Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Kapitalismi on sitä, mitä kapitalistit tekevät

Paul Lillrank
Blogit Nurkanvaltaaja 9.4.2012 08:00

Kuvitus Janne Tervamäki.

Jos halutaan vaurautta, vaihtoehdot ovat vähissä.

Keskustelu kapitalismista ja sen moraalista on juuttunut ikävään eipäs-juupas-juntturaan. Mikä on oikeaa kapitalismia, mikä sen rappiota? Onko kapitalismi kevyesti korvattavissa jollakin toisella vaihtoehdolla, joka tarjoaisi kaikille kaikkea ilman kriisejä ja suhdannesyklejä?

Kapitalismi ei ole ismi siinä mielessä, että sillä olisi pyhä kirja, periaatekokoelma tai sitova säädöstö, joiden perusteella voisi päätellä, mikä on oikeaa kapitalismia, mikä ei.

Kapitalismin perusta on yksityinen omistus. Jos tuotantovälineet, työntekijät mukaanlukien, ovat valtion, kuninkaan tai sotapäällikön omaisuutta, ollaan sosialismissa, feodalismissa tai orjayhteiskunnassa.

Kapitalismi on sitä, mitä kapitalistit tekevät.

Jos toimintaympäristö muuttuu, kapitalistit muuttavat tekemisiään. Brittikapitalismin ollessa mahtinsa huipulla konkurssissa velkaantunut joutui velkavankeuteen. Jenkkikapitalistit oivalsivat riskinoton merkityksen ja loivat konkurssilainsäädännön. Kapitalismi ei ole piirustuksiin perustuva järjestelmä, vaan evolutionäärisesti kehkeytyvä muodostelma.

Kun sosialismi ei enää ole kapitalismin reaalinen vaihtoehto, kapitalismin kriitikot voivat pyrkiä utopioihin. Talous voidaan toki järjestää lukemattomilla tavoilla, mutta jos halutaan vaurautta ja vapautta, mallit ovat vähissä. Kamppailu käy erilaisten kapitalismien kesken: kiinalainen valtiokapitalismi vs. intialainen kehityskapitalismi; manageriaalinen vs. omistajavetoinen kapitalismi; finanssi- vs. teollisuuskapitalismi; sosiaalinen vs. roistokapitalismi; avoin vs. kähmykapitalismi.

Kritiikki voi painostaa kapitalisteja muuttamaan toimintatapojaan.

Jokainen voi tehdä jotain

Markkinat ovat instituutio, jolla ostajat ja myyjät käyvät kauppaa. Kapitalismista poiketen markkinoilla on malli. Oppikirjoissa sitä kutsutaan tehokkaaksi markkinaksi. Sen tunnuspiirteitä ovat hintakilpailu, yksittäinen myyjä ei määrää hintaa; tuottajat voivat vapaasti tulla ja poistua markkinoilta; ostajilla on vaihtoehtoja, joista heillä on täydellinen informaatio; kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa.

Täydellisiä markkinoita ei esiinny luonnossa. Kaikki markkinat ovat jollakin tavalla puutteellisia. Joillain aloilla, esimerkiksi infrastruktuurihyödykkeissä, jo teorian mukaan markkinat eivät voi toimia.

Todelliset markkinat ovat sitä, mitä ostajat, myyjät ja valvovat viranomaiset tekevät. Koska tehokkaiden markkinoiden malli on olemassa, todellisen markkinan poikkeama ihanteesta on arvioitavissa.

Jos markkinat eivät toimi tyydyttävästi, jokainen voi tehdä jotakin. Tuottajat ja myyjät voivat kehittää parempia tuotteita. Ostajat voivat suosia itselleen sopivimpia. Viranomainen voi säätää lakeja, esimerkiksi määrätä, että tuotannon haittavaikutukset näkyvät hinnoissa.

Markkinoille on vaihtoehtoja. Jokainen voi halutessaan lahjoittaa rahaa, tavaroita tai työpanosta. Valinnanvapautensa voi luovuttaa viranomaiselle ja työntää kulut veronmaksajille.

Keskustelu kapitalismista vastaan jokin muu on turhanaikaista. Pitäisi keskustella erilaisista kapitalismeista ja toimivista markkinoista.

Paul Lillrank

Keskustelu

Pros and Cons

Jokaisessa järjestelmässä on hyvät puolensa ja ne vähemmän hyvät. Ja on totta, että kapitalismi ei ole oppirakennelma eikä teoria kuten esimerkiksi Marxin ja kumppanien kommunismi. Markkinat, siis toimivat markkinat ovat niin ikään osoittautuneet jo vuosituhansien ajan välttämättömiksi ja ovat edelleen tehokas vaihdannan, jopa hinnan määrittämisen tapa. Ja olen samaa mieltä myös siitä, että pitäisi keskustella erilaisista kapitalismeista ja toimivista markkinoista.

Miksi ei siis keskustella? Ainakaan meillä Suomessa, tässä muuten niin globalisoituneessa maailmassa eivät markkinat toimi. Eivät ole koskaan oikein toimineet. Näkyvimpänä ajankohtaisena esimerkkinä päivittäistavarakauppa. Eikä tuo sinänsä kai ihme ole. Koko historiamme on eri syistä tapahtunutta taloudellista vetkuttelua ja kepulointia. Suojatulleja, hintasäännöstelyä, kansallisia kartelleja, monopoleja, clearing kauppaa, toistuvia devalvaatioita, maataloustukia, aluetukia…. Olisi siis todella syytä keskustella, erityisesti oppineitten professorien, käytännön asiantuntijoitten ja poliitikkojen. Viimeisimpien tahdosta nämä sinänsä poliittiset ratkaisut ovat kiinni.

Viimeisten vuosikymmenien historia osoittaa hyvin monelle meistä joko, että päinvastaisista väitteistä huolimatta markkinoitten toimivuutta, erityisesti rahamarkkinoiden ja vielä erityisemmin kansainvälisten finanssimarkkinoiden toimivuutta ei ole riittävän selkeästi ja kattavasti edes yritetty säädellä. Eikä mikään markkina voi toimi ilman hyväksyttyjä pelisääntöjä. Jo yksin tämän seurauksena koko Pohjois-Atlanttinen ns. länsimaailma on sekavuuden tilassa. Mutta kun päälle vielä pannaan valuuttakurssinsa avulla kepuloiva miljardivaltio Kiina, joka pelaa täysin omilla pelisäännöillään, herää kysymys; voivatko markkinat oikeasti toimia? Ja minkälaiset markkinat?

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/03/pankkijarjestelma-uusiksi.html

Päivittäiskaupassa meillä on vuosikymmenien aikana muodostunut politikkojen ja kaupan suurten keskusliikkeiden hyvin läheisen yhteistyön johdosta erittäin paha ja vaikeasti murrettava tilanne jossa vallitsee käytännössä sekä myynti- että ostomonopoli. Yhteistyötä on tehty asemakaavojen, liikepaikkojen, aukioloaikojen ja tuotevalikoimien suhteen. Kaupan vahva halu on ollut keskittää mahdollisimman suuriin yksiköihin (megamarketteihin) joissa on lähes vapaat aukioloajat ja hyvin leveä tuotevalokoima. Nyt kun homma on toteutunut ihmetellään maan korkeita hintoja ja vaikeuksia saada tuotteita valikoimiin muuten kuin kynnysrahoilla. politikot ovat melko pian valmiit sallimaan alkoholituotteiden ja lääkkeiden myyntiä näihin kauppoihin ja keskittyminen senkun jatkuu pahenee.
Politikkojen lisäksi kaupalla on myös media erittäin vahvassa otteessa onhan se miljoonia mainosrahaa syytävä automaatti jota lehdet eivät halua arvostella.
Keskon pääjohtaja puhutteli pääministeriä hyvin loukkaavasti tavalla joka lähti suoraan hänen selkäytimestään, jonka käytännön mukaan maan virallisesti kolmas on kaupan arvojärjestyksen mukaan kolmas vasta parin keskusliikkeen pääjohtajan jälkeen.

Kapitalismi varmaan korjaa itse itseään yleiseksi hyödyksikin, mutta myös kiivaasti etsii kiertoteitä välttää kieltoja ja rajoituksia.

Lillrank sentään mainitsee sanan ”rappio”, mutta olisi kiva tietää, miten hän suhtautuu sanaan ”ahneus”, jota on peräänkuulutettu Veikko Vennamosta kirkonmiehiin. Onhan muutaman nousu- ja laskukauden todistettu sitä, että pitkään jatkunut nousikausi romahtaa juuri kun keksitään kestämättömiä voittojen kasvatuskeinoja, ahneuteen perustuen.

Voin sanoa mitä kapitalismi ei mielestäni ainakaan pitäisi olla: jatkuvia yt- neuvotteluja osakkeenomistajien ja yrityksen johdon yhä paisuvien palkkojen ja optioiden täyttämiseksi, työn tuottavuuden, palkkojen ja valtion verotulojen luisumista kasino- ja pörssipelureille: eli toisin sanoen pääoman avulla omaisuuden lisääminen työn kustannuksella, ylisuuret perinnöt , jotka laittavat ihmiset jo lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan, ylikansallinen raha jolla ei ole kotimaata eikä juuria ja joka vie globalisaation nimessä kansallisvaltioiden varallisuuden, teollisuuden ja työpaikat muualle sekä vielä lisäksi yleinen ideologinen ahneuden ja itsekkyyden ylistys , rahan palvonta, joka on saanut aivan ylisuuret mittasuhteet , jolla määritetään kaikki inhimillinen :eli toisin sanoan kaikki on kaupan. Raha on vain vaihdon väline eikä mikään itseisarvo.

Adam Smith pyörii haudassaan.

Kilpailuun perustuva markkinatalous edellyttää toimiakseen sekä tehokkaasti että oikeudenmukaisesti sitä, että sekä tuottajia että ostopäätösten tekijöitä on niin paljon, että ostopäätöksillä on vaikutusta tuotteen hintaan ja laatutasoon. Nykyoloissa suurin osa markkinoista toimii momopolin tai oligopolin ehdoin. Kulutustavaroiden tarjonta on suurimmaksi osaksi keskittynyt aivan muutaman suuryhtiön käsiin, jotka pystyvät ennakoimaan toistensa hinnoittelua ja siten pitämään hintatasoa huomattavasti korkeammalla kuin tuotteiden laatu edellyttäisi. Toisaalta taas palvelualoilla, esim. terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa, on paljolti se tilanne, että maksaja on yhteiskunta eikä palveluiden käyttäjät, jolloin yksittäinen kuluttaja on olgopolissa toimivien tuottajien ja kasvottomien tilaajaorganisaatioiden armoilla voimatta itse lainkaan vaikuttaa tarvitsemiensa palvelujen laatuun ja määrään. Kun liikeyritysten tehtäväksi ymmärretään ensijaisesti rahallisen tuoton maksimointi, tuhlataan kansantalouden resursseja ja heikennetään yleistä hyvinvointia. Voittoa tuottavan toiminnan moraalinen oikeutus perustuu siihen, että yritys tuottaa tarpeellisia hyödykkeitä edullisesti ja tarjoaa työtä ja toimeentuloa työntekijöilleen. Liikevoitto on ainoastaan korvaus pääomanomistajille siitä, että he antavat varojaan tuotantotoiminnan käytettäväksi

Lillrank unohtaa sen olennaisimman, sen, joka aina näissä keskusteluissa ”unohtuu”: reaalitalouden ja finanssikapitalismin ero.

Kapitalismin puolustajat puhuvat jatkuvasti ikään kuin eläisimme reaalitaloudessa, jossa kysynnän ja tarjonnan laki ainakin teoriassa voisi toimia. Tietysti reaalitalous on konkreettisuudessaan ymmärrettävämpi käsite kuin finanssitalous, mutta tuon aikamme fataaleimman jakolinjan mainitsematta jättämistä käytetään ahkerasti myös propaganda-aseena nykykapitalismin puolustamisessa.

Tällä hetkellä reaalitalouden osuus on vain minimaalinen osa kokonaistaloudesta, eikä kapitalismi siksi toimi kuten se olisi voinut toimia vielä 50 vuotta sitten, jolloin finanssi- ja reaalitalouksien suhde oli osapuilleen päinvastainen.

Nykyinen länsimainen markkinatalous toimii niin, että tuotanto on vain väline päätavoitteen, kurssinousun ja liikevoiton saavuttamisessa. Koska tämä on vallitseva olotila, valtaosa markkinatalouden paukuista kohdistetaan kaupankäyntiin, ei tuotantoon ja työllisyyteen eli reaalitalouteen, siihen, jolla on vastineensa todellisuudessa, ja jonka kasvu on todellista, ei lumetta kuten finanssitalouden kasvu.

Finanssipelien ja megalomaanisen velkatalouden tappioita katetaan reaalitalouden vähäisillä resursseilla, jolloin edes työnteon ankara lisääminen ei kasvata reaalista vaurautta kuin pieneltä osin. Loput sujahtavat velkatalouksien tappioihin ja vaurastuttavat keittiön kautta vain sitä pientä, rikkainta prosenttia kansasta.

On mielenkiintoista, että vaikka kaikki tämä on tiedossa, siitä ei paljon valtamediassa puhuta. Pelätäänkö kenties, että koko kansan tietoisuus näistä asioista aiheuttaisi vallankumouksen, kun minkäänlaisiin toimiin asiantilan muuttamiseksi ei taloudellisen ja poliittisen johdon toimesta olla silti ryhdytty?

Vai onko tämä uskonnollinen kysymys, jota ei siksi saa sorkkia?

Hrakyyn kanssa samoilla linjoilla. Tällä nykyisellä menolla ei ole juuri mitään tekemistä oikean kapitalismin kanssa. Tämä tie on kestämätön eikä se tule päättymään hyvin- näin uskoisin. Ja kyllä sitä nimen omaan pelätään nykyisten päättäjien ja valtamedian taholta, koska tämä nykyinen systeemi palvelee heidän etujaan. Kysymyksessä on myös ns ”uskonnollinen” paatos , ideologia , joka sokaisee ne tahot jotka asioista päättävät: talousparadigma, joka ohjaa tämän hetkistä talous-ja finanssipolitiikaa. Kysymyksessä myös omaisuuden uusjako , jossa maapallon varallisuus ohjataan vain hyvin kapealle eliitille?

Kapitalismi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Kapitalismi on erittäin hyödyllinen tiettyjen rajojen puitteissa, erittäin tuhoava kokonaisuuden kannalta mikäli on kontroloimaton. Yhteiskunnan vaikuttavat tahot ovat kontroloimassa kuinka kapitalismin perusydintä käytetään kokonaisuuden hyötyessä sopivassa suhteessa muihin vaikuttaviin osatekijöihin, tai vierestä katsoen kuinka historian saatossa rakennettuja yhteiskunnallisia perusrakenteita murretaan vailla kokonaisnäkemystä tulevasta.

Kolikolla on aina kaksi puolta …

Kapitalismi vaatii kasvot, jotka ovat vastuussa tekemisistään. Kontrolli on valtion tehtävä. Kasvoton kapitalismi on tapa peittää vastuuttomuus, pörssiyhtiöt ovat kasvottomia tai ne palkkaavat kasvot, jotka edustavat päättäjiä kuten Nokiaa. Pelkkä voitto johtaa tilanteeseen, jossa luovutaan tärkeistä osista toimivaa taloutta, kuten Finnairin luopuminen teknisestä huollosta, koneita ei ole pudonnut, mutta putoaako nyt.

Niin meillä ei ole työmarkkinoita. – On ainoastaan kartellit. – Siis palkat eivät kilpaile!
Ja pörssiyhtiöt ovat suurimmaksi osaksi eläkevakuutusyhtiöiden omistamia. Siis meidän kaikkien – Eikös se ole sosialismia?
Ainakin siitä seuraa, että yhtiöiden hallitukset ovat täysin kykenemättömiä jopa niin, että toimiva johto vedättää niitä mennen tullen. – Tästä kertoo johdon alati paisuvat palkat ja bonukset.

Näitä luetaan juuri nyt