Kapitalismi pitäisi vapauttaa kehittämään itsestään uusi mutantti
Eurooppalaiset äänestäjät ovat osoittaneet mieltään saksalaistyylistä saneerausta vastaan. Budjettikurin sijasta halutaan kasvua. Menoleikkaukset kuristavat kasvun, mutta velkaelvytys ei sitä takaa.
Velkarahalla saavutettuja etuja puolustettaessa vihreät arvot ja ilmastouhka jäävät syrjään. Miksi vihreät eivät anna ideologista tukea budjettikurille? Olisihan tässä paikka toteuttaa ekologinen unelma kulutusta leikkaavien välttämättömien säästöjen avulla? Mutta ei, väärin sammutettu. Oikein toteutettuna kestävä kehitys ei tee kipeää, paitsi sille yhdelle prosentille. Uskooko kukaan?
Eurooppalaisen kasvupuheen taustalla on oletus, että kriisiä edeltävä huolettoman velanoton aika oli normaalitila, johon olisi päästävä takaisin. Mutta tällaista se on jatkossakin.
Kasvun yleiset rajoitteet ovat tunnettuja: vanheneva väestö, energian kallistuminen, globaali uusjako, uusien teknologioiden niukasti työllistävät liiketoimintamallit. Miten joku hallitus nyt taikoisi ne pois vain koska kansa vaatii?
Kaikkia helppoja konsteja on jo kokeiltu. Elvytyksen mekanismit ovat tukiainen täällä ja verohelpotus siellä. Mitä jos rahanarulla työntämisen sijasta kokeilisi jotain muuta?
Vaihtoehdot ovat, että työmarkkinat ja hyvinvointivaltio sopeutuvat rajalliseen kasvuun, tai kasvua haetaan innovaatioista. Silloin törmätään kasvun erityisiin rajoitteisiin, luovan tuhon kipuihin.
Luovuus on helppoa. Rahaa voi kaataa koulutukseen ja tutkimukseen, verkottunut maailma tuottaa ennenäkemättömästi ideoita. Tuhon kestäminen ja ohjaus on vaikeampaa.
Talous on ennenkin pelastettu kuoliosta purkamalla rajoitteita. 1864 säädetty elinkeinovapaus nosti Ruotsin köyhimyksestä Euroopan rikkaimmaksi. Kasvua juhlittaessa jäivät näkymättömiin kaikki sen alle murskatut saavutetut edut. Ruotsilla menee hyvin nytkin, koska taloudellista toimeliaisuutta on vapautettu enemmän kuin muualla.
Neljäs sektori
Markkinoiden pitäisi antaa hakeutua uuteen asentoon. Kapitalismi pitäisi vapauttaa kehittämään itsestään uusi mutantti.
Kehittyvissä maissa kehkeytynyt neljäs sektori tarjoaa kiinnostavan mallin, esittää Christopher Meyer kirjassaan Standing on the Sun. Ensimmäinen sektori on voittoa maksimoiva liiketoiminta, toinen julkinen, kolmas hyväntekeväisyys.
Neljäs sektori on markkinaehtoinen, tavoittelee kohtuullista voittoa tuottamalla sosiaalisia ratkaisuja. Köyhät eivät tarvitse hyväntekeväisyyttä, vaan heidän ostovoimaansa sovitettuja hyödykkeitä, kuten kolmen euron lukulaseja, kahdenkympin matkapuhelimia ja 1 500 euron ohitusleikkauksia.
Julkiset toimet ovat kalliita, jäykkiä ja tuottavat paljon turhuutta. Voittoa maksimoiva yksityinen ei rupea, elleivät tuottotoiveet ole kohdallaan. Hyväntekeväisyys on oikukasta ja kasvaa kituliaasti.
Neljäs sektori pursuaa uusia ajatuksia ja kasvuhalua yhdistämällä sosiaalisen vision markkinaehtoiseen kannattavuuteen. Esimerkiksi Megaklinikka Oy tarjoaa hammashuoltoa julkisen hinnoilla, mutta yksityisen jonoilla. Monet muut odottavat päivää, jolloin palvelujen elinkeinovapaus koittaisi ja pääsisi yrittämään.
Neljäs sektori ei kaipaa tukia, vaan lupia.