Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

IMF:n tutkijat osoittivat, että tiukan talouspolitiikan linjaa on joskus hyvä löysätä

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 29.1.2013 07:30

Debatti ”tiukan” versus ”vähemmän tiukan” talouspolitiikan paremmuudesta euroalueella on yksi viime aikojen kestoväittelyistä. Tämä keskustelu on osin rappeutunut inttämiseksi ja ohipuhumiseksi, koska osapuolten asenteet ja tilannearviot ovat kaukana toisistaan.

Kuvitus Janne Tervamäki.

Keskustelun laatua selittää varmaan se, että talouspolitiikka on politiikkaa. Mutta jossain määrin dialogin vaikeus johtuu myös siitä, että sekä päättäjiltä että heidän kriitikoiltaan puuttuu tietoa.

Tiukan politiikan näkyviin edustajiin kuuluu jo virkansa puolesta EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn. Hän pitää valtiontalouden vakauttamista talouskasvun ehtona eikä esteenä.

”Tunnelin päässä on valoa”, Rehn sanoo ja esittää väitteensä tueksi lohdullisia faktoja Irlannin ja Baltian maiden viime kuukausien talouskehityksestä (Liian kireä vyö, SK 49/2012).

Vastakkaista leiriä johtaa maailmankuulu Paul Krugman, joka pilkkaa estoitta eurooppalaista ”vyönkiristyspolitiikkaa”. Krugman muistuttaa keynesiläisestä aapistotuudesta: toisin kuin kotitalouden, jonka pitää aikailematta sopeuttaa menot tuloihin, valtion on järkevää ottaa velkaa ja elvyttää luotsatakseen kansantalous ulos sokista.

Krugmanin mukaan finanssikriisin alettua euroalueella toimittiinkin näin, kunnes vuonna 2010 Kreikan kriisi otettiin merkkinä siitä, että oli pakko lopettaa elvytys ja supistaa budjettivajeita. Siitä lähtien kaikki meni pieleen. Baltian talouksien nousulle Krugman ei pane paljon painoa.

”Tiukkojen” ja ”löysien” ottelussa tapahtui viime syksynä uusi käänne. Ankaruuden apostolina tunnettu Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkisti laskelman, jonka mukaan tiukan politiikan lyhyen ajan kasvuvaikutus on ollut odotettua rajumpi. Tulkinta oli selvä: ylivelkaantuneiden maiden olisi pitänyt lykätä budjettisäästöjä. EU-komissio tosin kritisoi IMF:n laskelmia muun muassa siitä, että jos niiden kattama jakso olisi valittu toisin, myös tulokset olisivat olleet toiset.

Tammikuun alussa IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard ja ekonomisti Daniel Leigh esittivät uudet laskelmat. Niidenkin mukaan julkisen talouden vakautukseen liittyi vuosina 2009-2011 odotettua suurempi ”kasvupettymys”.

Kreikan leikkausohjelmat perustuivat kyllä tutkimustietoon, jonka pätevyyden myös Blanchard ja Leigh vahvistavat. Sen mukaan budjettivajeen pienentäminen yhden euron verran on pienentänyt bruttokansantuotetta 50 senttiä. Kuitenkin vuosina 2009-2011 kriisimaiden taloudessa vallitsi poikkeuksellisen rankka ”julkistalouden kerroin”: yhden euron leikkaus johti yli yhden euron kasvumenetykseen.

Ei siis ole yhtä ainoaa kerrointa, joka pätisi aina kaikissa maissa, vaan leikkausten ja veronkorotusten vaikutukset vaihtelevat.

Blanchardin ja Leigh’n mukaan heidän tuloksensa ei tarkoita sitä, että julkisen talouden vakauttaminen olisi tyhmää. Päinvastoin, se on välttämätöntä kaikissa valtioissa, joilla on paljon velkaa ja huollettavanaan vanheneva väestö, eli lähes kaikissa kehittyneissä maissa.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

Kun näitä kansainvälisiä ”erityisasiantuntijoiden” analyyseja lukee, tulee kyllä mieleen, että voisiko tavallinen maalaisjärki ja taloushistoria opettaa meille jotain ?

Espanjan työttömyysaste oli lokakuussa 26,2 prosenttia. Yhdysvaltain työttömyysaste saavutti lamanaikaisen huippunsa 25,6 prosenttia toukokuussa 1933. Tämä oli samoihin aikoihin, kun Yhdysvallat irtautui kultakannasta ja dollari devalvoitiin.

Handelsbanken arvioi, että Espanjan työttömyys kasvaa edelleen 3–4 prosenttiyksikön vuosivauhtia.
Pankin mukaan Etelä-Euroopan maat eivät ole riittävän kilpailukykyisiä kompensoidakseen kotimaisen kysynnän heikkenemistä vientiä lisäämällä.
– Siksi eteläisen euroalueen taantuma syvenee, ja näkymät ovat synkät pitkälle vuoteen 2014.

Ero eurosta toisi kilpailukykyä:
Handelsbankenin mukaan Euroopalla onkin opittavaa 1930-luvun kokemuksista. Pankki pitää eurosta irtautumista ja devalvointia realistisena vaihtoehtona kriisimaille, mikäli ne haluavat nostaa kilpailukykyään.

– Monet maat tekivät 1930-luvulla kalliin virheen tarrautuessaan kiinteään valuuttakurssiin ja odottaessaan, että palkkojen laskeminen palauttaisi kilpailukyvyn. Hintojen ja palkkojen laskiessa tuloihin suhteutettu velka kasvoi ja velkataakka keveni usein vasta konkurssissa, ei niinkään lyhentämällä, suhdanneraportissa kerrotaan.

Handelsbankenin mukaan muutakin opittavaa jäi.
– Palkkojen, työllisyyden ja tuotannon lasku nakersi valtion tulopohjaa. Kun budjettia alettiin paikata korottamalla veroja ja leikkaamalla kulutusta, taloudellinen aktiviteetti laski entistäkin jyrkemmin, listaa pankki ja sanoo tämän kuulostavan tutulta.

Kotitalouksien ja valtioiden tilanne on nyt sikäli sama että pitkäaikaista kiinteäkorkoista €uromääräistä velkaa kannattaa ilman muuta ottaa niin paljon kuin mahdollista, vielä nyt. Väistämättä edessä oleva €U-ruplan jätti-inflaatio kun syö velat pois eli em lainanottojat saavat ”ilmaista” rahaa.

Velkoja kannattaa maksaa silloin kun maailman talous on vauhdissa ja kauppa käy. Ylivelkaantuneet maat ovat ottaneet velkaa korkeasuhdanteen aikana, kun sitä on halvalla saanut. Nyt on kakat housuissa ja velkoja pitää maksaa, vaikka siihen ei ole varaa. Korkeasuhdanteen aikana velkaa kannattaisi vähentää vaikka kasvun kustannuksella. Silloin ylikuumenemisen vaara vähenee ja kertyy puskuria vaikeiden aikojen varalle. Nyt ylivelkaantuneet joutuvat maksamaan korkeita korkoja hyvinä aikoina hankituista veloista. Eipä taida heillä olla muuta ulospääsyä kuin irtautuminen yhteisvaluutasta ja reilu devalvaatio, kuten Suomessa 90-luvulla.

Olli Rehnin rinnastaminen Paul Krugmaniin, Olivier Blanchardiin ja Daniel Leightiin on harhaanjohtavaa, koska jälkimmäiset ovat ekonomisteja, mutta Rehnin kompetenssi ei tähän titteliin yllä. Rehn lausuu julki komission kannan, mikä se sitten milloinkin on.

IMF:n motiiveja ja sitä kautta neuvojakin rohkenen silloin tällöin eppäellä. Tästä annan vain yhden esimerkin; Afrikan sinänsä omillaan toimeentulevalle maalle antoivat ohjeen, että lopettakaa pelloillanne ruuan tuotanto, ja kasvattakaa öljyä maailmalle. Sitt ostatte ruokaa niillä öljykasvirahoilla! Mikähän kainaloketunhäntäporukka mahtoi olla silloin asialla.

Mitä taas näihin EU:n rahasotkuihin tulee, asettaudun tulevaisuuden ennustajaksi. Siinä ominaisuudessa ilmoitan, että tehtyjä virheratkaisuja tullaan edelleen muka paikkaamaan uusilla virheratkaisuilla, kunnes se ’pää’ on sen ’vetävän’ kädessä.

Konkurssikypsän yrityksen toiminnan lopettaa jossakin vaiheessa jonkun velkojan alulle panema prosessi olemassa olevassa oikeudenkäytön järjestelmässä. Sellaista järjestelmää EU:n yläpuolella ei ole. Toimijoilla itsellään on valta ehdotella mitä mieleen juolahtaa, jotta face taas muutamaksi viikoksi saadaan kuntoon. Ja tämä kaikki ilman, että heillä olisi mitään henkilökohtaista vastuuta hoitamastaan asiasta. Vastuistaan puheen ollen, tuskin vastaavat edes puhelimeensa, jos liikaa udellaan.

Katekismuksen mukaan, mitä se on: Me olemme perustaneet yhteisön, jonka säännöt ovat alun perin olleet liian löysät, ja jonka sisällä vallitsevat moraali- ja kulttuurisäännöt ovat jäsenilleen vieraat.

Järkevin tapa hoitaa Kreikan , Espanjan ja Kyproksen velkaongelma on näiden maiden irtautuminen eurosta ja niiden omien valuuttojen devalvoituminen. Jäljellejääneet euromaat pystyvät sopimaan talouden ja pankkiensa säännöt ja valvonnan. Italia voi seurata perässä mikäli on pakko. EU voi tukea suorin investoinnein yrityksiä ja antaa tukea kadunmiehille. Pankit, jotka ovat lainoittaneet kriisimaita kärsikööt nahoissaan. Väyrynen oli viisas sanoessaan euroalueen olevan liian iso ja epähomogeeninen taloudellisesti ja poliittisesti. Toimilla on jo kiire,jos ei haluta ammuskelua kaduille Välimeren pohjoispuollellakin. Talousviisaat ja poliitikot tekevät vaimarit koko Euroopalle täällä menolla.

Näitä luetaan juuri nyt