Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

EU:n komissio hermostui luottoluokituslaitosten synkistä arvioista

Teppo Tiilikainen
Blogit Nurkanvaltaaja 28.11.2011 07:31

symbolikuva pankkikriisistä

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti keväällä 2010, että poliitikot ottavat niskalenkin hallitsemattomista markkinavoimista, kun EU sorvasi Kreikan ensimmäistä pelastuspakettia.

Katainen on joutunut sittemmin katumaan puheitaan. Markkinavoimat ovat ottaneet poliitikoista niin tiukan niskalenkin, että henki tuskin pihisee.

Markkinavoimien apuna on kolme suurta amerikkalaista luottoluokituslaitosta Fitch, Moody’s ja Standard & Poor’s. Niiden arviot määrittävät velkarahan hinnan.

Luottoluokituslaitoksilla on nykyjärjestelmässä kohtuuttomasti valtaa. Ne määräävät epäsuorasti, kuka hallitsee Kreikkaa ja Italiaa. Kreikka pudotettiin roskalainaluokkaan jo aikaa sitten, mutta nyt koko Eurooppa tuntuu olevan tarkkailuluokalla.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) haluaisi kasvattaa luokituslaitosten valtaa entisestään. Hän ehdotti viime viikolla, että talousvalta euroalueella pitäisi luovuttaa parhaan luottoluokituksen saaneille eli niin sanotuille kolmen A:n maille, koska niillä on kokemusta julkisen talouden vastuullisesta hoitamisesta.

Jos ehdotus toteutuisi, luokituslaitokset päättäisivät EU:n tulevan taloushallituksen kokoonpanosta.

Mutta EU:ssa on toisenlaisiakin ajatuksia. EU-komissiossa sisämarkkinoista vastaava Michel Barnier haluaisi suitsia kolmen suuren luottoluokittajan harvainvaltaa. Fitch, Moody’s ja Standard & Poor’s hallitsevat yli 95:tä prosenttia markkinoista, ja Barnier kyselee niiden puolueettomuuden perään.

Barnier haluaisi varmistaa, etteivät sijoittajat luota sokeasti luottoluokituksiin. Jos hänen ehdotuksensa toteutuvat, velkakirjoja liikkeelle laskevien yritysten ja valtioiden olisi vaihdettava luokitusyhtiötä säännöllisin väliajoin. Samalla sijoittajille annettaisiin mahdollisuus haastaa luokitusyhtiöt oikeuteen niiden mahdollisista virheistä.

Barnier haluaisi kieltää kokonaan luokitukset valtioista, jotka ovat ajautuneet tai ajautumassa kriisitilaan. Hän veti kuitenkin esityksensä takaisin. Komissiossa pelättiin, että kielto lisäisi entisestään epävarmuutta markkinoilla.

Pahoja virheitä

Luottoluokittajia on syytetty aikaisemmin liian heppoisista arvioista, koska ne eivät varoittaneet sijoittajia esimerkiksi Kreikan lainoihin liittyvistä riskeistä. Nyt komissio arvostelee niitä kuitenkin kohtuuttoman synkistä luokituksista, jotka nostavat valtionlainojen korkoja.

Komissio syyttää luokittajia myös vakavista virheistä. Siihen on vankkoja perusteita. Standard & Poor’s varoitti pari viikkoa sitten, että Ranskan valtionlainat menettäisivät parhaan kolmen A:n luokituksensa. Pari tuntia myöhemmin yhtiö lähetti uuden tiedotteen, jonka mukaan kysymyksessä oli ”tekninen virhe”.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, ja Ranskan korot kääntyivät nousuun.

Myös Yhdysvalloissa pohditaan parhaillaan, mihin luottoluokitusyhtiöitä oikeastaan tarvitaan. Fitch, Moody’s ja Standard & Poor’s joutuivat jo 2008 kovan kritiikin kohteeksi, koska ne eivät varoittaneet subprime-kriisin alla sijoittajia pankkiirien kauppaamista sijoitusinstrumenteista, jotka oli paketoitu tappiota tuottavista asuntolainoista. Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii, liittyykö tapahtumasarjaan rikoksia.

Elokuussa Standard & Poor’s aiheutti kovan kohun pudottamalla Yhdysvaltain valtionlainojen luokituksen kolmesta A:sta AA+ -luokkaan. Yhdysvaltain hallituksen mukaan yhtiö oli laskenut liittovaltion velan pari tuhatta miljardia dollaria liian suureksi. Standard & Poor’s myönsi virheen, mutta ei korjannut päätöstään.

Kuvitus Janne Tervamäki.

Teppo Tiilikainen

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Luottoluokitus on vain kolmen amerikkalaisen yhtiön mielipide ilman juriidista sitovuutta. Tämä nähtiin amerikkalaisten asuntoluottojohdannaisten täysin virheellisissä luokituksissa AAA-luokkaan, vaikka ne olivat roskalainoja. Liikkeelle laskijat ovat saaneet suuria sakkoja harhaanjohtavasta markkinoinnista, mutta luottoluokittajia ei voitu rangaista.
Eurooppa ja Suomi ovat seonneet luokituksista. Ylivelkaantuneet valtiot eivät voi syyttää muita kuin itseään. Suomi velkaantuu hurjaa vauhtia omilla budjettivajeillaan ja erityisesti euroalueelle roskapankki EKP:n osuus mukaan lukien. Kun tämä selviää kaikille olemme jo ensi vuonna ylivelkaantunut valtio ja luokitus putoaa AA-luokkaan. Mutta stupid ei tätä ymmärrä.

Mitä pahemmin auktoriteetit ovat erehtyneet, sitä kiihkeämmin niiden nimeen vannotaan euroeliitin keskuudessa. Jos taas suomalaiset vienosti ehdottavat että ei siitä presidentistä ihan vallatonta pitäisi tehdä, on tuomio jyrkkä: epäparlamentaarista kekkoslovakia-haikailua!

Jokainen kynnelle kykenevä saa ihan vapaasti perustaa yrityksen, joka arvioi kaikkien mahdollisten tahojen luottokelpoisuutta. Innostuksen lisäämiseksi muistutan, että erehtyminen ei ole rikollista; se on ihan sallittua vielä.

ihmine (kin)kirjoitti asiaa.. Ylivelkaantuneiden maiden hermostuminen luottoluokitusyhtiöihin on hyvin ymmärrettävää. Ei mikään maa halua huonoa luokitusta koska se tulee niille kalliiksi. Mutta kuten olemme nähneet, velkaantumiselle ei ole mitään rajaa jos joku ei valvoisi maiden maksukykyisyyttä. Suuret kansalaisten etuisuudet yhdistettynä pieniin veroihin, velan ottaminen niiden katteeksi ja velkojen lyhentäminen uudella velalla, raja tulee vastaan jossain vaiheessa.

Maksukyvyn arvioimisen kieltäminen on absurdi ajatus. Siinähän kielletään sijoittajalta tieto saako hän rahansa joskus takaisin. Jos tämän tiedon saanti estetään, kuka haluaa lainata? Luokitusyhtiö voi toki erehtyä, mutta sellainen yritys joka erehtyy paljon ja usein on pian entinen yritys. Kirjoituksessa mainittu Ranskan ja USA:n virheellinen luokituksen lasku on tavallaan pikkujuttu. Jos jossain luvuissa on pienehkö virhe ja luokitus putoaa sen takia ei vikaa ole pelkässä luokitusyhtiössä. Maa joka keikkuu nippa nappa rajan paremmalla puolella on joka tapauksessa taloudellisessa mielessä heikossa kunnossa. Kun talous on riittävän vahva, virheellinen luottoluokitus ei liene edes mahdollista koska lukuja ihmeteltäisiin ja tarkastettaisiin moneen kertaan jos ne vaikuttaisivat järjettömiltä.

Euroopan johtavat poliitikot ilmeisesti haluavat uuden aatun esiin 30-luvun malliin, kun niin innokkaasti ovat kriisiyttämässä Euroopan ja samalla koko maailman taloutta. Kyse ei ole nyt luottoluokittajista, surkeista pankeista tai muista oman aikamme surkimuksista. Kyse on siitä, että psykopaatit johdossa ajavat sadistista politiikkaa ympäri Eurooppaa koodinimellä rakenteiden uudistaminen (= privatisointi ja sosiaaliturvajärjestelmän alas ajaminen) ikään kuin ihmiset eivät jossakin vaiheessa ymmärrä kupletin juonta. EKP kykenisi ra(u)hoittamaan tilanteen vuorokaudessa, jos sen annettaisiin tai jos se haluaisi. No, kyllä ne rakenteet uudistuu massatyöttömyydellä, uudistaminen vain saattaa olla malliltaan hiukan toisenlainen mitä on suunniteltu.

Näitä luetaan juuri nyt