Emme ymmärrä yhtään mitään – ja monet hokevat: Orwell Orwell Orwell
KOLUMNI: Anti-etuliite olisi lähempänä sitä, mitä totuudenjälkeisellä tarkoitetaan, kirjoittaa Aurora Rämö.
Suomeen mahtuu vain yksi totuus kerrallaan, sanotaan. Nyt totuus on se, ettei totuudella ole väliä.
Totuudenjälkeinen aika, niin sitä kutsutaan, pääkirjoituksesta toiseen, aivan itsestään selvänä ajatuksena. Oikeastaan se on pelkkä pätevän kuuloiseksi konseptoitu tunnustus siitä, ettemme ymmärrä yhtään, mitä tapahtuu. Selitysyritys ymmärtämättömyydelle riittää siitäkin huolimatta, että se ei selitä itse asiasta mitään. Jotkut valehtelevat, ihmiset hurmioituvat koko emotionaalisen arsenaalinsa voimin.
Kansainvälinen muoti-ilmaus oli väliintulo populismiin. Sen aikaisin löydetty lähde on vuodelta 1992, Persianlahden sodasta kertovasta esseessä The Nation -lehdessä, ja vuonna 2016 Oxford Dictionary valitsi post-truthin vuoden sanaksi.
Tässä vaiheessa paukkaa yleensä paikalle tutkija, joka ilmoittaa, että missään ei ole mitään uutta, lukisitte kirjoja. Niin nytkin. Politiikka-lehden päätoimittaja Paul-Erik Korvela kirjoitti marraskuussa, että ilmiö on tuttu jo antiikin ajalta. Kevytversiona tästä kolumneissa on alettu hokea Orwell Orwell Orwell, varmaan herranjestas jo Tolstoi sanoi, että kaikki faktat ovat toistensa kaltaisia, jokainen valhe on epätotta omalla tavallaan.