Hyytyykö Euroopan talous budjettileikkauksiin?

Profiilikuva
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Kreikka pelästytti Euroopan. Miljardien eurojen elvytys vaihtuu miljardien säästötalkoiksi, jotka uhkaavat hyydyttää euroalueen talouden.

Italian hallitus hyväksyi tiistai-iltana rajun 24 miljardin euron säästöpaketin vuosille 2011- 2012. Pääministeri Silvio Berlusconi yrittää vakauttaa julkisen talouden leikkaamalla budjettivajeen puoleen nykyisestä vuoden 2012 loppuun mennessä. Suunnitelmien mukaan vaje olisi tuolloin 2,7 prosenttia bruttokansantuotteesta eli alle EU:n rahaliiton kolmen prosentin rajan.

Säästötalkoot toteutetaan leikkaamalla muun muassa ministerien, kansanedustajien ja virkamiesten palkkoja. Samalla hallitus yrittää panna veronkierron kuriin ja kiristää optioiden ja bonusten verotusta.

Monet muut Euroopan maat julkistivat vastaavia leikkauslistoja jo ennen Italiaa.

Kreikka on luvannut harsia budjettivajeensa 13,6 prosentista 8,1 prosenttiin tänä vuonna ja 7,6 prosenttiin ensi vuonna. Kolmen prosentin rajapyykkiä tavoitellaan 2014. Kreikan hallitus harkitsee myös valtion omaisuuden yksityistämistä helpottaakseen velkataakkaansa.

Espanjan pääministeri José Luis Rodriques Zapatero vakuutti viikonloppuna, että hallitus toteuttaa kahden vuoden aikana 15 miljardin euron säästöpaketin vastustuksesta huolimatta. Hän lupaa leikata 11,2 prosentin budjettivajeen 9,3 prosenttiin tänä vuonna ja kuuteen prosenttiin 2011. Samalla rikkaiden verotusta kiristetään.

Portugali lupaa leikata 9,4 prosentin budjettivajeensa tänä vuonna 7,3 prosenttiin ja ensi vuonna 4,6 prosenttiin. Irlanti aikoo puolestaan leikata 14,3 prosentin budjettivajeen 11,6 prosenttiin.

Saksa kaavailee 10 miljardin euron kulukuuria. Se haluaa näyttää esimerkkiä muille EU-maille painamalla budjettivajeensa nykyisestä 3,3 prosentista alle kolmeen prosenttiin vuoteen 2013 mennessä.

Ranska lupaa supistaa 7,5 prosentin budjettivajeensa ensi vuonna kuuteen prosenttiin ja 4,6 prosenttiin vuonna 2012.

Euroalueen ulkopuolella olevan Britannian uusi hallitus ilmoitti maanantaina noin seitsemän miljardin euron leikkauksista. Britannian budjettivaje oli viime vuonna 11,5 prosenttia.

Talousasiantuntijat pelkäävät, että kovat talouskuurit tukahduttavat EU:n orastavan talouskasvun. EU:n komissio ennusti aiemmin tässä kuussa, että EU:n talous kasvaisi tänä vuonna 0,9 prosenttia viime vuodesta. Se ei ole paljon, mutta siinäkin on tekemistä, jos työttömyys kääntyy budjettileikkausten takia jyrkkään nousuun .

Talouskomissaari Olli Rehn on yrittänyt tyynnytellä markkinoita korostamalla, ettei kaikilta EU-mailta odoteta yhtä rankkoja leikkauksia kuin pahimmilta ongelmamailta Kreikalta, Espanjalta ja Portugalilta. Samalla hän on kiirehtinyt hallituksilta rakenteellisia uudistuksia, jotta talous saataisiin kammettua nousuun.

Hermostuneisuus ei ole kuitenkaan hellittänyt markkinoilla. Euron kurssi heikentyi keskiviikkona jo kolmatta päivää peräkkäin.

Osakekurssit ovat tempoilleet edestakaisin. New Yorkin pörssin S&P 500 -indeksi kävi tiistaina aikana alimmillaan viime marraskuun jälkeen, mutta kurssisyöksy oikeni viime minuuteilla ennen kaupankäynnin päättymistä. Aasian ja Euroopan pörssit kääntyivät keskiviikkoaamuna vaihteeksi nousuun.