Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Epävarmat saatavat: Suomen Pankilla on vahva tase mutta jättimäiset riskit

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 17.12.2012 07:30
Kuvitus Janne Tervamäki.

On pakko palata Suomen vastuisiin euroalueen velkakriisissä. Tuli nimittäin luvatuksi tällä palstalla lokakuun alussa, että valtion riskien lisäksi käsitellään myös Suomen Pankin panoksia europelissä (Mikä on liikaa?, SK 40/2012).

Suomen Pankilla on vahva tase. Oma pääoma, arvopaperien ja valuuttojen arvonmuutostilit sekä varaukset ilman eläkevarauksia ovat yhteensä noin kuusi miljardia euroa. Lisäksi on 1,6 miljardin euron puskuri kullan arvonmuutoksia vastaan.

Pankki arvioi, että sen tappio olisi vähintään 1,8 miljardia euroa ja keskimäärin 2,7 miljardia euroa, jos markkina- ja luottoriskeistä toteutuisi huonoin mahdollinen yhdistelmä, jonka todennäköisyys on yksi prosentti. Kyky hoitaa keskuspankin tehtäviä ei siis ole vaarassa.

Laskelma on varmasti tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Silti pankki itsekin varoittaa, että käytetyt mallit eivät täysin kuvaa ”kokonaisaltistumaa riskeille”.

Tulee mieleen Musta joutsen -kirjan tekijän Nassim Talebin opetus, jonka mukaan ei pidä lähteä uimaan yli joen, jos tiedossa on vain se, että sen keskisyvyys on 125 senttiä.

Suomen Pankin taseen suurin erä on Target-järjestelmään liittyvät saamiset, 51,8 miljardia euroa. Se on yli 60 prosenttia koko taseesta.

Target on euroalueen maksujärjestelmä, jonka kautta EKP toteuttaa yhteistä rahapolitiikkaa. Normaaliaikana euromaan kansallisen keskuspankin Target-saldo on suunnilleen nolla. Nyt Kreikan keskuspankin velkasaldo on sata miljardia euroa. Kriisimaiden keskuspankeilla on yhteensä tuhannen miljardin Target-velka EKP:lle.

Nämä summat ovat kertyneet niin, että muun rahoituksen puuttuessa esimerkiksi kreikkalainen pankki ottaa lainaa Kreikan keskuspankilta, jonka tileihin syntyy Target-velka EKP:lle. Rahat päätyvät tuontitavaroiden maksuina, velan kuoletuksina tai sijoituksina Suomen ja muiden vakaiden maiden pankkeihin. Ne eivät saa kaikkea rahaa kaupaksi yleisölle, vaan tallettavat ”ylimääräiset” rahat oman maansa keskuspankkiin. Eurojärjestelmän tilinpidossa tämä talletusylijäämä näkyy esimerkiksi Suomen Pankin Target-saatavana EKP:ltä.

Rahapoliittisesti mekanismi toimii hyvin, koska se edistää rahoitusmarkkinoiden rauhoittumista.

Ongelma on siinä, että Target-saatava ei ole pomminvarma, kuten saksalainen taloustieteilijä Hans-Werner Sinn on varoittanut. Euroalue voi hajota, Target-velalliset mennä konkurssiin ja EKP lakata olemasta. Sinnin mukaan Suomen Pankin osuus Target-riskeistä on 26 miljardia euroa, jos kriisimaat kaatuvat. Lisäksi tulevat pienemmät rahapoliittiset riskit.

Moni asiantuntija torjuu Sinnin väitteet liioitteluna: Target-velka on pelkkiä numeroita, kirjanpitoa, jonka takana on keskuspankin vakuudellinen luotonanto vakavaraisille pankeille.

Toisaalta eräs keskuspankkimies kertoi minulle Brysselissä marraskuun alussa Sinnin faktojen olevan kohdallaan. Luottokelpoisuusluokittaja Moody’s kertoi kesällä harkitsevansa Saksan reittauksen alentamista osin Target-ongelman takia ja lehtitietojen mukaan myös Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann on huolissaan siitä.

Silti on syytä muistaa Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän kommentti Suomen vastuista: summat ovat suuria, mutta sittenkin vain laskennallisia äärirajoja, jotka tuskin toteutuvat.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

Siis USKOMATONTA tämä suomalaisen yhteiskunnan sekä teollisuuden tietoinen alasajo ja tuotannon maasta karkoituspolitiikka.
Maatamme ollaan tietoisesti ajamassa taloudellisesti sellaiseen tilaan, ettei ero EUsta ja EUROsta taloudellisista syistä ole enää kohta mahdollista.
Nyt on viimeinen aika alkaa toimia.
Eläketurva ja -vakuutusyhtiöissä on heti paikalla suoritettava erityistilintarkastus, ja kartoitettava jo tehtyjen tahallisten ja vahingollisten sijoituspäätösten seuraukset.
Päätöksistä Ahon hallituksesta lähtien vastanneet korkeimmat poliittiset päättäjät ja asioista vastanneet korkeimmat virkamiehet – mukaan lukien Suomen Pankki – on asetettava syyteharkinnan kohteiksi. EKn ja suur-teollisuuden lobbaajien hämäräperäiset vaikuttimet on paljastettava.
Pelastetaan Suomi, kun vielä voidaan !
Aiheesta lisää mm.http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=6008

Jos Suomi lähtisi tässä pikaisella aikataululla eurosta pois niin vältyttäisiin myöskin TARGET-ongelmista. Euro-jäsenenä nuo lävähtää silmille ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin koska ne kasvavat vain koko ajan.

Tosin Suomi ei lähde eurosta, se kai on realiteetti. Poliitikkomme eivät ole kovin rohkeita edelläkävijöitä vaan mieluummin peesailevat, ilmeisesti siksi etteivät ymmärrä koko kriisiä ja sen luonnetta.

Sinänsä erikoista että nämä samat johtajat joka ovat jo ihan todistetusti vain eskaloineen eurokriisiä toimillaan silti vain jatkavat sitkeästi vallassa. Normaali ihminen olisi todennut jo aikapäiviä sitten että ei minusta ole tähän hommaan.

Ei hätää, sanovat Vihriälä ja Hulkko. Suuret riskit tuskin toteutuvat. Peruskysymys on kuitenkin syvemmällä. EU:n ja Euroalueen perussopimuksiin on kuitenkin kirjattu No bailout-sääntö, jonka mukaan valtiot eivät voi mennä vastuuseen toistensa veloista. Eli perussopimusten noudattamisella mitään riskejä ei olisi edes teoriassa voinut syntyä. Puhutaan rahoitusvakauden turvaamisesta, kun hienosti sanoen kierretään perussopimuksia ja mennään joko suoraan tai välikäsien (esim. SP) kautta vastuuseen kriisimaiden veloista. Olisiko sananen tästä paikallaan toimittaja Hulkko?

Kreikkahan juuri osteli omia velkakirjojaan takaisin suunnilleen kolmasosalla niiden nimellisarvosta. Sekä EU että markkinat tuntuivat hyväksyvän operaation. Realismin nimessä kaikki tajusivat, että kreikkalaisten arvopaperien todellinen arvo on vain 1/3 niiden alkuperäisestä hinnasta. 2/3 veloista päätettiin siis antaa anteeksi, vaikka alun perin tällaisen ei pitänyt tulla kysymykseenkään missään Euroopassa. Pitihän yhteisen eurovaluutan olla nimenomaan vakauden ja turvallisuuden tae!

Meillä suomessakin kokoomuslaiset ministerit pari vuotta sitten naama hymyssä selittivät, että Suomi tulee tienaamaan näistä Kreikalle annettavista lainoista, eikä suinkaan joudu maksamaan mitään. Nyt on kuitenkin jouduttu tunnustamaan tosiasiat ja myöntämään, että pelkkää tappiotahan tuosta operaatiosta seuraa – ja runsaasti.

Vieläkin kimurantimpi on sitten näiden Suomen Pankin hämärien Target-operaatioiden tilanne. Moiseen operaatioon ei periaatteessa olisi ollut edes lupaa eikä valtuutusta, mutta siitä huolimatta on uppouduttu jo syvälle tuohon systeemiin, joka käytännössä on tarkoittanut sitä, että Kreikalle annetaan ”keittiön kautta” vielä runsaasti ylimääräistä rahaa, kaikkien virallisesti myönnettyjen tukipakettien päälle.

Kuten jutussa mainittiin, Suomen Pankin osuus näistä hämäräkuvioista on tähän mennessä noussut jo 51,8 miljardiin euroon, jolloin suoraa riskiä kertyy 26 miljardin edestä. Näitä rahoja ei tietenkään tulla koskaan saamaan, koska Kreikka on täysin maksukyvytön ja tulee sellaisena myös pysymään.

Eurokraateille tilanne on äärimmäisen kiusallinen, ja siksi tästä aiheesta ei ole julkisuudessa erityisemmin puhuttu, vaikka kyse on noin jättimäisistä rahasummista. Niin monen johtavan poliitikon ja virkamiehen koko poliittinen ura ja maine on rakennettu eurojärjestelmän varaan, että tämän järjestelmän epäkohdista pitää julkisuudessa puhua mahdollisimman vähän ja silloinkin hyssytellen. Siis aivan vastaava tilanne kuin entisen Neuvostoliiton kohdalla: harva kommunisti suostui vielä 1980-luvun lopullakaan myöntämään, että Neuvostoliiton taloudessa ja poliittisessa järjestelmässä on vakavia ongelmia, jotka vääjäämättä johtaisivat koko järjestelmän tuhoon.

Kreikkalaiset vanhana sutkina kauppakansana osaavat toisten jalon höpl’ästä vetotaidon. Pelasivat niin, että valtio sai 70 prosenttia jo tietyistä lainoista anteeksi velkojien tultua siihen tulokseen, ettäpaein saada kolmasosa takaisin ja luopua lopuista. Veronkantoa eiävt ole saavinaan kuntoon, kun ei ole halua. Sellainen maa joka ei osaa panna veronkantoa pystyyn tehokkaasti, ei muuten tarvitse itsenäisyyttäkään eikä toisten tule antaa armonpaloja. Kokoomusministerit naivismissaan ovat kaiken huippua. Perusriitaisista äsämpeistäkään ei löytynyt miehiä vastuunottoon.

Jorma sujautti: ”Poliitikkomme eivät ole kovin rohkeita edelläkävijöitä vaan mieluummin peesailevat, ilmeisesti siksi etteivät ymmärrä koko kriisiä ja sen luonnetta.”

Juurikin näin.

Erkki Liikasen johdolla Suomen Pankki pelaa samanlaista sokeaa riskipeliä, kuin hänen ollessaan Holkerin valtiovarainministerinä vetämässä kovan markan politiikkaa.
Mitkä olivat silloisen riskipelin seuraukset? Historiallisen tuhoisat.

HaMi:lle:

Erkki Liikanen määrää Suomen rahoista ja riskeistä, olipa sitten valtiovarainministerinä tai Suomen Pankin pääjohtajana…? Tosiasiassa kummallakin toimijalla on omat tehtävänsä, eivätkä he ole itsenäisiä päättäjiä. Ministerillä on rinnallaan koko hallitus ja pääjohtajalla koko johtokunta. Suomen Pankin toimivalta on tosin noiden parinkymmenen vuoden aikana suuresti rajoittunut, kun Euroopan keskuspankki on astunut kuvaan.

Luulenpa, että Suomen päättäjät sekä hallituksessa että Suomen Pankissa ovat aina tehneet yhteistyötä ja pyrkineet yhtyeiseen linjaan, vaikka jälkimmäinen taho onkin rahapolitiikassa valtiosta riippumaton. Nythän yhteisymmärrys on entistä vaikeampaa juuri Euroopan keskuspankin valta-aseman vuoksi. Joku tietävämpi voisi valaista sitä, onko Suomen Pankilla itsenäistä valtaakaan tässä nimenomaisessa asiassa eli riskien ottamisessa, niin kauan kuin olemme mukanan eutossa.

Edellä virisi mielenkiintoinen keskustelu vallasta ja sen käytöstä. Tästä aiheesta puhuttaessa on hyvä muistaa perustotuus: valtaa ei koskaan anneta, vaan se otetaan. Näennäisesti valtaa voidaan toki saavuttaa esimerkiksi vaaleissa saavutetun voiton seurauksena, mutta käytännössä tilanne on hyvinkin toisenlainen. Luettelen muutamia esimerkkejä kotimaan politiikasta:

– Urho Kekkonen ei suinkaan saavuttanut suvereenia valtaansa sillä, että hän onnistui voittamaan muutamat vaalit. Eikä kyse ollut siitäkään, että presidentiksi tultuaan joku olisi tullut kuiskuttelemaan hänen korvaansa, että ”kuulehan Urkki, sä voit kyllä ihan vapaasti käyttää koviakin otteita ja venyttää valtuuksiasi reippaasti ylikin siitä, mitä laki sallii; ei me siitä tykätä yhtään huonoa”. Ehei, kyse ei tosiaankaan ollut mistään tuollaisesta. Kyse oli vain siitä, että Kekkonen havaitsi maan muiden poliitikkojen olevan suurimmaksi osaksi pelkkiä keskinkertaisuuksia tai jopa sitäkin heikompia. Niinpä heistä ei olisi mainittavampaa vastusta, mikäli hän itse pitää päänsä kylmänä ja vetelee oikeista naruista oikeaan aikaan. Ja niinhän siinä sitten kävi.

– Pitkälti saman tempun onnistui 1990-luvulla tekemään Paavo Lipponen, median suosiollisella myötävaikutuksella. Tiettävästi ei hänellekään tullut kukaan neuvomaan, että pääministerin ei tarvitse noudattaa lakipykäliä ihan pikkutarkasti, vaan hän voi venytellä niitä oman mielensä mukaan, mikäli katsoo päämääriensä saavuttamisen sitä vaativan. Ja näinhän sitten tapahtui, ilman että mikään merkittävämpi taho olisi asiaan tohtinut puuttua.

Aivan Kekkosen tasoinen peluri ei Lipponen kuitenkaan ollut, ja niinpä hänelle pääsikin sattumaan sellainen työtapaturma, että hän meni häviämään vuoden 2003 eduskuntavaalit. Tämä merkitsi hänen kuningastiensä katkeamista. Hetken hämmennyksen jälkeen Lipponen kuitenkin kokosi itsensä ja ryhtyi eduskunnan puhemieheksi. Ja kas, pian olikin entinen meininki taas vallalla. Aikaisemminhan eduskunnan puhemiehen virka oli ollut lähinnä pelkkä seremoniallinen tehtävä, eikä puhemies täten puuttunut päivänpolitiikkaan tai mihinkään muuhunkaan oikeasti tärkeään asiaan. Mutta Lipponenpa ei suostunutkaan alistumaan tähän, vaan rupesi käyttäytymään kuin olisi suurikin johtaja ja oppimestari, jonka tehtävänä on paimentaa muita. Ja luonnollisesti mediakin oli oitis mukana: tiedotusvälineissä julkaistiin tiheään tahtiin puhemiehen näkemyksiä milloin mistäkin asiasta, ja nämä lausunnot olivat lähes poikkeuksetta tv-uutisten ykkösaiheita.

– Anneli Jäätteenmäestä tuli keväällä 2003 Suomen pääministeri, mikä uuden perustuslain myötä tarkoitti myös sitä, että hän oli maan tosiasiallinen johtaja. Hän oli kuitenkin kuulunut maan eturivin poliitikkoihin vasta vähän aikaa, eikä hän pääministeriksi tultuaankaan kyennyt ottamaan valtaa haltuunsa. Muodollista valtaa hänellä toki oli, mutta käytännössä hänen asemansa oli paljon heikompi. Jäätteenmäellä ei ollut edes oman puolueensa täysimääräistä tukea takanaan, muista puolueista nyt puhumattakaan. Niinpä hänet oli varsin helppo heivata pois pääministerin paikalta, suhteellisen vähäpätöistä pikkuseikkaa verukkeena käyttäen.

Näitä luetaan juuri nyt