Miksi Mikael Pentikäinen vihaa Mikael Jungneria?

Tai siis korjataan heti kärkeen, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei suinkaan vihaa Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungneria.

Joku Sanoma-pomo tosin uhkasi keväällä ”tuhota Jungnerin persoonan” (mitä ihmettä se merkitsee?), mutta kyseessä ei ollut Pentikäinen vaan joku muu Sanoma-pomo.

Ja syyskuun alussa Ylen uutisten 50-vuotisjuhlien jälkeen Jungner valitti Facebookissa, että bileissä pari Sanoma-pomoa lobbasi juhlavieraita Yleisradion rahoituksen leikkaamiseksi niin että ”savu höyrysi” (väkevä kielikuva, voiko savu tosiaan höyrytä?).

Pentikäinen piikitteli Jungneria Sanomien sisäisessä blogissa ja totesi, että yleensä juhlien isännät eivät hauku vieraita julkisesta juhlien jälkeen. Varsinaiseen väitteeseen Pentikäinen (vai pitäisikö sanoa Sanoma-pomo) ei ottanut kantaa.

Yle näyttää muuten päihittäneen Sanomat toimitusjohtajien uusmediakamppailussa. Pentikäinen bloggaa, mutta blogithan nyt eivät ole enää lainkaan tätä päivää (tiedän tämän satunnaisena bloggaajana). Jungner sen sijaan tykittää ajatuksiaan Facebookin lisäksi myös Twitteriin. No, Rupert Murdoch ei käytä nettiä lainkaan ja ihan mukavasti hänellä näyttää mediamaailmassa menneen.

Ehkä parempi olisikin sanoa, että Helsingin Sanomat vihaa Yleisradiota. Ja vielä perustella: koska Ylen nettiuutiset estävät Helsingin Sanomia muuttamasta nettisivujaan taas maksullisiksi.

Maailmalla lehtitalot ovat siirtymässä laskujeni mukaan kolmanteen vaiheeseen suhtautumisessa nettitarjoamuksiensa maksullisuuteen.

Ensin yritettiin kerätä tilausmaksua ainakin osasta verkkolehden sisältöä. Tämä ei ole täysin toivoton ajatus, esimerkiksi Wall Street Journal on edelleenkin maksullinen. New York Times taas teki lähinnä kolumneistaan ja muutamista lisäpalveluista maksullisen paketin, jolla oli parhaimmillaan yli neljännesmiljoona tilaajaa.

Suurin osa lehdistä kuitenkin päätti pyrkiä mahdollisimman suuriin kävijämääriin (ja mainostuottoihin) tarjoamalla kaiken verkossa olevan tavaran ilmaiseksi. Timeskin luopui maksullisuuskokeilustaan syksyllä 2007, nyt enää lehden ristikot ovat netissä maksullisia.

Miten tämä on sitten toiminut?

Journalisti-lehti teki yli vuosi sitten jutun, jonka mukaan esimerkiksi Iltalehden verkkolehti oli jo silloin selvästi voitolla ja Helsingin Sanomien verkkosivutkin ”lähellä kannattavuutta”. Jutussa ei valitettavasti avata sitä, millaisella matematiikalla lehdet voitollisuuden määrittelevät. Lasketaanko esimerkiksi lehden toimitusten verkkoon tekemille jutuille joku hinta vai saako verkkolehti sisältönsä ”ilmaiseksi”?

Alkaa näyttää siltä, että ainakin jotkut lehdet ovat toteamassa, että mainostulot eivät riitä, palataan osittain maksulliseen sisältöön.

Keskustelun käynnisti em. internet-lukutaidoton Rupert Murdoch toukokuussa ilmoittaessaan tavoitteekseen kaikkien sanomalehtiensä nettipalvelujen muuttamisen maksullisiksi. Siis tämän, tämän ja vielä tämänkin.

Onnea vain yritykselle.

Maksullisuuteen on joka tapauksessa vaikea palata. Maksullisuuteen on mahdoton palata, jos samaan aikaan verkossa on hiiren napsautuksen päässä ilmaisia ja edes suunnilleen saman tasoisia vaihtoehtoja.

Suomessa tällainen vaihtoehto Helsingin Sanomien kattavalle uutispalvelulle voisi olla vaikkapa yle.fi.

Ja siksi Mikael Pentikäinen vihaa Mikael Jungneria. Tai siis ei Pentikäinen vihaa. Vaan joku Sanoma-pomo vihaa.

Eikä draama tähän pääty. Koko syksy väännetään savu höyryten kasaan uutta Yleisradiolakia. Jos Helsingin Sanomia on uskominen, on Helsingin Sanomat saamassa tahtoaan läpi ja lakiin on Yle-maksun vastineeksi tulossa rajoituksia sille, mitä Yleisradio rahoillaan tehdä.

Ja 105 vuotta sitten perustettu Hesari täyttää marraskuussa 120 vuotta (ehkä samaa matematiikkaa sovelletaan verkkolehtien voitollisuuden määrittämisessä). Luvassa on epäilemättä bileet (ellei taloudellinen tilanne yhdistettynä Sanomille asetettuun 12 prosentin tuottotavoitteeseen estä virvokkeiden hankkimista).

Ehkä siellä Yle-mies voi vuorostaan kaataa boolimaljan Sanoma-pomon päähän tai tehdä jotain muuta rakentavaa. Me täällä aikakauslehtimaailmassa seuraamme henkeä pidätellen.