Voi Euroopan kevät!

EU-parlamenttiin pitää äänestää niin järkevät ja taitavat edustajat kuin suinkin mahdollista, kirjoittaa Helena Petäistö.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Voi elämän kevät! Nyt ei ole Euroopalla totisesti helppoa! Näin haasteellista kevättä ei ole ollut miesmuistiin!

EU-vaaleissa uhkaa tulla äänikato – paradoksaalisesti siitäkin huolimatta, että nyt EU-parlamentilla on oikeasti todellista valtaa ja sinne siis pitäisi saada mahdollisimman pätevät jäsenet päättämään meitä kaikkia koskevista tärkeistä asioista.

EU-parlamentin tähänastinen tasapaino uhkaa horjua, kun euroskeptikot saattavat saada peräti neljänneksen paikoista.

Tähän asti noin 70 prosenttia asioista on saatu hoidetuksi kahden suuren pääpuolueen, konservatiiviryhmän, siis maltillisen oikeiston, ja sosiaalidemokraattien kesken.

Jos kahden suuren sopua ei ole löytynyt, lopuissa 30 prosentissa vaa’ankieliasemassa ollut liberaaliryhmä on tehnyt yhteistyötä vuorotellen jomman kumman ison ryhmän kanssa aihepiiristä riippuen.