Ideologinen kysymys: Hyvinvointipalvelut julkisilta vai yksityisiltä?

Kuvitus Janne Tervamäki.

Kysymys olisi käytännöllinen, jos yksityisten tehokkuusetu voitaisiin todentaa samalla yksiselitteisyydellä kuin elintarviketuotannossa. Mutta vertailututkimukset eivät anna selkeitä tuloksia, koska toiminnan päämiehen statuksella on pienempi merkitys kuin kilpailulla. Sekä yksityinen että julkinen voivat olla kilpailtuja tai monopolisoituja. Niinpä asiaa tulee tarkastella ideologisesti. Hyvinvointivaltion puitteissa on kaksi ääripäätä.

Voidaan ajatella, että valtio, kunta tai niiden muodostelma tuottaa palvelut omana toimintanaan. Tuottajat saavat rahat budjetista ja niillä on velvollisuus hoitaa jonkin alueen väestö. Ideologinen perustelu on tuottajakeskeisyys, julkinen sektori tietää parhaiten ihmisten tarpeet ja päättää miten niihin vastataan. Palvelut ja viranomaistoiminta sulautuvat toisiinsa.

Vaihtoehtoisesti itsenäiset osakeyhtiöt hoitavat tuotannon. Julkinen valta määrää kelpoisuus- ja laatukriteerit ja järjestää rahoituksen. Tuottaja saa rahansa varalla pidetystä päivystyskapasiteetista, laatuvakioiduista suoritteista ja/tai väestöperustaisista vaikutuksista. Rahoitus voi kanavoitua palvelusetelinä, vakuutuksena tai omasta taskusta, mutta se tulee kansalaisen kanssa samalla ovenavauksella. Valintojen mahdollistamiseksi kaikkien palvelutuottajien on julkaistava toimintansa määrälliset ja laadulliset tulokset.

Ideologinen perustelu on asiakaskeskeisyys, joka tarkoittaa oikeusturvaa, valinnan vapautta ja kilpailua. Palvelut, joihin ihmiset hakeutuvat vapaaehtoisesti on pidettävä erillään pakkoon perustuvasta viranomaistoiminnasta.

Pelisäännöt ja tuomarit

Palveluissa olennainen asia on kilpailu, jota tulisi käydä siitä, kuka tuottaa asiakkaille eniten arvoa tai parhaan kustannus-hyöty -suhteen. Hyvin toimiva markkina syntyy harvoin itsestään. Niinpä julkisella sektorilla ei pitäisi olla omaa tuotantoa, vaan markkinoiden järjestämis- ja valvontavastuu.

Tuottava, rehellinen kilpailu markkinoilla kuten urheilussakin vaatii pelisääntöjä ja tuomareita. Peli korruptoituu, jos toisen joukkueen kapteeni toimii samalla tuomarina ja sääntöjä voidaan kesken pelin muuttaa huutoäänestyksellä. Kansalaisten oikeusturvan kannalta sääntöjen laatijoiden (poliitikot), tuomarien (viranomaiset) ja pelaajien (tuottajat) tulee olla toisistaan riippumattomia, ihan niin kuin vallan kolmijako -teoria edellyttää.

Jos julkinen toimija samalla järjestää, rahoittaa, säätelee ja tuottaa palvelut, pelialueella on häirikkö. Joutuessaan tuottajan kanssa napit vastakkain kansalaisen tulee voida hakea oikeutta puolueettomalta tuomarilta, ei tuottajan päämieheltä. Viimeaikaisten lastensuojelutapausten ongelma on, että julkinen palvelutuottaja voi halutessaan heittäytyä viranomaiseksi ja paeta vastuutaan. Yksityistä tuottajaa voi riepotella mediassa, sopimuksia voi irtisanoa, verosuunnittelijoita voi boikotoida ja osinkoja voi paheksua, mutta viranomaisvaltaa käyttävän palvelutuottajan väärinkäytöksiä ja laiminlyöntejä vastaan kansalainen on voimaton.