Suomen kaksi todellisuutta
Ympäristökriisit tapahtuvat maailmassa, jossa ei ole poliitikkoja.
3
MIN
Kansan Uutisissa toimittaja Emilia Männynväli kysyi, kuinka päätöksentekojärjestelmä kykenee vastaamaan ”ilmastonmuutoksen ja lajikadon kaltaisiin eksistentiaalisiin uhkiin”. Huonosti, tutkijat sanoivat. Päättäjät voivat lausua kauniita sanoja ympäristöstä, mutta todellisuudessa he kuuntelevat yrityksiä ja etujärjestöjä.
Suomen Luonnon numerossa 8/2025 pohdittiin, miksei luontokatoa saada pysäytettyä. Kolmen ympäristöalan asiantuntijan mukaan vika on ainakin talousjärjestelmässä, jossa vastuu tuhosta ei jää tuhoajalle, sekä suomalaisen metsänhoidon pitkäaikaisessa kehityskulussa.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma ihmetteli Helsingin Sanomissa 16. lokakuuta, miksei ympäristökriiseistä ole onnistuttu julkisuudessa tekemään samanlaista turvallisuusuhkaa kuin sodista tai terrorismista. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala selitti asiaa Suomen Kuvalehdessä muun muassa sillä, että ilmastokriisi etenee hitaasti eikä ruohonjuuritason toiminta näytä lieventävän kriisiä.
Ympäristökriisien julkisuus on toisinaan jopa tragikoomista. Ne tapahtuvat todellisuudessa, jossa ei ole poliitikkoja. Ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta keskusteleminen jää asiantuntijoiden, tutkijoiden ja valistuneiden maallikkojen harteille – ja heidän harteilleen jää myös pohtia, mikseivät poliitikot tartu toimeen.
