Ennen elinkeinopoliitikot toimivat, meni syteen tai saveen – nyt he yrittävät ajatella ensin

Kuvitus Janne Tervamäki.

Työ- ja elinkeinoministeriö on aktiivinen sisällöntuottaja. Viikko sitten se julkaisi raportin Suomen talouskasvun eväitä 2010-luvulla. Ministeriö luonnehtii julkaisua ”elinkeino- ja teollisuuspoliittiseksi linjaukseksi”. Sen ovat ovat kirjoittaneet teollisuusneuvos Janne Känkänen, kaupallinen neuvos Pekka Lindroos ja ylitarkastaja Martti Myllylä, kaikki ministeriön virkamiehiä.

Kirjanen on mielenkiintoinen dokumentti siitä, millaista on uusi elinkeinopolitiikka. Se on puhetta siitä, kuinka tärkeää on edistää kilpailukykyä ja tuottavuuden kasvua ja hyödyntää globaaleja liiketoimintamahdollisuuksia. Se on sen korostamista, että tarvitaan kasvuyrityksiä, joten yritystoiminnan aloittamista on helpotettava. Se on filosofointia.

Aikaisemmin elinkeinopolitiikkaan liittyi aivan toisenlainen ajattelu ja toiminta. Ennen poliitikot ja virkamiehet tiesivät tarkkaan, miten luodaan

kasvua, työpaikkoja, uusia toimialoja ja yrityksiä. Tai luulivat tietävänsä, mistä kertoo esimerkiksi kuvaputkiyhtiö Valcon tarina, joka päätyi katastrofiin vuonna 1980. Ehkä tuorein opetus on viime vuosikymmenen harharetki bioteknologiaan.

Vanhaan politiikkaan kuului myös tukea vakiintuneita toimialoja. Sekään ei ollut aina pelkkää riemukulkua.

Räikeimpiin tapauksiin kuului 1988 kaatunut telakkayhtiö Wärtsilä-Meriteollisuus, jonka olisi voinut pelastaa vain reipas devalvaatio.

Hukkaan menevien subventioiden aika ei suinkaan ole ohi. Työ- ja elinkeinoministeriö laski viime vuonna, että ainakin kahdensadan miljoonan euron yritystuet maksetaan turhaan.

Jo 1990-luvulla muotiin tuli ajatus, että valtion kannattaa keskittyä edellytysten luomiseen yritystoiminnalle. Kansaa on hyvä kouluttaa riittävästi ja veropolitiikalla voi vaikuttaa siihen, että maa vetää puoleensa yrityksiä ja investointeja.

Lisäksi valtio voi edistää ja tukea innovaatioita. Valitettavasti sekin on yllättävän vaikea laji, minkä osoittaa kirpeästi työ- ja elinkeinoministeriön toinen tuore julkaisu Licence to SHOK, asiantuntija-arvio strategisen huippuosaamisen keskittymistä (SHOK).

SHOK-järjestelmä perustettiin vuonna 2007 kehittämään ”yrityslähtöistä tutkimustoimintaa”. Tarkoitus oli keskittää voimavaroja ennalta valituille teollisuuden ja tutkimuksen aloille.

Suomessa on kuusi SHOKia. Ne toimivat muun muassa ympäristön ja energian, biotalouden sekä metalli- ja koneenrakennusteollisuuden aloilla. Niihin on sijoitettu julkista tutkimusrahaa noin puoli miljardia euroa.

Arvion mukaan SHOK-idea ei tehnyt Suomesta innovaatiomaailman huippua. Koko toimintamalli on huonosti suunniteltu. Keskusten rooli on ristiriitainen ja kaipaisi selkiyttämistä.

Toiminta ei vedä puoleensa huippuosaajia. Se heijastaa liikaa suuryritysten etuja ja rajoittuu liiaksi Suomeen. Yritysten tutkimusyhteistyö on hieno ajatus, mutta valitettavasti yritykset pitävät itsellään lupaavimmat hankkeensa.

Elinkeinopolitiikan tekijät ja valmistelijat ovat siis oppineet, että kykyjen etsintä ei ole alue, jolla julkinen valta on parhaimmillaan. Tältä pohjalta on helppo ymmärtää linjauksen kirjoittajien ajatus: on parempi tarjota eväitä ajattelulle kuin tarkkoja reseptejä.

Elinkeinopolitiikan paradigma on muuttunut - teoriassa. Käytännössä elinkeinopolitiikka on yhä politiikkaa.