IMF:n ylempi sääty pitää kiinni asemistaan - kehittyvien maiden edustaja ei kelvannut
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on yksi maailmantalouden tärkeimmistä instituutioista. Juuri nyt se näyttelee keskeistä roolia esimerkiksi Kreikan hätärahoituksessa.
28. kesäkuuta IMF sai uuden pääjohtajan. Hän on Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde, 55. Lagarde noudattaa todennäköisesti vanhaa perinnettä ja nimittää varamiehekseen Yhdysvaltain kansalaisen.
Nimitys on uusi lenkki globaalien instituutioiden vallanjaon epäoikeudenmukaisuuksien pitkässä sarjassa.
Madame Lagarden valinta ei ole paha asia siksi, että hänen persoonassaan – saati sukupuolessaan – olisi jotakin vikaa. Päinvastoin, häntä pidetään älykkäänä ja taitavana poliitikkona, ja tuskinpa hänen kautensa päättyy yhtä skandaalimaisesti kuin hänen edeltäjänsä, Dominique Strauss-Kahnin.
On kuitenkin epäoikeudenmukaista, että IMF:n johtoon valittiin jälleen eurooppalainen. Olisi ollut jo korkea aika valita tehtävään kehittyvien maiden edustaja, vaikkapa ehdolla ollut Meksikon keskuspankin johtaja Agustín Carstens.
Viimeiset ensimmäisiksi
Kansainvälisissä suhteissa valta kasvaa tehtaan piipusta. Maailmantalouden valtajärjestelmä murenee, kun kehittyvät taloudet – siis entiset ”kehitysmaat” – nousevat eturiviin ja vanhat teollisuusmaat taantuvat.
Nousevien talouksien suurimman seitsikon yhteenlaskettu bruttokansantuote ohittaa pian seitsemän johtavan teollisuusmaan bkt:n.
Kiina on jo nyt maailman toiseksi suurin talous ja pian se ohittaa Yhdysvallat. Brasilia nousi äsken 7. sijalle ohi Italian ja Espanjan. Intiasta tulee maailman kolmonen vuoteen 2030 mennessä. Turkki kohoaa kymmenen kärkeen jo runsaan kymmenen vuoden kuluttua.
Kehittyvien maiden osuus maailman koko viennistä kasvaa nykyisestä 30 prosentista 70 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Niistä tulee vähitellen vanhojen teollisuusmaiden tärkein taloudellinen kilpakenttä. Afrikka ottaa mahdollisesti Kiinan ja Intian paikan halpojen tuotteiden valmistuksessa.
Yalen globalisaatiotutkimuskeskuksen julkaisu YaleGlobal Online julkaisi äsken arvion, jonka mukaan BRIC-maiden eli Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan ja muiden nousevien talouksien pitäisi oppia tekemään keskenään yhteistyötä puolustaakseen etujaan tärkeissä kansainvälisissä organisaatioissa.
IMF:n pääjohtajan valinnassa ne eivät nyt kyenneet yhdistämään voimiaan. Lagarden nimitys varmistui, koska hän sai paitsi Euroopan ja Yhdysvaltain myös BRIC-maiden tuen.
IMF ei ole ainoa esimerkki siitä, että BRIC-yhteistyössä on parantamisen varaa.
Viime WTO-kierrokset ovat osoittaneet, että nousevat taloudet eivät pysty muodostamaan rakentavaa kauppapoliittista vaihtoehtoa lännen linjalle. Sama pätee globaaliin ilmastopolitiikkaan, kansainväliseen siirtolaisuuteen, kestävään kalastuspolitiikkaan…
Voisi tietysti kysyä, mitä se meille eurooppalaisille kuuluu, jos kehittyvät maat eivät osaa tai halua puolustaa yhdessä kollektiivisia etujaan. Eikö meille ole siitä vain hyötyä?
Näin ei valitettavasti lopulta ole.
Maailman ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan globaaleja ratkaisuja, joihin kaikki merkittävät maat voivat sitoutua. On koko maailmalle pahasta, jos nousevat maat syrjäytetään jatkuvasti kansainvälisten instituutioiden päätöksenteosta.
Sitä paitsi epädemokraattinen tilanne vaarantaa IMF:n ja sen kaltaisten instituutioiden aseman. Ne kuihtuvat vähitellen merkityksettömiksi, ellei maailman uusi talousjärjestys heijastu niiden päätöksentekoon.