Annie Leibovitzin 24 miljoonaa

Profiilikuva
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Annie Leibovitz on todennäköisesti tunnetuin elossa oleva amerikkalaisvalokuvaaja (korjaatte, jos olen väärässä). Viime aikoina hän on ollut julkisuudessa henkilökohtaisen talouskatastrofinsa, ei armoitettujen julkkisvalokuviensa takia.

Leibovitzin piti tämän viikon tiistaihin mennessä maksaa takaisin 24 miljoonan dollarin laina (plus korot ja mahdolliset kulut), jonka hän otti viime vuonna Art Capital -nimiseltä yhtiöltä. Lainan vakuudeksi Leibovitz on asettanut kaksi taloaan (kaksi taloa, 24 miljoonaa velkaa, ei ihan joka valokuvaajan ongelma) sekä kaikkien tähän asti ottamiensa valokuvien oikeudet.

Lisäksi vakuutena on Leibovitzin seuraavan kahden vuoden aikana tekemä työ, eli hänen ottamansa kuvat vuoteen 2011. Lainasopimuksen mukaan vain Art Capital saa myydä Leibovitzin kuvia. Se ottaa hinnasta palkkion päältä ja käyttää rahat lainan lyhentämiseen. Kuvaaja itse saa jäljelle jäävät rahanrippeet.

Leibovitz on kieltäytynyt noudattamasta lainasopimuksen ehtoja ja asiasta riidellään oikeudessa. Kuvaaja ei ole varsinaisesti mikään köyheliini (ne kaksi taloa), Leibovitzin kuittaa Vanity Fair -lehdestä miljoona-ansiot, lisäksi hän tekee mainoskuvauksia. Leibovitzin kuvia on myös huutokaupattu jopa 50 000 dollarin hintaan.

Tapaus on Yhdysvalloissa herättänyt varsin vireää keskustelua linjoilla ”tuollaisia lainaehtoja ei voi olla” / ”itsepä velkasi otit”.

Rahan lainaaminen vielä ottamattomia valokuvia vastaan on taiteilijalle kohtuullisen moderni tapa muuttaa huomisen tuotantonsa rahaksi jo tänään (huh, kuulostaapa karulta noin kirjoitettuna). Muunnelma samasta teemasta on Bowie-velkakirja, jolla David Bowie myi vanhojen levyjensä tekijänoikeustuotot sijoittajille.

Velkakirjaa ostanut sijoittaja maksoi vuonna 1997 Bowielle 55 miljoonaa dollaria ja sai vastineeksi laulajan vanhan tuotannon kaikki tekijänoikeustuotot kymmenen vuoden ajalta. Bowie-bondit herättivät aikoinaan suurta huomiota. Musiikin nettipiratismi teki kuitenkin tekijänoikeustuottojen ennustamisesta niin vaikeaa, että musiikkivelkakirjat menettivät viehätyksensä.

Ehkä raha hakeutui turvallisempiin kohteisiin, esimerkiksi subprime-lainoista paketoituihin velkakirjoihin?

Leibovitzin tunnettuihin kuviin kuuluu Rolling Stonen kansi John Lennonista ja Yoko Onosta. Kuvasta olisi todennäköisesti tullut varsin tunnettu, vaikka sitä ei olisikaan otettu vain viisi tuntia ennen Lennonin kuolemaa.

Uudempaa Leibovitzia ovat esimerkiksi Luis Vuittonin Gorba ja laukku -mainos sekä Vanity Fair -lehden tuoreen Mad Men -jutun kuvat.

Jos tapaus Leibovitz kiinnostaa, Reutersin bloggaaja Felix Salmon on seurannut asiaa suorastaan piinallisen tarkasti. New York Timesin juttu kuvaajan rahavaikeuksista täällä. Sekään ei tosin vastaa kysymykseen, miten noilla tuloilla on mahdollista saada aikaan tuollainen velka.