Yliopistoista rahoitusmallia valtion tutkimuslaitoksille – nyt keikutaan ristiaallokossa

PUHEENVUORO: Oliko tilaaja-tuottaja-malli lopulta paras tapa paimentaa tutkimus takaisin päätöksenteon tueksi? kirjoittaa Jari Kirsilä

Profiilikuva
menoleikkaukset
Teksti
Jari Kirsilä
Suomen Kuvalehti

Valtion tutkimuslaitokset ovat olleet kova pähkinä suomalaiselle tiedepolitiikalle. Tähän suuntaan kirjoittaa Etlan juhlakirjassa Sixten Korkman, joka oli mukana viimeisimmässä uudistuksessa saada niin sanottu sektoritutkimus palvelemaan paremmin yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Iso osa suomalaisesta innovaatiojärjestelmästä oli Korkmanin mukaan vaikeasti ohjattava, syyllistyi reviiriajatteluun, kärsi polkuriippuvuudesta ja osoitti muutosvastarintaa. Puolitoista tusinaa hyvin erilaista laitosta sitoi merkittäviä resursseja, joiden uudelleen suuntaaminen oli vaikeaa.

 

Oliko yllätys, että tutkimuslaitoksia ja tutkimusrahoitusta koskenut TULA-raportti johti käytännön toimiin? Taisi olla.

Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitusta leikattiin yli 60 miljoonaa euroa jaettavaksi kilpailtuna hankerahoituksena. Syntyivät uudet ulkopuolisen rahoituksen instrumentit Strategisen tutkimuksen rahoitus (STR) ja Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta (TEAS). Satojen asiantuntijoiden työt loppuivat, ja laitoksia on enää tusina.