Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Kriisitunnelma ei vaivaa eduskuntaa

Juha Jaakkola
Blogit Nurkanvaltaaja 3.2.2010 10:30

Nyt tulee lunta tupaan, eikä ainoastaan taivaalta. Koko alkuviikon päälle on satanut huonoja talousuutisia. Pahinta, mitä on kuultu, tiivistyy sanaan julkisen talouden kestävyysvaje.

Kestävyysvaje tarkoittaa julkisten kulujen ja menojen välissä ammottavaa aukkoa. Sen umpeen lapioiminen vaatii sellaisia toimenpiteitä, joihin ei Suomessa ole talouden nousukaudellakaan totuttu.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan julkisen talouden kestävyysvaje on 5,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkinen talous tarkoittaa valtion ja kuntien lisäksi erilaisia sosiaaliturvarahastoja, joista esimerkiksi eläkkeet maksetaan.

Tulojen ja menojen tasaamiseen on kolme keinoa: menojen karsiminen, verojen korottaminen ja rakenteiden uudistaminen. Rakenteiden uudistamisella ministeriö tarkoittaa työn tarjonnan lisäämistä. Se tapahtuu esimerkiksi opintoja nopeuttamalla, eläkeikää nostamalla ja työn tuottavuuden nostamisella.

Yksinkertaista mutta ylivoimaista.

Ylijohtaja Jukka Pekkarisen mukaan julkisten tulojen ja menojen ylijäämä pitäisi nousta vuoteen 2015 mennessä neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tällä tasolla julkisten menojen rahoitus olisi kestävällä pohjalla.

Nyt julkisten tulojen ja menojen alijäämä on neljä prosenttia. Prosenttiluku saa siis pysyä ennallaan, mutta luvun etumerkki pitää kääntää miinukselta plussalle. Pekkarinen laskee, että tavoitteen saavuttamiseksi julkista taloutta pitäisi 2010-luvulla joka vuosi vahvistaa 1,5 miljardilla eurolla.

Lähtökohdat ovat heikot, koska niin sanottu kriisitietoisuus on hukassa.

On tietenkin hyvä, että kuluttajakansalaisen usko omaan tulevaisuuteen on pysynyt laman keskellä vahvana. Yksityinen kulutus on pitänyt yllä rahan, tavaran ja palveluiden kiertoa kansantaloudessa. Mutta miten voi uskoa omaan tulevaisuuteen ja samanaikaisesti olla tietoinen julkisen talouden kriisistä?

Kriisitietoisuus ei näytä olevan kovin korkealla eduskunnassakaan. Istuntokausi alkoi farssimaisella puheenjohtajavaalilla, kun kansanedustajien oli pakko osoittaa mieltään kitupiikkikiukuttelija Sauli Niinistölle.

Demarit valmistautuvat jo seuraaviin vaaleihin järjestämällä mediasirkuksen. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen nosti ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoman eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Päivän aikana puheenjohtaja perusteli ”pelaajasiirtoa” moneen kertaan ”rytminvaihdoksella”. Minkä rytmin? Ei rytminvaihdos auta, jos tempo on väärä.

Juha Jaakkola

Keskustelu

Kaikki olleelliset savupiipputeollisuuden aikaiset rakenteet ja asenteet ovat tallella. Jopa itse 2000-luvun kasvo, Björn Wahlroos, hieman hämillään myöntää Forum-lehdessä Suomen suurteollisuuden ja niitä omistavien sukujen roolin yhä haittaavan palveluyhteiskunnan muodostumista.

Kun kultaisten perheiden perintöverotusta rukattiin, MTK:ta johtamaan piti löytää kaakkois-Suomen ainoa ruotsinkielinen suurtilallinen Mikael Hornborg.

Samaan aikaan vaaditaan kansalta partiopojan uhrautuvia asenteita. Eipä ihme että politiikka on palaamassa.

Aivan tavattoman erikoista: kuuntelen parhaillaan sivukorvalla eduskunnan avajaisia joita yhteiset toimittajat selostavat molemmilla kielillä samanlaisena sekä tv1 että FST5: ssä.

Pysähtyneisyyden tunnelma on käsin kosketeltavissa. Halonen sentään on aluksi huolissaan nuorten hälyttävistä työttömyysluvuista. Tammikuun kihlaus mainitaan ja sopimushenki, tottakai.

Ja sitten Halonen käy arvojohtajamisen koviin kysymyksiin: globaaleihin murheisiin, myös Itämeren pelastaminen tulee esille, koska Suomen kansa tarvitsee aina yhden ulkoisen yhteisen taistelukysymyksen, ettei se alkaisi käydä keskinäisiä heimosotia.

Taloustilanteen kriisitietoisuus pitää levittää Eduskuntaan.

Näitä luetaan juuri nyt