Blogit

Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

G20: riittääkö tuhat miljardia?

Blogit Nurkanvaltaaja 2.4.2009 19:49
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.

Kapitalismi ei Lontoon G20-kokouksessa mielenosoittajien harmiksi suostunut kuolla kupsahtamaan – vaikka onkin kieltämättä ollut viime aikoina melko heikossa jamassa.

Mitä tuon varsin hämmentävän maarykelmän johtajat maailmanpelastuskokouksessaan sitten päättivät?

Eurooppalainen linja sääntelyn kiristämisestä pääsi voitolle. Julkilausumassaan G20-maiden johtajat lupasivat mm. kiristää vipurahastojen sekä luottoluokitusyritysten valvontaa ja luoda uusia rajoituksia pankkiväen palkitsemiselle.

Tikun nokkaan nostettiin kestoaihe veroparatiisit, vaikka niillä ei nykyisen kriisin kanssa varsinaisesti olekaan tekemistä (toisin kuin esimerkiksi luottoluokittajilla). Vero-onneloita ryhdytään rankaisemaan mikäli ne eivät ryhdy yhteistyöhön muiden maiden viranomaisten kanssa.

Kuulostaa jämäkältä, mutta saa nähdä, säilyykö jämäkkyys, kun julkilausuman yleisluontoisia lupauksia aletaan soveltaa käytäntöön.

Amerikkalainen maailmanlaajuisen elvytyksen merkitystä korostanut linja näytti jäävän tappiolle. Presidentti Barack Obama ei saanut tiristettyä maailman johtajilta lupauksia uusista elvytysohjelmista.

Rahaa on kyllä luvassa. Amerikkalaisittain triljoona dollaria, suomalaisittain biljoona eli tuhat miljoonaa taalaa. Nykyisessä kriisimaailmassa taidetaan olla tilanteessa, jossa kymmenillä tai edes sadoilla miljardeilla ei juuri markkinoita vakuuteta. Tuhat miljardia on mukavan pyöreä luku.

Lontoon tuhat miljardia ei kuitenkaan ole suoraan talouksiin pudotettavaa elvytysrahaa. Valtaosan dollareista saa käyttöönsä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka käyttää rahat pelastuspakettien laatimiseen kurjimmassa kunnossa oleville kansantalouksille.

No riittääkö tuhat miljardia? Kokouksen isäntä Gordon Brown ainakin äityi kehumaan, että talouskriisi on nyt ratkaistu. Niinpä juu. Markkinoiden pikatuomio oli innostunut.

Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, tuhat miljardia ei kuitenkaan ole kovin suuri kasa rahaa, kun katsotaan, kuinka suuri osa maailman talouksista on nyt suurissa vaikeuksissa. Lamaantunutta taloustunnelmaa Lontoon päätökset piristivät ainakin hetkeksi. Vasta myöhemmin nähdään, onko piristys pysyvämpää laatua.

Nurkanvaltaaja -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.