaidon klassikot ovat näin vanhoja, on kummallista, että vasta 1970-luvulla alan tutkijat alkoivat selvittää, mitä johtajat todella tekevät. Teoreettisia johtamiskirjoja oli kyllä paljon. Niissä lukijaa valaistiin muun muassa kertomalla, että johtaminen on ennustamista, suunnittelua, organisointia, koordinointia, budjetointia ja valvontaa.
Professori Harry Mintzbergin realistinen johtamiskirja The Nature of Managerial Work (1973) oli pieni vallankumous organisaatiokirjallisuuden perinteessä.
Mintzberg tutki yritysjohtajien todellista ajankäyttöä. Tulosten mukaan johtamista leimasi jatkuva action, joka koostui lyhyistä, sisällöltään koko ajan vaihtelevista ja alati keskeytyvistä palasista. Johtaja oli päätöksentekijä ja informaation käsittelijä, mutta roolissa oli myös aktiivinen sosiaalinen puoli, paljon kontakteja ja puhumista.
Johtaja oli kalenterinsa vanki. Aika ei tahtonut riittää strategisen tiedon käsittelyyn eikä jalkautumiseen alaisten pariin.
Päteekö Kekkosen periaate?
Jos maassa jommankumman, sisä- tai ulkopolitiikan, pitää olla rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka. Urho Kekkonen ajatteli tunnetusti näin, mutta voiko samaa periaatetta soveltaa yrityksen johtamiseen?
Toimitusjohtaja on myös yrityksen linkki ulkomaailmaan. Mintzbergin mukaan kontaktit ulkomaailman kanssa saattavat viedä jopa puolet johtajan ajasta.
Ylimmän johdon ajankäyttö yrityksen ulkopuolella on liiketaloustieteellisen tutkimuksen kiistakysymys. Toisten mielestä toimitusjohtaja on yhtiönsä kasvot ja yrityksen ulkopuolinen maailma on suorastaan hänen pääareenansa.
Toiset taas ovat korostaneet sitä, että ulkopuolisten – esimerkiksi asiakkaiden ja muiden yritysjohtajien – kanssa vietetty aika hyödyttää ensisijaisesti johtajaa itseään, mutta ei sen sijaan yritystä. Moni johtaja etsii näkyvyyttä ja hakeutuu golfkentille parantaakseen omaa urakehitystään.
Italialainen tutkijaryhmä selvitteli faktojen avulla, mitä hyötyä tai haittaa yritykselle on johdon kontakteista organisaation ulkopuolisten kanssa (What do CEOs do?; pdf).
Otokseen kuului 94 toimitusjohtajaa, jotka edustivat Italian merkittävimpiä yrityksiä. Johtajien toimintaa seurattiin päiväkirjan avulla viikon ajan mahdollisimman tarkkaan.
Keskimäärin johtajat olivat selvästi enemmän oman väen kanssa kuin tilanteissa, joissa oli vain ulkopuolisia. Toisaalta johtajia on moneksi: joka kymmenes johtaja investoi aikaansa ulkomaailmaan jopa yli 10 tuntia viikossa.
Mitä tiukempi omistajaohjaus, yritysjohdon valvonta, oli, sitä vähemmän toimitusjohtajalla oli sellaisia tapaamisia, joissa oli pelkästään ulkopuolisia.
Mitä ahkerampi toimitusjohtaja oli, siis mitä pitempää päivää hän teki, sitä enemmän hän omisti aikaansa omilleen.
Ja mitä enemmän johtaja keskittyi alaisiinsa, sitä parempi oli yrityksen tuottavuus ja kannattavuus.
Kekkosen periaate ei siis päde yrityksen johtamiseen.