Internet ja sosiaalinen media eivät itsessään tuo talouskasvua
Kuvitus Janne Tervamäki.
Kun vaalikenttien melu laimenee ja uusi hallitus tarttuu töihin, on pakko keskittyä olennaiseen. Mallia voi hakea Britanniasta. Sielläkin mentiin vaaleihin sammutetuin lyhdyin. Ennen puhuttiin pikkuasioista, jälkeen on käsiteltävä isoja asioita, kestävyysvajetta ja huoltosuhdetta.
Kestävyysvaje ei ole vain kamreeritekniikkaa, vaan megaluokan rakennemuutos. Miten sopeudutaan hitaampaan kasvuun hajottamatta yhteiskunnan perusteita?
Kasvua voi toki yrittää ylläpitää veroratkaisuilla. Mutta pienet kannustimet törmäävät kasvua hidastaviin suuriin trendeihin: työvoiman ja pääoman saatavuus, energian ja raaka-aineiden kallistuminen ja mikä pahinta, teknologisen kehityksen hidastuminen.
Internet ja sosiaalinen media ovat viime vuosien suurimmat teknologia-alustat. Ne kuitenkin tuovat aika vaatimattomia tulovirtoja ja vähän työpaikkoja verrattuna vaikka polttomoottoreihin ja televisioihin. Twitter työllistää noin kolmesataa ihmistä.
Sosiaalisessa mediassa käyttäjät luovat itse sisältöjä. Se edesauttaa ihmisten kykyä säätää omaa elämäänsä, lisää vuorovaikutusta ja mahdollisesti jopa onnellisuutta. Rahatalouden ulkopuolisella toiminnalla ei kuitenkaan lyhennetä valtion velkaa eikä makseta kuntien eläkkeitä. Sen sijaan uudet mediat ja menetelmät voivat vähentää julkisia menoja ja lisätä vaikuttavuusperustaista toimintaa.
Mitattavaa vaikutusta
Julkisista palveluista puuttuu vaikutusvastuu ja kyky käsitellä riskejä. Vaikuttavuudesta ei seuraa palkintoa, toteutuneet riskit hautautuvat. Niinpä innovaatioita pitäisi hakea sosiaalisen median vahvistaman kansalaisyhteiskunnan, riskinottokykyisten markkinoiden ja yhteiseen hyvään pyrkivän julkisen sektorin rajapinnasta.
Britanniassa on kehitetty sosiaalisen vaikuttavuuteen perustuva rahoitusinstrumentti Social Impact Bond (SIB). Yksityistä riskirahaa käytetään julkisesti määriteltyihin vaikutuksiin, esimerkiksi uusintarikollisuuden ehkäisyyn. Vaikutus on helppo mitata: kuinka moni on vankilasta vapauduttuaan pysynyt kaidalla polulla määrätyn määrän vuosia.
Investointirahasto kerää pääomia sijoittajilta ja järjestää toiminnan käyttäen parhaita tunnettuja menetelmiä ja asiantuntijoita. Valtio maksaa sijoittajille toteutuneeseen vaikutukseen sidotun tuoton. Jos vaikutuksia ei tule, sijoittaja menettää rahansa, onnistuessaan hän tekee hyvän tilin.
SIB sopii asioihin, joissa vaikutus on selvästi todettavissa ja sen aikaansaamat hyödyt ja säästöt voidaan laskea rahassa. Sijoittaja ja valtio voivat täten tehdä sopimuksen aikaansaadun arvon jakamisesta. Julkinen hyötyy, koska se välttää riskin ja maksaa vain toteutuneesta vaikutuksesta, yksityinen joutuu tekemään kaikkensa saadakseen sijoitukselleen tuoton. Todellinen riski tuo vaikuttavuusvastuun.
Julkisen ja yksityisen välillä on runsaasti rajapintaenergiaa. Sen valjastaminen vaatii innovaatioita vaikutusten mittaamisessa ja sopimustekniikassa.
Jos teknologiavetoinen talouskasvu ei ainakaan vähään aikaan korjaa kestävyysvajetta, sosiaalisille innovaatioille on raivattava tilaa.