Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Ennen elinkeinopoliitikot toimivat, meni syteen tai saveen – nyt he yrittävät ajatella ensin

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 4.3.2013 08:00
Kuvitus Janne Tervamäki.

Työ- ja elinkeinoministeriö on aktiivinen sisällöntuottaja. Viikko sitten se julkaisi raportin Suomen talouskasvun eväitä 2010-luvulla. Ministeriö luonnehtii julkaisua ”elinkeino- ja teollisuuspoliittiseksi linjaukseksi”. Sen ovat ovat kirjoittaneet teollisuusneuvos Janne Känkänen, kaupallinen neuvos Pekka Lindroos ja ylitarkastaja Martti Myllylä, kaikki ministeriön virkamiehiä.

Kirjanen on mielenkiintoinen dokumentti siitä, millaista on uusi elinkeinopolitiikka. Se on puhetta siitä, kuinka tärkeää on edistää kilpailukykyä ja tuottavuuden kasvua ja hyödyntää globaaleja liiketoimintamahdollisuuksia. Se on sen korostamista, että tarvitaan kasvuyrityksiä, joten yritystoiminnan aloittamista on helpotettava. Se on filosofointia.

Aikaisemmin elinkeinopolitiikkaan liittyi aivan toisenlainen ajattelu ja toiminta. Ennen poliitikot ja virkamiehet tiesivät tarkkaan, miten luodaan

kasvua, työpaikkoja, uusia toimialoja ja yrityksiä. Tai luulivat tietävänsä, mistä kertoo esimerkiksi kuvaputkiyhtiö Valcon tarina, joka päätyi katastrofiin vuonna 1980. Ehkä tuorein opetus on viime vuosikymmenen harharetki bioteknologiaan.

Vanhaan politiikkaan kuului myös tukea vakiintuneita toimialoja. Sekään ei ollut aina pelkkää riemukulkua.

Räikeimpiin tapauksiin kuului 1988 kaatunut telakkayhtiö Wärtsilä-Meriteollisuus, jonka olisi voinut pelastaa vain reipas devalvaatio.

Hukkaan menevien subventioiden aika ei suinkaan ole ohi. Työ- ja elinkeinoministeriö laski viime vuonna, että ainakin kahdensadan miljoonan euron yritystuet maksetaan turhaan.

Jo 1990-luvulla muotiin tuli ajatus, että valtion kannattaa keskittyä edellytysten luomiseen yritystoiminnalle. Kansaa on hyvä kouluttaa riittävästi ja veropolitiikalla voi vaikuttaa siihen, että maa vetää puoleensa yrityksiä ja investointeja.

Lisäksi valtio voi edistää ja tukea innovaatioita. Valitettavasti sekin on yllättävän vaikea laji, minkä osoittaa kirpeästi työ- ja elinkeinoministeriön toinen tuore julkaisu Licence to SHOK, asiantuntija-arvio strategisen huippuosaamisen keskittymistä (SHOK).

SHOK-järjestelmä perustettiin vuonna 2007 kehittämään ”yrityslähtöistä tutkimustoimintaa”. Tarkoitus oli keskittää voimavaroja ennalta valituille teollisuuden ja tutkimuksen aloille.

Suomessa on kuusi SHOKia. Ne toimivat muun muassa ympäristön ja energian, biotalouden sekä metalli- ja koneenrakennusteollisuuden aloilla. Niihin on sijoitettu julkista tutkimusrahaa noin puoli miljardia euroa.

Arvion mukaan SHOK-idea ei tehnyt Suomesta innovaatiomaailman huippua. Koko toimintamalli on huonosti suunniteltu. Keskusten rooli on ristiriitainen ja kaipaisi selkiyttämistä.

Toiminta ei vedä puoleensa huippuosaajia. Se heijastaa liikaa suuryritysten etuja ja rajoittuu liiaksi Suomeen. Yritysten tutkimusyhteistyö on hieno ajatus, mutta valitettavasti yritykset pitävät itsellään lupaavimmat hankkeensa.

Elinkeinopolitiikan tekijät ja valmistelijat ovat siis oppineet, että kykyjen etsintä ei ole alue, jolla julkinen valta on parhaimmillaan. Tältä pohjalta on helppo ymmärtää linjauksen kirjoittajien ajatus: on parempi tarjota eväitä ajattelulle kuin tarkkoja reseptejä.

Elinkeinopolitiikan paradigma on muuttunut - teoriassa. Käytännössä elinkeinopolitiikka on yhä politiikkaa.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

No, mitäs keput, vasurit ja demarit sanoo tällaiseen vakiintuneiden olojen puolustamiseen ja tekohengitykseen tarkoitettuihin valtion tukijaisiin ?

Mikähän tämä harharetki bioteknologiaan on? Tiedän kyllä sen, että bioteknologiasta ei ole noussut esimerkiksi elektroniikkateollisuuden tai perinteisen metsäteollsuuden vertaisia uusia toimialoja. Alan kehityssykli on lähes kaikkia muita teknologioita pidempi. Yhtenä tämän harharetken tuloksena on viime viikolla kaksi suomalaista alkuperäislääkettä saanut myyntiluvan. Mielestäni se ei ole huono tulos harharetkelle.

Ja elinkeinopoliittisia toimia on varmasti syytäkin kritisoida. Kuitenkin ikuiset Valco ja Wärtsilä Meriteollisuus -esimerkit alkavat olla jo vähän väsyneitä. Ilmeisesti sen jälkeen ei ole suuria virheitä tehty?

On ihan selvää etteivät virkamiesten saatikka sitten poliitikkojen tiedot ja kokemus riitä päättämään esim. yriystukia. – Siispä on parempi ettei mitään tukia edes anneta. – Jos tukia tyrkytetään, niin tottakai osa yrityksistä niitä ottaa vastaan, mutta mitään hyötyä niistä ei ole edes sille vastaanottajalle. – Rahallinen tuki yrityksille on turha ja haitallinen jopa sille saavalle yritykselle.
Itse muutaman yrityksen entisenä T&K-johtajana ja n.25v:n yrittäjäkokemuksella tiedän, että varmaan kaikkien yritysten kassakaapit ovat täynnä innovaatioita, jo testattujakin, jotka vain odottavat suopeaa ”ilmastoa” tullakseen käyttöön markkinoille Suomessa (aluksi). Nyt on vain niin, että yritykset (= yritysten omistajat) eivät luota yhteiskuntamme päättäjiin. – (todelliset) Innovaatiot pysyvät kassakaapissa tai sitten myydään ( pois maasta).
Suomeen pitäisi luoda Yrittämisen Kulttuuri! – Sellainen tila, että kaikki kokisivat olevansa yrittäjiä.
Siihen päästään vain muuttamalla verolainsäädäntö asialle hyväksyväksi:
1. Perintö/lahjavero pois tai kopioidaan esim. Saksasta
2. Kaikki yritystuet pois
3. Osinkoverot pois tai alemmas ja ainakin listautumattomien yhtiöiden kohdalla pitää verovapaa osuus
nostaa takaisin 90.000 €:oon tai ylemmäksi.
4. Kun vertuloja kuitenkin tarvitaan, voidaan yhteisöveroa NOSTAA! – Kyllä veroja on ihan kivakin
maksaa kunhan ensin on se verotettava tulo saatu aikaiseksi.

Siis firmojen omistajat ja sitä kautta työntekijänsä on saatava pysymään maassa.

Näitä luetaan juuri nyt