Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Korjaus: raha tekee sittenkin onnelliseksi

Jarmo Raivio
Blogit Nurkanvaltaaja 27.5.2013 06:30

Raha ei tee onnelliseksi lienee suosittu sananlasku suomalaiskodeissa joka lauantai kello 20.48, kun jälleen yksi väärään mennyt lottolappu lentää bioroskikseen. Kuten yleensä vanhoissa kansanviisauksissa, tämänkin ajatuksen paikkansapitävyys on vähintäänkin kyseenalainen. Musertavassa köyhyydessä elävä tuskin muuttuu ainakaan onnettomammaksi, jos hänelle taataan säännölliset tulot.

Hieman hiotumpi versio sananlaskusta on kuitenkin mietityttänyt taloustieteilijöitä jo lähes 40 vuoden ajan. Ajatus on ristitty Easterlinin paradoksiksi amerikkalaisen ekonomistin Richard Easterlinin mukaan. Hän esitti jo 1974 ilmestyneessä kirjassaan, että rahan ja onnellisuuden suhde on luultua monimutkaisempi.

Easterlin vertaili eri maita ja totesi, että rikkaiden maiden kansalaiset eivät välttämättä ole onnellisempia kuin köyhien maiden kansalaiset – kun vertailusta poistetaan katastrofaalisen köyhät maat. Lisäksi seurattaessa yhden maan kansalaisten onnellisuuden kehitystä näytti siltä, että talouden kasvaessa ja vaurauden lisääntyessä ihmisten onnellisuus ei enää lisääntynytkään. Vuoden 1970 Yhdysvallat oli huomattavasti rikkaampi maa kuin vuoden 1950 Yhdysvallat, mutta sen kansalaisten onnellisuus ei 20 vuodessa välttämättä lisääntynyt lainkaan.

Easterlinin piikkiin laitetaan usein myös ajatus siitä, että edes samassa maassa rikkaat eivät välttämättä ole sen onnellisempia kuin köyhät. Alkuperäisessä Easterlinin paradoksissa näin ei väitetty.

Easterlinin paradoksi kyseenalaistettiin heti sen keksimisen jälkeen ja 40 vuodessa on nähty monia yrityksiä todistaa ajatus joko täysin vääräksi tai sitten oikeaksi, mutta hieman jalostuneessa muodossa. Tutkijat ovat esimerkiksi etsineet kynnystä, jonka jälkeen lisääntyvä vauraus ei enää lisää ihmisen onnellisuutta.

Toukokuussa julkaistiin tutkimus, jonka ainakin pitäisi kuopata Easterlinin paradoksi lopullisesti. Amerikkalaisen Michiganin yliopiston Betsey Stevenson ja Justin Wolfers tutkivat onnellisuuden sekä vaurauden yhteyttä sekä rikkaiden ja köyhien valtioiden sekä saman maan rikkaiden ja köyhien ihmisten välillä.

Valtioiden välisessä vertailussa tutkittiin maan vaurauden ja sen kansalaisten onnellisuuden välistä suhdetta. Vaurautta mitattiin bruttokansantuotteella asukasta kohden, onnellisuutta taas Gallupin maailman eri maissa tekemällä tutkimuksella. Näiden kahden asian yhteys osoittautui yleensä varsin yksinkertaiseksi: mitä vauraampi maa, sitä onnellisemmat ihmiset.

Yhteys toistui osiossa, jossa selvitettiin rahan ja onnellisuuden yhteyttä eri maiden sisällä. Aineisto kerättiin maailman 25 väkirikkaimmasta maasta. Kaikissa kotitalouden tulojen lisääntyminen kasvatti onnellisuutta. Se tosin vaihteli, kuinka paljon tulojen kasvu onnellisuutta lisäsi, esimerkiksi Nigeriassa tulojen kaksinkertaistumisen vaikutus oli hillitympi kuin Yhdysvalloissa.

Missään maassa ei löytynyt pistettä, jossa rahan ja onnellisuuden yhteys katkeaisi.

Easterlinin ajatukset tuskin olisivat jaksaneet herättää keskustelua lähes 40 vuotta, jos kyse olisi vain korrelaatioita etsivien tilastoniilojen keskinäisestä nokittelusta. Kysymys on lopulta ideologinen.

Jos vaurauden kasvu ei lisää onnellisuutta, miksi valtioiden pitäisi pyrkiä jatkuvaan talouskasvuun - eli vaurauden kasvattamiseen? Jos raha ei tuo onnea, on poliitikkojenkin syytä keskittyä muuhun kuin rahaan, jos he haluavat taata maansa asukkaiden onnellisuuden.

Onkin epätodennäköistä, että Stevensonin ja Wolfersin tutkimus siirtäisi Easterlinin paradoksin pysyvästi historiaan.

Jarmo Raivio

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Keskustelu

Tuo Easterlinin kuuluisa julkaisu ei ole kirja vaan 33-sivuinen artikkeli. Löytyy esimerkiksi googlaamalla ’Easterlin 1974’.

Näitä luetaan juuri nyt