Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Inflaatio on in, mutta tavallisen kuluttajan on vaikea ilahtua siitä

Jarmo Raivio
Blogit Nurkanvaltaaja 5.12.2011 07:31

symbolikuva rahastaInflaatio on nyt in.

Vielä 2000-luvun alussa hintojen nopeaa nousua pidettiin jännittävänä, mutta jo historiaan jääneenä vaiheena länsimaiden talouselämässä. Nopeasti kehittyvissä maissa kuten Kiinassa inflaatio oli yhä nopeaa, mutta sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa vaikutti siltä, että inflaatio oli nitistetty lopullisesti hyvin matalalle muutaman prosentin vuositasolle.

Vakaata ja matalaa hintojen nousutahtia pidettiin niin pyhänä talouden opinkappaleena, että Euroopan keskuspankin ainoaksi tehtäväksi määriteltiin hintavakaus, eli käytännössä inflaation pitäminen kurissa. Yhdysvaltain keskuspankki Fed saa siinä sivussa olla hieman huolissaan työllisyydestäkin, mutta senkin tärkein tehtävä on hintojen nousuvauhdin pitäminen tasaisen hitaana.

Nyt tilanne on muuttunut.

Teollisuusmaiden velkasotkun pahentuessa järkevätkin talouskeskustelijat ovat todenneet, että nopea inflaatio olisi tässä tilanteessa itse asiassa hyvä asia.

I-linjalla ovat esimerkiksi amerikkalainen talousnobelisti Paul Krugman ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääekonomisti Ken Rogoff. Suomessa presidenttiehdokas Sauli Niinistö arvioi viime viikolla Talouselämä-lehdessä, että läntinen maailma selviää veloistaan vain päästämällä inflaation kiihtymään.

Inflaation perään huudellaan, koska ylivelkaantuneiden valtioiden on helpompi selvitä lainoistaan, jos inflaatio päästetään kiihtymään esimerkiksi kuuteen prosenttiin vuodessa. Aiemmin keskuspankit ovat pyrkineet pitämään inflaation kahden prosentin vuosivauhdissa.

Velkojen syöjä?

Tavallisen taloustallustajan on vaikea ilahtua inflaatiosta.

Inflaation kiihtyminen merkitsee sitä, että hinnat nousevat entistä nopeammin. Näkkileipäpaketti maksaa tänään kaksi euroa, ensi vuonna jo 2,20. Samalla inflaatio syö säästöjä, säästetty satanen menettää ostovoimaansa sitä nopeammin, mitä vauhdikkaammin hinnat nousevat.

Lämpimiä inflaatiomuistoja on niillä suomalaisilla, joilla oli 1970-luvulla asuntolainaa. Samalta vuosikymmeneltä periytyy ajatus, jonka mukaan inflaatio ”syö” esimerkiksi asuntolainat.

Niin söikin, 1970-luvulla.

Silloin lainakorot olivat tiukasti säänneltyjä ja palkankorotukset monilla aloilla sidottuja hintojen nousutahtiin. Hinnat nousivat nopeasti, mutta palkat nousivat vielä nopeammin. Lainakorot eivät sääntelyn takia nousseet samassa tahdissa, joten koko ajan kasvavilla ansioilla oli mukava maksaa lainaa.

Nykyään korkosääntelyä ei ole, asuntolainan hinta on sidottu joko markkinakorkoon tai pankin omaan viitekorkoon. Enää ei synny tilannetta, jossa lainakorot jäisivät ainakaan pitkäksi aikaa selvästi jälkeen inflaatiosta.

Vielä suurempi este inflaatio-onnelan tiellä ovat palkat. Niiden sitominen automaattisesti hintojen nousutahtiin on nykyään harvinaista.

Kun palkka-automaattia ei enää ole, työntekijöiden on neuvoteltava itselleen inflaatiovauhdin ylittävät palkankorotukset. Jos inflaatio kiihtyy esimerkiksi kuuteen prosenttiin, pitäisi palkkojen nousta yli kuusi prosenttia vuodessa. Vapaan kilpailun maailmassa sellaisten palkankorotuksien tiristäminen työnantajalta ei ole helppoa.

Voikin olla, että nyt päädyttäisiin tilanteeseen, jossa hinnat nousevat ja lainojen korotkin nousevat, mutta palkankorotukset eivät pysy perässä. Silloin palkansaaja höylää arkiedamistaan entistä ohuempia siivuja ja ihmettelee, oliko puhe lainoja syövästä inflaatiosta taas yksi esimerkki 1970-lukulaisesta sukupolvihuumorista.

Kuvitus Janne Tervamäki

Jarmo Raivio

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Keskustelu

Kuvaavaa että inflaatiokysymystä tarkastellaan vain velallisen näkökulmasta. Säästäjät unohdetaan. Samalla kun inflaatio syö velat, samaa tahtia sulavat ostovoimaltaan ihmisten talletukset pankissa.

Inflaatio on yleinen hintatason nousu. Inflaatio on yleinen hintatason nousu. Inflaatio on yleinen hintatason nousu Ja vielä kerran; inflaatio on yleinen hintatason nousu. Hintoja ei nosteta sen takia, että joku ilmoittaa rahan painamisen alkaneen. Hinnat nousevat, koska kysyntä kasvaa. Rahan painaminen siis lisää kysyntää. Kun kysyntä kasvaa, tarvitaan työvoimaa. Kun työvoiman kysyntä kasvaa, nousee työvoiman hinta. Kun työvoiman hinta kasvaa, nousee samalla myös hintataso. Inflaatiota ei ole se, että joku alkaa syömään lihaa Kiinassa, ja lihan hinta nousee Euroopassa. Jos siis työvoima ei voi neuvotella itselleen palkkoja ylös, ei ole mitään inflaatiota. Eli inflaatio on yleinen hintatason nousu. Inflaatio on yleinen híntatason nousu. Inflaatio on yleinen hintason nousu. Inflaatio on…

Inflaatio on yleisen hintatason nousua, mutta mielenkiintoisempiahan ne syy-seuraus -suhteet ovat. Nykyisen teorian mukaan inflaation alullepanijat voidaan kärjistäen jakaa kolmeen ryhmään. Kvantiteettiteorian mukaan yleinen hintataso nousee lineaarisesti rahan määrän suhteen. Keynes lisäsi teoriaan ajatuksensa kasvaneesta kysynnästä (voidaan puhua myös ns. kuplista) ja moderni talousteoria kiinnitti huomionsa 70-luvun öljysekoilujen jälkeen myös tarjontashokkeihin.

Yleensä nousukausina inflaatio kiihtyy ja tällöin kyse on Keynesiläisestä näkökulmasta. Voidaan perustellusti ajatella, että nyt ei todellakaan ole kysymys kysynnän shokeista (ja nimenomaan positiivisista sellaisista), sillä talous junnaa sievästi paikoillaan ja todennäköisesti pian myös pakkasen puolella. Eli kyse on pääosin klassisen teorian mukaisesta rahan määrän kasvusta, painokoneet ovat laulaneet ja konsensus alkaa olla inflaation puolella. Mikä on mielenkiintoista sinänsä, ihmisen muisti tuntuu olevan varsin lyhyt ja valikoiva. Mutta aivan oikein, tämä kaikki johtaa yleisen hintatason nousuun.

Kukaan ei nosta hintoja ekp:n ilmoitettua alkaneensa painaa seteleitä. Seteleiden painamisen täytyy johtaa kysynnän kasvamiseen, jotta inflaatio olisi ylipäätään mahdollista. Jos pitää kysynnän kasvamista huonona asiana 10 % työttömyyden vallitessa, ei vastaus löydy taloustieteestä, vaan psykiatriasta.

Niin no, rahan kysyntä ja tarjonta tuskin ovat nytkään tasapainossa. ;) Varsinaisen kysynnän kasvusta on kyse nousukausilla. Kyse on muuten kyllä samanlaisesta mekanismista, eli kun rahaa liikkuu paljon (oli kyse kysynnän tai rahan määrän kasvusta taloudessa) hintataso nousee. Lisäksi setelirahoitus ei velkakriisiä ratkoessa valu kansalaisten taskuihin, sillä sitä käytetään ensisijaisesti velkojen maksamiseen (eli instituniolaasit sijoittajat, pankit yms. saavat omansa tuottojen kera takaisin). On totta, että hintataso ei nouse samanaikaisesti rahan määrän kasvaessa, mutta kun raha alkaa virrata taloudessa ja kun sitä on huomattavasti enemmän kuin ennen, niin seurauksena on inflaatiota. Jenkeissä pelätään edelleenkin deflaatiota, vaikka rahaa on taloudessa enemmän kuin ennen, mutta kun se ei liiku.

Inflaatio-olot eivät ole mitenkään suotuisat työttömyydelle, päinvastoin. Palkat ovat jäykkiä ja ostovoima pienenee lyhyellä aikavälillä, joten työttömyyteen tai talouskasvuun inflaatio ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Inflaatio ei rikastuta ketään, paitsi ehkä niitä, jotka ovat tehneet viisaita sijoituspäätöksiä.

Psykiatriassa tutkitaan sitä, miten ihmiset käyttäytyvät ja taloustieteessä pyritään selvittämään, miten ihmisten tulisi käyttäytyä. Talousteorian mukaan on perusteltua välttää inflaatiota, ja itse olen samoilla linjoilla. Historiasta ei löydy yksinkertaisesti yhtäkään esimerkkiä, milloin inflaatio olisi tuonut tullessaan jotakin hyvää ja ihmettelenpähän vain näiden huippuekonomistien täysin vastuuttomia lausuntoja.

Asettukaa yrittäjän asemaan. Yrittäjä kuulee, että rahan määrä on tuplattu. Voiko hän nostaa hinnat kaksinkertaisiksi. Voi, mutta myynnin määrä voi laskea merkittävästi, ellei kysyntäpuolella ole tapahtunut muutosta. Rahan määrän tulee ensin vaikuttaa siis kysyntään, jotta hinnat alkavat nousta. Ongelmana on nyt lähinnä se, että painettua rahaa alettaisiin käyttämään, eikä varastoimaan. Tähän meillä on olemassa keino: laitetaan valtio kuluttamaan. Parasta on se, että valtion ei tarvitse edes olla kovin järkevä kuluttaja, joskin aina parempi, jos valtio käyttää keskuspankkivelat järkeviin investointeihin. Kun elvytys on tiputtanut työttömyyttä ja hinnat alkavat kohota kiitos lisääntyneen kysynnän, on olemassa keinoja rajoittaa rahan määrää markkinoilla. Ainoa hintoja kohottava tekijä lyhyellä aikavälillä voi olla se, että euron arvo tippuu suhteessa muihin valuuttoihin, jolloin tuontitavaroiden hinnat nousevat. Mutta ei hätää. Kiinalaiset, sveitsiläiset, amerikkalaiset jne. eivät anna oman työttömyyden nousta, jolloin he puuttuvat euron ulkoisen arvon heikennykseen. Jos taas antavat euron heiketä, niin aina parempi: tietää meillä parempaa työllisyyttä.

Inflaation syy ja seuraus löytyy kuitenkin sieltä keskuspankkien setelirahoituksesta. On aivan totta, että hintataso ei nouse ennen kuin raha lähtee liikkumaan, mutta setelirahoitushan sen on nyt aiheuttamassa. Suurempi inflaatio voitaisiin ehkä vielä välttää, mutta siihen ei taida olla kenelläkään haluja.

Keinot inflaation hillitsemiseksi ovat itse asiassa aika vähäiset ja ne ovat kaikki keskuspankkien käsissä. On myös realiteetti, että kun inflaatio kiihtyy tarpeeksi korkeaksi, nämä koronnostot yms menettävät tehoansa. Siksi inflaatiolle on yleensä asetettu jonkunnäköiset maksimiarvot, riippuen keskuspankista.

Mutta sehän se, kun yrittäjä ei tässä tule kuin häviämään. Ongelmana kun tässä rahoituskeinossa on myös se, että se menee valtioiden pelastamiseksi ja ns. pienet ihmiset kärsivät sitten ne haittapuolet. Rahat eivät mene elvytykseen (!!), vaan valtioiden velkojen maksamiseen – eli pääosin sijoittajille. Yleisen hintatason nousu vaikuttaa myös negatiivisesti investointeihin, kulutukseen ja työllisyyteen. Keskiluokka on yleensä suurin kärsijä inflaatio-oloissa.

Psykiatria tutkii ja hoitaa ihmisiä, joilla on vaikeuksia todellisuuden kanssa.

Näitä luetaan juuri nyt