Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

EKP = Euron kriisin pelastaja

Markku Hurmeranta
Blogit Nurkanvaltaaja 17.9.2012 06:30

Kuvitus Janne Tervamäki.

Euroopan keskuspankille alun perin määriteltyä tehtävää ei ole juuri muistettu, kun keskuspankkia on vaadittu käynnistämään setelikoneensa, jotta eurokriisistä jollain ilveellä selvittäisiin. Keskustelua EKP:n mullistuvasta mandaatista on ollut vähintäänkin yhtä mielenkiintoista seurata kuin varsinaisia kriisin ratkaisuyrityksiä.

EKP:lle ollaan yhtäkkiä sälyttämässä tehtäviä, joista ei sen perustamissopimuksessa mainita sanallakaan. EKP:n perussopimus itse asiassa kieltää valtioiden suoran rahoittamisen, mitä siltä nyt vaaditaan.

Kuvaavaa on, että unholaan on tässä yhteydessä tupannut vaipumaan myös EU:n ohjeistus, että EKP ei saa käyttää jälkimarkkinaoperaatioitakaan kiertääkseen jäsenvaltioiden lainojen suorat tukiostot.

Kun hätä on suurin, on periaatteettomuuskin lähellä. Markkinat olivat suorastaan haltioituneita, kun EKP päätti aloittaa määrällisesti rajoittamattomat ongelmamaiden joukkovelkakirjalainojen ostot.

EKP:n roolin ongelmallisuuteen on kiinnittänyt huomiota myös presidentti Sauli Niinistö. Elokuussa hän totesi, että EKP:n roolin kasvaminen eurokriisin hoidossa ei ole mutkaton asia.

”EKP:n toiminta tapahtuu demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella. Sen seuraamukset kuitenkin kohdistuvat koko kansaan Suomessa ja Euroopassa”, Niinistö muistutti Haminaan suuntautuneen maakuntamatkansa yhteydessä.

EKP perustettiin perinteiseksi keskuspankiksi, jonka piti vaalia hintavakautta, eikä suinkaan rahoittaa jäsenvaltioita markkinavoimien rauhoittamiseksi.
Nykyinen EKP:n ohjesääntö ei sisällä klausuulia, jonka nojalla se voisi kollektivisoida ongelmamaiden velkariskejä. Tämä uhka keskuspankin laajentuvaan rooliin kuitenkin kiistatta sisältyy.

Ajopuuteorian makua

Euroopan keskuspankkia on huudettu apuun, kun muut eurokriisin ratkaisuyritykset eivät ole onnistuneet. Kun kriisi on vain kärjistynyt, aikaa poliittiselle periaatekeskustelulle ei ole ollut.

EKP:n roolin laventaminen voi olla välttämätön päätös, mutta se ei saisi syntyä klassisen ajopuuteorian mukaan.

Suomen eduskunnassa on kyllä kärhämöity siitä, onko pääministeri Jyrki Katainen poikennut jostain saamiensa valtuuksien formulasta. Vähemmälle huomiolle puolestaan on jäänyt, että samanaikaisesti Euroopan integraation rakenteita ollaan radikaalisti muuttamassa.

Jos on ollut kiinnostunut EKP:n rooliin liittyvästä poliittisesta väännöstä, on saanut tyytyä seuraamaan Saksan sisäpoliittista kärhämöintiä. EKP:n johtokunnan jäsen ja Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann on ainoana vastustanut valtionlainojen tukiostoja ja tällä järkähtämättömyydellään sähköistänyt saksalaisen keskustelun.

EKP ilmoitti, että ongelmamaiden velkakirjoja voidaan ostaa vain, jos kyseinen maa on EU:n vakausmekanismin piirissä. Tämä on jo herättänyt kysymyksiä siitä, hyväksyykö kansallinen parlamentti tavallaan automaattisesti EKP:n jälkimarkkinaostot, kun se päättää ottaa jonkun jäsenmaan EU:n hätäohjelmaan. Tästä tuntuu eduskunnassakin vallitsevan suuri epätietoisuus.

Markku Hurmeranta

Keskustelu

Niinpä niin. ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”, totesi jo J. K. Paasikivi aikoinaan. Tämä eurokriisi onkin suoranainen malliesimerkki siitä, miten käy kun olemassa olevia tosiasioita ei suostuta tunnustamaan, vaan jääräpäisesti yritetään olla aivan kuin näitä realiteetteja ei olisi olemassakaan.

Seurauksena on sitten tämä nyt vallitseva tilanne, jossa kriisi vain pahenemistaan pahenee, kaikista ”tukitoimista” huolimatta – tai itse asiassa juuri pitkälti niiden vuoksi.

Perussyyhän eurokriisiin on monien eurovaltioiden holtiton taloudenpito ja siitä seurannut ylivelkaantuminen. Tätä ongelmaa on sitten yritetty ”hoitaa” sillä, että ylivelkaantuneille maille on annettu lisää velkaa! Kaikki tähänastiset ”tukitoimethan” ovat tavalla tai toisella tähdänneet juuri siihen, että kriisivaltioiden mahdollisuus saada uutta velkaa helpottuisi. Asetelma on siis aivan sama kuin jos alkoholistia yritettäisiin ”hoitaa” sillä, että hänelle kannetaan Alkosta jatkuvasti lisää viinaa – ja sitten ihmetellään, että on se nyt kumma, kun kaveri ei raitistu…

Ongelman varsinaiseen perussyyhyn ei sen sijaan ole millään tavalla edes yritettykään puuttua. Lähtökohtanahan on juuri tuo ylivelkaantuminen, ja sitä yhteinen eurovaluutta nimenomaan pahentaa. Normaalistihan valuutta joustaa, ja tämä jousto tavallaan kompensoi huonon taloudenhoidon. Eli jos jossain maassa tehdään huonoa talouspolitiikkaa, sen valuutan arvo markkinoilla laskee, mikä sitten helpottaa kyseisen maan mahdollisuuksia pärjätä vientimarkkinoilla. Eurossa tätä joustovaraa ei ole, ja niinpä huonoa talouspolitiikkaa harjoittaneiden maiden valuutta ei ole päässyt joustamaan, vaan ”joustoa” on jouduttu hakemaan sillä että otetaan valtavasti lisää velkaa.

Tämä tie alkaa nyt kuitenkin olla kuljettu loppuun, sillä osa etelän euromaista on jo niin rapakunnossa, etteivät markkinat enää suostu antamaan niille uutta velkaa. Europäättäjät ovat sitten joutuneet turvautumaan paniikkiratkaisuun, jossa näille rupumaille on alettu jakaa rahaa muiden eurovaltioiden ja Euroopan Keskuspankin toimesta – vaikka EU:n ja EKP:n säännöissä tällainen toiminta onkin nimenomaisesti kielletty.

Tätä surkuhupaisaa näytelmää saamme nyt sitten seurata aitiopaikalta – ja maksaa sen kustannukset.

Minua aina ihmetyttää inflaatiopeikolla varoittelu.

Tässä on euroalueen inflaatioennusteet seuraavalle 5 vuodelle:

http://www.ecb.int/stats/prices/indic/forecast/html/table_hist_hicp.en.html

Kuten näkyy, laman aikana EKP on epäonnistunut tavoitetason inflaation luomisessa. Hintakehitys ei ole ollut välillä edes neljäsosaa epävirallisesta 2% tavoitteesta.

Tulevaisuuden suhteen kaikki ennusteet sanovat melko tasan 2.0%.

Kun ottaa huomioon vielä euroalueen sisäiset erot inflaatiossa ja nimellisen BKT:n kehityksessä, on aika selvää perustaloustieteen opeista, etteivät kriisimaiden talouden kokonaiskysynnän kehitys riitä mitenkään nostamaan näitä talouksia takaisin raiteilleen. Koko eurokriisistä suurin osa johtuu riittämättömästä inflaatiosta.

Suosittelen tutustumaan vaikkapa Scott Sumnerin kirjoituksiin.

Rahan määrän lisääminen eli ”rahan painaminen” on aina lisännyt inflaatiota ja aina se tulee näin myös tekemään. Ilmiö on tietysti yksinkertaisella terveellä järjellä selitettävissä, mutta vaaralliseksi sen tekee se että inflaatio ei välttämättä ole välitön seuraus rahan painamisesta, vaan se voi kasautua olosuhteista johtuen ja purkautua sitten yht’ äkkisesti. Varmaa on vain se purkautumatta rahan painamisesta seuraava sen arvon alenemisen paine eli inflaatio ei koskaan jää.

Eurokriisi? Tahaton tai tahallinen mutta harhautus yhtä kaikki.

Jos Ruotsissa muutama kunta ylivelkaantuu, onko se kruunukriisi? Minun mielestäni se on näiden kyseessä olevien kuntien kriisi.

Kun EU:ssa on muutama valtiontalous ylivelkaantunut niin ehän se nyt herra paratkoon mikään eurukriisi ole. Se on näiden valtioiden ihan ikioma itse aiheutettu velkakriisi!

Joskus otsikotkin olisi syytä harkita huolellisemmin ettei asia käänny tykkänään päälaelleen.

Näitä luetaan juuri nyt