Yleisradio kunniaan

Profiilikuva
mediamaksu
Teksti
Leena Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yleisradio on nyt kaikkien hampaissa, ja kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtaman parlamentaarisen työryhmän idea mediamaksusta lytätty maan rakoon.

Helsingin Sanomien (25.4.) mielestä pitäisi pikemminkin puhua Yle-verosta. Siinä lehti saattaakin olla oikeassa: mediamaksu on vero verojen joukossa. Eihän niistä kukaan erityisemmin pidä, mutta kiltisti täällä silti rahoitetaan muiden päivähoitoa, koulunkäyntiä ja terveyskeskuspalveluita. Miksei sitten laadukasta tv- ja radiotuotantoa?

Irtiottoja (2003) ja Firma (2005) ovat viimeiset kelvolliset tv-draamat (kotimaiset), joita kaupalliset kanavat ovat tarjonneet. Edellinen on vuodelta 2003 ja jälkimmäinen vuodelta 2005. Sen jälkeen onkin eletty Ylen varassa.

Ajankohtaisohjelmien tuottajana Yle on täysin omaa luokkaansa. Vai kuka haluaa rakentaa maailmankuvansa Nelosen “läskiseksin aakkoset” -dokumenttien varaan? Verkossa Ylen Elävä Arkisto ja Areena ovat mainioita palveluita. Enkä ihan ymmärrä sitäkään, miksei Yle saisi purkaa omia uutisiaan kirjoitettuna nettisivuilleen.

On suorastaan huvittavaa, miten isojen mediatalojen johtajat jeesustelevat, että kaikille sama mediamaksu kohtelee epäoikeudenmukaisesti köyhiä eläkeläisiä ja muita yhteiskunnan vähäosaisia. En muista, että veroprogression kasvattaminen olisi ollut heidän tähänastinen tavoitteensa.

Pienituloisella eläkeläisellä ei kuulemma ole maksuun varaa, vaikka oikeasti televisio on pienituloisen eläkeläisen paras ystävä ja hänen maksunsa pienenee uudistuksen myötä.

Myös median riippumattomuus ja monimuotoisuus kuulemma vaarantuvat. Maakuntalehtien tulevaisuudesta onkin syytä kantaa huolta, tosin monesta muustakin syystä, mutta mitä ihmeen kitinää olemme kuulleet kuukausikaupalla kaupallisista valotauluista?

Ylen päätöksestä antaa niille uutisia ilmaiseksi on vaahdottu siihen malliin, että kaikki suhteellisuudentaju tuntuu kadonneen. Kuinka monta valotaulua Suomessa edes on?

Toinen Ylen hirveä virhe, joka jatkuvasti nostetaan esiin, on että se pari vuotta sitten meni ja osti amerikkalaisen HBO:n laatusarjoja, joita oli jo nähty muilla kanavilla.

Valotaulut ja muutamat huonot ostopäätöksetkö siis ovat pahinta, mistä Yleä voi syyttää ja mediamaksun tyrmätä? Keksikää parempia argumentteja.