EKP = Euron kriisin pelastaja

Kuvitus Janne Tervamäki.

Euroopan keskuspankille alun perin määriteltyä tehtävää ei ole juuri muistettu, kun keskuspankkia on vaadittu käynnistämään setelikoneensa, jotta eurokriisistä jollain ilveellä selvittäisiin. Keskustelua EKP:n mullistuvasta mandaatista on ollut vähintäänkin yhtä mielenkiintoista seurata kuin varsinaisia kriisin ratkaisuyrityksiä.

EKP:lle ollaan yhtäkkiä sälyttämässä tehtäviä, joista ei sen perustamissopimuksessa mainita sanallakaan. EKP:n perussopimus itse asiassa kieltää valtioiden suoran rahoittamisen, mitä siltä nyt vaaditaan.

Kuvaavaa on, että unholaan on tässä yhteydessä tupannut vaipumaan myös EU:n ohjeistus, että EKP ei saa käyttää jälkimarkkinaoperaatioitakaan kiertääkseen jäsenvaltioiden lainojen suorat tukiostot.

Kun hätä on suurin, on periaatteettomuuskin lähellä. Markkinat olivat suorastaan haltioituneita, kun EKP päätti aloittaa määrällisesti rajoittamattomat ongelmamaiden joukkovelkakirjalainojen ostot.

EKP:n roolin ongelmallisuuteen on kiinnittänyt huomiota myös presidentti Sauli Niinistö. Elokuussa hän totesi, että EKP:n roolin kasvaminen eurokriisin hoidossa ei ole mutkaton asia.

”EKP:n toiminta tapahtuu demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella. Sen seuraamukset kuitenkin kohdistuvat koko kansaan Suomessa ja Euroopassa”, Niinistö muistutti Haminaan suuntautuneen maakuntamatkansa yhteydessä.

EKP perustettiin perinteiseksi keskuspankiksi, jonka piti vaalia hintavakautta, eikä suinkaan rahoittaa jäsenvaltioita markkinavoimien rauhoittamiseksi.
Nykyinen EKP:n ohjesääntö ei sisällä klausuulia, jonka nojalla se voisi kollektivisoida ongelmamaiden velkariskejä. Tämä uhka keskuspankin laajentuvaan rooliin kuitenkin kiistatta sisältyy.

Ajopuuteorian makua

Euroopan keskuspankkia on huudettu apuun, kun muut eurokriisin ratkaisuyritykset eivät ole onnistuneet. Kun kriisi on vain kärjistynyt, aikaa poliittiselle periaatekeskustelulle ei ole ollut.

EKP:n roolin laventaminen voi olla välttämätön päätös, mutta se ei saisi syntyä klassisen ajopuuteorian mukaan.

Suomen eduskunnassa on kyllä kärhämöity siitä, onko pääministeri Jyrki Katainen poikennut jostain saamiensa valtuuksien formulasta. Vähemmälle huomiolle puolestaan on jäänyt, että samanaikaisesti Euroopan integraation rakenteita ollaan radikaalisti muuttamassa.

Jos on ollut kiinnostunut EKP:n rooliin liittyvästä poliittisesta väännöstä, on saanut tyytyä seuraamaan Saksan sisäpoliittista kärhämöintiä. EKP:n johtokunnan jäsen ja Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann on ainoana vastustanut valtionlainojen tukiostoja ja tällä järkähtämättömyydellään sähköistänyt saksalaisen keskustelun.

EKP ilmoitti, että ongelmamaiden velkakirjoja voidaan ostaa vain, jos kyseinen maa on EU:n vakausmekanismin piirissä. Tämä on jo herättänyt kysymyksiä siitä, hyväksyykö kansallinen parlamentti tavallaan automaattisesti EKP:n jälkimarkkinaostot, kun se päättää ottaa jonkun jäsenmaan EU:n hätäohjelmaan. Tästä tuntuu eduskunnassakin vallitsevan suuri epätietoisuus.