Alueellistamisen avoin piikki
Matti Vanhasen taannoisten hallitusten hellimä alueellistaminen putkahti taas uutisiin, kun nykyisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ilmoitti reilu viikko sitten, että Kuopioon ulkoistetun lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean muuttoaikataulua joudutaan rukkaamaan.
Fimean alueellistamisella pallottelu ei ole ihan ilmaista. Samanaikaisesti kun Kuopioon joudutaan palkkaamaan uutta väkeä, niin Helsinkiin jääviä joudutaan sijoittamaan muualle valtionhallintoon.
Muuttohalukkaita Kuopijoon mänijöitä on Fimeasta löytynyt varsin niukasti. Muuttohaluttomista lähemmäs sadan tulkitaan olevan irtisanomisuhan alla.
Irtisanomisiin alueellistamishankkeet eivät kuitenkaan kovin herkästi johda, sillä valtionhallinnon henkilöstöpolitiikka on luvalla sanoen asteen verran humaanimpaa kuin mihin yksityissektorilta saneerattavat saavat tottua.
Valtioneuvoston vahvistamien pelisääntöjen mukaan muuttohaluttomalle on tarjottava työtä hänen omalta työssäkäyntialueeltaan. Ensisijaisesti työtä on tarjottava saman hallinnonalan piiristä, ja ellei se onnistu, niin sitten joltain muulta hallinnonalalta. Tällaisia ”sijoitettavia” onkin sitten ripoteltu eri puolille valtionhallintoa.
Kuvaavaa alueellistamispolitiikalle on, että tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon tällaisia virastojensa mukana siirtymättömiä työntekijöitä oikeastaan on, ei ole olemassa keskitetysti missään. Puhumattakaan, että olisi saatavissa edes joku arvio siitä, paljonko tämä kaksoismiehitys on tullut veronmaksajille maksamaan.
Tiedot kustannuksista ovat hajallaan kussakin alueellistetussa virastossa. Valtiovarainministeriönkin tietoon asia tulee vasta siinä vaiheessa, kun alueellistetun viraston palkkamenot uusrekrytointien vuoksi karkaavat ja virastot joutuvat anomaan lisää rahaa. Yksityissektorilla ei tällaisella budjetointitarkkuudella kauan säilyisi työsuhteessa.
Fimea ei ole muuttohaluttomuusongelmansa kanssa suinkaan yksin. Sama kuvio on toistunut kaikkien alueellistamishankkeiden kohdalla.
Esimerkiksi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusta perustettaessa joihinkin toimipisteisiin ei saatu siirtymään ketään. Muun muassa Mikkelin palvelukeskus joutui palkkaamaan koko henkilökuntansa paikan päältä. Käytännössä alueen yrityksistä, sillä päteviä taloushallinnon ammattilaisia ei ihan ryppäissä Mikkelinkään kuduilla kuljeksinut.
Ammattiväkeään menettäneille paikallisille yrityksille ei noihin aikoihin juuri kannattanut mennä alueellistamispolitiikan autuullisuudesta saarnaamaan.
Ontuvaa arviointia
Nykyisessä hallituksessa alueellistamisesta vastaava hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen myönsi Helsingin Sanomissa (3.10.), että alueellistamispäätöksiä ei ole kovin hyvin seurattu tai arvioitu.
Pientä ryhtiliikettä asian korjaamiseksi on yritetty saada aikaan. Valtiovarainministeriö lähetti asiasta alkuvuodesta paimenkirjeen, joka sisältää ”ohjeen alueellistamisen vaikutusten arvioinnista ja seurannasta”. Eri ministeriöiden tulee vastata vm:n kyselyyn vuoden loppuun mennessä.
Samassa yhteydessä eri ministeriöitä velvoitetaan tekemään selkoa tiedossa olevista ja mahdollisista tulevista hallinnonalojen organisaatiouudistuksista.
Ikävä kyllä täydellistä tilinpäätöstä siitä, mitä kepulainen alueellistamispolitiikka on tälle maalle tullut maksamaan, pystytään tuskin valtiovarainministeriön selvityksenkään perusteella vielä laatimaan.