Eläkerahojen tuhlausta vai järkevää aluepolitiikkaa?
Voi kauhistus! Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini meni televisiossa ehdottamaan, että eläkeyhtiöiden rahoja pitäisi käyttää liikenneväylien rakentamiseen. Jopa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) ensireaktio ehdotukseen oli myönteinen.
Ehdotus sai kaikki vastuulliset voimat liikkeelle. Soinin ”kikka kolmonen” ammuttiin taloustoimittajien kolumneissa ja poliitikkojen blogeissa lonkalta alas.
”Onko Kiviniemi valmis uhraamaan eläkkeetkin aluepolitiikan alttarille”, kokoomuksen kasanedustaja Sari Sarkomaa parahti.
Pahaltahan se kuulostaa, jos tuleviin tarpeisiin varattuihin eläkerahastoihin kajotaan. Mutta niin kuin Soini letkautti, ovathan eläkevarat paremmin turvassa suomalaisissa investoinneissa kuin esimerkiksi Kreikalle myönnetyissä lainoissa.
Soini ja Kiviniemi eivät tietenkään tarkoita, että esimerkiksi Varma ja Ilmarinen ryhtyisivät ilman tuotto-odotuksia rahoittamaan rautateiden tai moottoriteiden rakentamista. Sen sijaan, että ne sijoittavat varojaan esimerkiksi Suomen valtion joukkovelkakirjoihin, ne sijoittaisivatkin teitä rakentavan yhtiön lainoihin. Viime kädessä lainojen takana olisi kuitenkin julkinen valta.
Lopputulos olisi sama. Valtion velkavastuu kasvaisi. Se tapahtuisi vain mutkan kautta. Silloin liikuttaisiin samoilla vesillä kuin Kreikan valtio, joka kätki velkojaan peiteyhtiöihin ja antoi esimerkiksi lentokenttien tulevia tuottoja velkojensa vakuudeksi.
Kaivoksille myös
Eläkerahoja halutaan myös teollisuusinvestointeihin. Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) nimeämä selvitysmies Tom Niemi ehdotti helmikuussa, että valtio perustaisi kaivosrahaston. Se keskittyisi aikaisen vaiheen projekteihin, joihin on vaikea saada yksityistä rahoitusta.
Esityksen mukaan valtion osuus satojen miljoonien rahastossa olisi puolet. Toinen puolikas tulisi sijoitusmarkkinoilta, ”esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöiltä”. Ministeri Pekkarinen kertoi vievänsä asiaa voimallisesti eteenpäin jo ennen huhtikuun vaaleja.
Soinin ja Pekkarisen aloitteet kuulostavat ”aluepolitiikan alttarilta” tai suorastaan siltarumpupolitiikalta, johon valtiomiestasolle pyrkivän poliitikon ei pitäisi langeta.
Mutta voi niistä ajatella toisinkin. Jospa ne ovat aktiivista teollisuuspolitiikkaa, jota Suomessa harjoitettiin voimallisesti menneinä vuosikymmeninä.
Siihen Suomessa on edelleen tarvetta. Ajatelkaa nyt. Pohjois- ja Itä-Suomeen nousee uutta kaivosteollisuutta, jolle tiet, rautatiet ja satamat ovat elinehto.
Laajentuvan kaivostoiminnan viennin suurin pullonkaula on Ylivieska-Kokkola-rataosuus, jolle kaksoisraide olisi välttämätön. Selvitysmies Tom Niemen mielestä kaivoskuljetusten tehostamiseksi pohjoisen rautatieyhteydet pitäisi sähköistää Kolariin saakka. Pohjanlahden satamat, erityisesti Kokkola, tarvitsevat myös investointirahaa.
Etelänkin rauta- ja maantieväylät tarvitsevat kipeästi kunnostusta. Esimerkiksi poikittaisliikenne Tukholmasta Turun ja Kehä III:n kautta Pietariin on edelleen kelvoton.
Suomi on ulkomaankaupalle saari ja pussinperä. Pohjois-Suomen teollisuuden vienti kulkee Perämeren pohjukasta Merenkurkun kautta Tanskan salmiin ja vasta sieltä maailman merille. Talvella Suomen satamat ovat jäässä.
Ruotsin teollisuus pääsee Pohjanmeren satamien ja Norjan Narvikin kautta suoraan maailmalle. Annetaanko tämän etumatkan kasvaa jättämällä Suomen tiet, radat ja satamat rempalleen sillä perusteella, ettei Suomen valtiolla ole varaa investointeihin?