IMF:n outo ennuste
IMF sanoo, että Suomen bkt putoaa tänä vuonna vain prosentin. Valitettavasti ennuste perustuu vanhoihin tietoihin.
Ennuste 1. Tiistaina, 3. helmikuuta Palkansaajien tutkimuslaitos julkisti ennusteen, jonka mukaan Suomen bkt putoaa tänä vuonna 3,7 prosenttia.
Ennuste 2. Tänään keskiviikkona Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tiedotti arviostaan, jonka mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu 2009 tasan 1,0 prosenttia. IMF:n ekonomistit kävivät Suomessa joulukuussa ja tekivät kansantaloudestamme erityisen maaraportin.
Ensin Nurkanvaltaaja ihmettelee kovasti, miten ennusteiden välillä voi olla näin suuri ero. Kummalliselta tuntuu lähinnä IMF:n Suomi-raportin pieni luku.
Sitten asia selviää. IMF:n raportti on päivätty jo 30. tammikuuta. Tutkijoiden olisi kannattanut odottaa vielä pari päivää ennen kuin he kirjoittivat raporttinsa valmiiksi. Silloin he olisivat voineet perustaa ennusteensa uusimpiin teollisuustuotanto- ja vientitilastoihin.
Pikalaskelma
tupakka-askiin
Nimittäin Suomen teollisuustuotanto romahti joulukuussa 16 prosenttia 12 kuukauden takaisesta luvusta ja viennin vastaava pudotus marraskuussa oli 20 prosenttia.
Nurkanvaltaaja laatii tupakka-askin kanteen pikalaskelman. Teollisuustuotannon osuus bkt:sta on neljäsosa ja viennin 40 prosenttia. Jos oletetaan, että niistä häviää tänä vuonna taantuman takia kymmenesosa mikä tuntuu täysin mahdolliselta – bkt supistuu kolmeneljä prosenttia.
Jos siis näistä kahdesta ennusteesta on pakko valita toinen, niin kyllä se tällä kertaa on PT:n arvio.