IMF:n tutkijat osoittivat, että tiukan talouspolitiikan linjaa on joskus hyvä löysätä

Profiilikuva
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Debatti ”tiukan” versus ”vähemmän tiukan” talouspolitiikan paremmuudesta euroalueella on yksi viime aikojen kestoväittelyistä. Tämä keskustelu on osin rappeutunut inttämiseksi ja ohipuhumiseksi, koska osapuolten asenteet ja tilannearviot ovat kaukana toisistaan.

Kuvitus Janne Tervamäki.

Keskustelun laatua selittää varmaan se, että talouspolitiikka on politiikkaa. Mutta jossain määrin dialogin vaikeus johtuu myös siitä, että sekä päättäjiltä että heidän kriitikoiltaan puuttuu tietoa.

Tiukan politiikan näkyviin edustajiin kuuluu jo virkansa puolesta EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn. Hän pitää valtiontalouden vakauttamista talouskasvun ehtona eikä esteenä.

”Tunnelin päässä on valoa”, Rehn sanoo ja esittää väitteensä tueksi lohdullisia faktoja Irlannin ja Baltian maiden viime kuukausien talouskehityksestä (Liian kireä vyö, SK 49/2012).

Vastakkaista leiriä johtaa maailmankuulu Paul Krugman, joka pilkkaa estoitta eurooppalaista ”vyönkiristyspolitiikkaa”. Krugman muistuttaa keynesiläisestä aapistotuudesta: toisin kuin kotitalouden, jonka pitää aikailematta sopeuttaa menot tuloihin, valtion on järkevää ottaa velkaa ja elvyttää luotsatakseen kansantalous ulos sokista.

Krugmanin mukaan finanssikriisin alettua euroalueella toimittiinkin näin, kunnes vuonna 2010 Kreikan kriisi otettiin merkkinä siitä, että oli pakko lopettaa elvytys ja supistaa budjettivajeita. Siitä lähtien kaikki meni pieleen. Baltian talouksien nousulle Krugman ei pane paljon painoa.

”Tiukkojen” ja ”löysien” ottelussa tapahtui viime syksynä uusi käänne. Ankaruuden apostolina tunnettu Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkisti laskelman, jonka mukaan tiukan politiikan lyhyen ajan kasvuvaikutus on ollut odotettua rajumpi. Tulkinta oli selvä: ylivelkaantuneiden maiden olisi pitänyt lykätä budjettisäästöjä. EU-komissio tosin kritisoi IMF:n laskelmia muun muassa siitä, että jos niiden kattama jakso olisi valittu toisin, myös tulokset olisivat olleet toiset.

Tammikuun alussa IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard ja ekonomisti Daniel Leigh esittivät uudet laskelmat. Niidenkin mukaan julkisen talouden vakautukseen liittyi vuosina 2009-2011 odotettua suurempi ”kasvupettymys”.

Kreikan leikkausohjelmat perustuivat kyllä tutkimustietoon, jonka pätevyyden myös Blanchard ja Leigh vahvistavat. Sen mukaan budjettivajeen pienentäminen yhden euron verran on pienentänyt bruttokansantuotetta 50 senttiä. Kuitenkin vuosina 2009-2011 kriisimaiden taloudessa vallitsi poikkeuksellisen rankka ”julkistalouden kerroin”: yhden euron leikkaus johti yli yhden euron kasvumenetykseen.

Ei siis ole yhtä ainoaa kerrointa, joka pätisi aina kaikissa maissa, vaan leikkausten ja veronkorotusten vaikutukset vaihtelevat.

Blanchardin ja Leigh’n mukaan heidän tuloksensa ei tarkoita sitä, että julkisen talouden vakauttaminen olisi tyhmää. Päinvastoin, se on välttämätöntä kaikissa valtioissa, joilla on paljon velkaa ja huollettavanaan vanheneva väestö, eli lähes kaikissa kehittyneissä maissa.