Suomen Kuvalehden taloustoimittajat kommentoivat rahan liikkeitä.

Asiantuntijat tiesivät euron riskeistä, eiväkä puhuneet niistä tarpeeksi

Kustaa Hulkko
Blogit Nurkanvaltaaja 30.7.2012 06:30
Kuvitus Janne Tervamäki.

Monella, minullakin, oli eurosta positiivisia odotuksia. Siihen tuntui sisältyvän lupaus kasvusta, vauraudesta ja tehokkuudesta. Lisäksi siihen liitettiin vakauden näköala, joka veti puoleensa heikkoon markkaan ja Suomen tempoilevaan rahapolitiikkaan kyllästynyttä.

Vähitellen on paljastunut, että nämä käsitykset olivat yksipuolisia elleivät suorastaan harhaisia. Moni ihmettelee nyt, miksei suomalaisille kerrottu ennakolta, että euron arkkitehtuuri perustui väärille lujuuslaskelmille. (Samoja teemoja myös Suomen Kuvalehden 30/2012 sivuilla 24-30: Markka vai euro?)

Vuonna 1997 ilmestyi asiantuntijaryhmän raportti, jonka perusviesti oli se, että Emu oli toimintakykyinen järjestelmä (Rahaliitto ja Suomi, VNK 1997).

Ryhmää johti Jukka Pekkarinen, valtiovarainministeriön nykyinen pääekonomisti. Kysyin häneltä äsken, miksi Emu joutui vaikeuksiin.

”Euroalueeseen hyväksyttiin maita, jotka eivät täyttäneet sisäänpääsyn kriteerejä”, hän vastasi.

Ryhmän raportti piti kyllä tärkeänä, että jäsenvaltiot olisivat vakavaraisia, ja ennakoi ongelmia raskaasti velkaantuneille maille kuten Italialle ja Belgialle.

”Omasta keskuspankista, ja sen hätätilanteessa mahdollistamasta setelirahoituksesta, luopuminen voi korottaa näiden valtioiden luottoriskiä markkinoilla”, siinä sanottiin.

Ryhmä muistutti, että amerikkalaisprofessori Ronald McKinnon oli suositellut näiden maiden eurojäsenyyden lykkäämistä.

Mietintö otti esiin riskin, että ylivelkaantuneet maat voisivat painostaa EKP:tä keventämään rahapolitiikkaansa, ja samoin tekisivät pankit, joilla on salkussaan näiden maiden valtionlainoja.

”Jos EKP taipuu, sen uskottavuus vaarantuu. Jos se pysyy lujana, rahoitusjärjestelmän vakaus vaarantuu.”

Kuilu repesi euroalueelle

Pekkarinen ja kumppanit eivät nähneet vaaraa, että euromaiden välille repeäisi kilpailukykykuilu. Kuitenkin Saksan hintakilpailukyky parantui ja eteläisten euromaiden heikentyi.
Lisäksi syntyivät finanssikriisi ja velkaantumiskupla. Tätäkään kehityspolkua ryhmä ei ottanut tarpeeksi huomioon.

Euroalueen reunamaissa matalat korot vauhdittivat velkaantumista ja kuumensivat kiinteistömarkkinat. Kun kupla puhkesi, syntyi pankkikriisi. Julkisen talouden vajeet räjähtivät, koska kansantaloudet lamaantuivat ja pankkeja piti pelastaa.

Sitäkään ei ennustettu, että pankeista tulisi myllynkivi valtioiden kaulaan.

”Kriisimaan pankkien ja valtion välille syntyy noidankehä: pankkikriisi johtaa julkisen talouden kriisiin, joka taas heikentää uskottavuutta kyseisen jäsenvaltion kykyyn hoitaa pankkikriisiä”, Pekkarinen kuvailee tilannetta.

Emun ongelmia kartoitettiin toisessakin samoihin aikoihin ilmestyneessä kirjassa (Juhana Vartiainen ym.: Rahaliitto ja Eurooppa, Sitra ja PS-kustannus 1999).

Kirjan keskeinen riskiskenaario liittyi rahoitusmarkkinoiden vakauteen: jos jonkin euromaan pankkijärjestelmä joutuu vaikeuksiin, kuka vastaa kriisin hoidosta? IMF oli jo tuolloin suositellut pankkien valvonnan ja kriisinhallinnan keskittämistä EKP:lle.

Voimme siis vastata ihmettelijöille, että Emun nyt toteutuneet uhkakuvat olivat esillä jo 1990-luvun lopulla ainakin parissa kirjassa.

Mutta tietysti on totta, että niistä ei puhuttu riittävästi, ei mediassa, ei asiantuntijoiden kesken eikä eduskunnassa.

Jälkeenpäin tuntuu oudolta sekin, että kun hallitus asetti asiantuntijat selvittämään rahaliiton merkitystä Suomelle, ryhmä ei käsitellyt juuri lainkaan kelluvan valuutan vaihtoehtoa, vaikka hyvin tiedettiin, että Ruotsi oli kallistumassa tälle linjalle.

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu

Rahaliitto on poliittinen liitto ja Suomessa siihen liittyminen oli poliittinen päätös. Eduskunnassa asia päätettiin Kokoomuksen ja SDP:n äänillä ja Paavo Lipponen ajoi sen läpi, hän ja muut poliitikot eivät halunneet kuunnella varoituksia, etenkin kun ne tulivat Esko Ahon suusta. Nyt päätöstä ovat tekemässä Kokoomus ja SDP virhellisen päätöksen teko noudattaa taas samaa kaavaa. Matti Vanhanen antoi periksi Kreikka-asiassa ja se johti jatkuvaan seurannaiskehitykseen. Näyttää siltä, että Suomella ei ole omaa tahtoa vaan seuraamme Saksan perässä ja ajaudumme syvemmälle mukaan yhteiseen kriisiin.
Ajopuu kelluu jälleen toivottavasti se kestää pinnalla.

Sama otsikon kysymyksen asettelu sopisi Kataisen-Kiviniemen-Urpilaisen ajamaan malliin, joka on täynnä lapsenuskoa siihen, että avaamalla pörssimme pankkien ja pelurien rahastettavaksi muka näin pelastettaisiin velkojien usko velallisiinsa. Pätee vanha sanonta, jos ei ole tolkkua velanantajalle, ei ottajallakaan. Ei se meille kuulu, jos kaksipuolisessa oikeustoimessa puolin ja toisin petetään toista.

Niinistö teki tärkeän avauksen nyt pitää suunnitella oma tie ja strategia.

”Jälkeenpäin tuntuu oudolta sekin, että kun hallitus asetti asiantuntijat selvittämään rahaliiton merkitystä Suomelle, ryhmä ei käsitellyt juuri lainkaan kelluvan valuutan vaihtoehtoa, vaikka hyvin tiedettiin, että Ruotsi oli kallistumassa tälle linjalle.”

Se johtuu siitä että selvitettiin €uron AUTUUTTA, ei suinkaan MERKITYSTÄ.
Vain typerys kuvittelee että meno olisi nyt muuttunut jotenkin oleellisesti.

Kaikki tiesivät (ja näkivät) että globalisaation seurauksena työpaikat siirtyivät (suuri osa) halpojen kustannustan ”kolmanteen maailmaan”. Ja taas sen seurauksena elintason länsimaissa olisi kuulunut laskea.

Sen ei kuitenkaan annettu laskea vaan sitä alettiin ylläpitää velaksi. Se on demokratiaa. Poliitikoilla ei ollut kanttia päästää äänestäjiään vaipumaan kurjuuteen tai edes vähäisen vähentämään ylitsevuotavaista elintasoaan. Sitten vain ”nukkuva karhu” heräsi ja nyt ollaan paniikissa vaikka ei pitäisi.

Ei ainakaan suomalaisten. Täälläkin kaiken aikaa voivotellaan niinkuin Suomessa olisivat kaikki asiat päin persettä…haloo eihän se niin ole. Kun liityttiin Euroon, saatiin kaikki se mitä haluttiinkin. Eikä Eurossa mitään vikaa ole, se on edelleen vakaa valuutta ja sen salaisuus on siinä että EU on…uskokaa nyt jo…SUURI kansantalous.

Sanotaan että tuli finanssikriisi, tuli toki mutta se tuli tuontitavarana amerikasta, täällä vain oli nukkuva karhu joka kolisteltiin hereille. Nyt kun Välimeren maissa elintasoa päivitetään jälkijättöisesti ja kertaheitolla, se tekee kansoille kipeää mutta on tehtävä.

Suomi teki samat asiat 90-luvulla ja kova itku ja parku oli täälläkin.

1suomalainen näyttää myös olevan ulkona asioista…ehkä se johtuu siitä jos ei lue koskaan mitään. Suomen markkaa kellutettiin jo ja se oli kuin lastu laineilla, ei siinä mitään selvittelyjä tarvittu.

Ruotsissa pantiin kansanäänetys Euroon liitymisestä ja kuinkas ollakaan kansa äänesti tunteella asiantuntijoiden neuvoja vastaan. Tällä hetkellä kruunu on yliarvostettu, vientikauppa pudonnut 16% ja teollisuus kokonaisuudessaan hiipunut 9% (nämä ovat kamalia lukuja). Kulutuskysyntä laskenut 3%.

Ruotsi on vaikeuksissa kruununsa kanssa. (kruunukin on pieni valuutta). Ei globalisoituneessa maailmassa voi käydä kauppaa pienellä valuutalla…se hiekkalaatikolla leikkimistä isoisten joukossa.

Venäjän naapureilla on ryssänpelko geeneissään. Sen näkee Eestistä, joka liittyy mihin tahansa liittoon joita on lännessä tarjolla. Suomillakin pääsyy EUhun liittymisessä oli Neuvostoliiton hajoaminen. Vihdoinkin päästiin Länteen, jossa kaikki on ystäviä ja auttaa kaikessa pahaa itää vastaan. Siinä sivussa meni Euroon liittyminenkin. Katsokaa vaikka Euromaiden karttaa. Heh. Niinistökö muka esittää erillistä tietä Suomelle. Natoon mennään niin että suolet paukkuu jos Sale saa päättää!

http://papunet.net/selko/wp-content/uploads/2010/02/eurokartta-254×300.jpg

On mielenkiintoista, että yleisessä keskustelussa aina korostetaan, että huonojenkin pankkien konkurssi olisi täysin arvaamaton ongelma. Eikö loppujen lopuksi kuitenkin talletuksilla ja vain niillä lainoilla, joilla on edes kohtuulliset vakuudet, olisi jotain todellista arvoa pitkän päälle? Eikö sittenkin olisi järkevää myydä nuo kurantit lainat eteenpäin aivan uudelle pankille, joka perustettaisiin vaikkapa EVM:n varoin. Tuollainen pankki pystyisi ottamaan kohtuullisia riskejä, jos vakuuksina olisi kohtuullisen konkreettista ja vaihtokelpoista vastinetta. Kyllä realiarvoltaan kunnollisesta tavarasta kannattaa maksaa ja antaa siirtyneille lainoille kohtuullinen maksuaika ja asiallinen korko. Kaikenlainen myytäväksi kelpaamaton lainakanta on sen sijaan syytä mahdollisimman nopeasti kirjata alas. Jos ja kun osa näistäkin lainoista kohdistuu yliarvostettuun kiinteistömassaan tulisi etsiä keinoja, joilla ihmiset voisivat jatkaa asumistaan asunnoissaan, mutta nyt vaikkapa vuokralla joka määräytyisi kiinteistön todellisen arvon mukaan ei jonkun spekulatiivisen kuplan määrittelemällä tasolla. Omistusoikeuden menetys olisi kova isku perheille, mutta vuokraoikeus tasoittaisi käytännön elämää. Vanhojen pankkien ”riskipääoma” tulisi sen sijaan nollata ja riski sen osalta realisoida. Spekulatiivisia arvopapereita ei ilman selvää konkurssia kovin helposti kirjata todellisesta arvostaan. Vain todellisenja markkinakelpoisen arvon tason löytäminen mahdollistaa uuden terveen kasvun.Mitä nopeammin realitaso saavutetaan sitä nopeammin järjestelmä elpyy.

Kaikkein viisaimmat ja suurimmat asiantuntijat eli politikot eivät tienneet ja ymmärtäneet taaskaan mitä päättivät. Niinhän se on meilläkin, eduskunta tekee erittäin surkeaa lainsäädäntöä asiantuntijoiden varoituksista huolimatta ja johtaa maan kaaokseen,
Rehnin aikaisemman toimen laajennuskomissaarin homma meni täysin ketuilleen kun varoitukset eivät kiinnostaneet. Kaikkein tärkeintä oli nopeasti pääsä sampanjaa kilistelemään uuden maan kunniaksi vaikka mitään realismia ei ehtojen täyttymisestä ollut.

Nipotan:

”Tällä hetkellä kruunu on yliarvostettu, vientikauppa pudonnut 16% ja teollisuus kokonaisuudessaan hiipunut 9% (nämä ovat kamalia lukuja). Kulutuskysyntä laskenut 3%.”

Mistä mihin ja lähde? Vai pelkkää tyhjää huulien heiluttelua?

Vihdoinkin puhutaan asiaa. Kilpailukyvyn erilainen kehittyminen euromaiden sisällä on olennainen seikka. Runsas kymmenen vuotta euroa on rapauttanut Etelä-Euroopan kilpailukyvyn. Julkistalouden säästöt v’ähentävät talouden kysyntää ja vievät sitä myöten myös pankit ongelmiin. Pankit taas pelastetaan veronmaksajien rahoilla, joilla sen jälkeen on yhä vähemmän mahdollisuuksia kuluttaa.

Nyt EKP aloittaa kohta setelirahoituksen. Sekään ei euroa pelasta. Euromaiden taloudet kun kulkevat eri suuntaan.

Nyt pitäisi viisaiden pohtia, miten tästä pulmasta päästään vähimmillä vaurioilla pois. Pitäisi uskaltaa keskustella myös euron hajoamisesta. Nykytavalla Suomenkin hallitus on kuin ajopuu, päätöksiin joudutaan yhtäkkiä, strategia puuttuu.

Näitä luetaan juuri nyt