Supervallan valovoima hiipui
Yhdysvaltojen vaalit eivät kiinnosta – ja luulen, että kyse on omaa kokemustani laajemmasta ilmiöstä, kirjoittaa Suvi-Anne Siimes.
Yleinen kiinnostukseni Yhdysvaltoja kohtaan on ollut jo pidempään laskusuunnassa.
Ainoan poikkeuksen tästä muodostivat Yhdysvaltain linjaukset ja diplomaattiset toimet Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessien aikana. Muusta Yhdysvaltain politiikasta en ole oikein jaksanut kiinnostua.
Huomaan myös katsoneeni jo pitkään lähinnä eurooppalaisia ja aasialaisia elokuvia ja lukeneeni pääosin muualta kuin Yhdysvalloista peräisin olevien kirjailijoiden ja ajattelijoiden teoksia.
Havahduin asiaan kuitenkin varsinaisesti vasta tänä syksynä, kun Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien lähestyminen sai niin Suomen kuin Ruotsinkin mediat täyttymään niitä koskevista uutisista ja kommentaareista.