Veroilla ja velalla päin puuta

Kuntien ja valtion kasvavien menojen paikkaus velalla ja verojen korotuksilla on lyhytnäköistä remontin lykkäämistä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Veronkorotuksia on tehty vajaat kolme vuotta kestäneellä hallituskaudella jo 5,2 miljardin edestä. Tänä vuonna valtion verotus kiristyy 810 miljoonaa ja kuntien 500 miljoonaa euroa. Veronluonteiset sosiaalimaksut kiristyvät 410 miljoonaa. Nämä luvut ilmenevät EVAn tällä viikolla julkaisemasta Hannu Kasevan raportista Kruunu ottaa omansa – viisi havaintoa kiristyvästä verotuksesta.

Vaikka veroja kiristetään, se ei riitä. Armottomat luvut kuvaavat hyvin, miten paljon yli varojensa hyvinvointiyhteiskuntamme juuri nyt elää. Veronkorotusten lisäksi valtio ja kunnat ovat jo paikanneet talouttaan velkaantumalla noin 120 miljardia euroa. Ja lisää tarvitaan: valtio ottaa tänä vuonna seitsemän miljardia, kuntien velka kasvaa 2,5 miljardia.

EVAn selvitys viittaa kansainväliseen verotutkimukseen, joka osoittaa kuinka verotus haittaa talouskasvua. Poliittisen päätöksentekijän tehtävä ei ole helppo: pitäisi pyörittää kansalaisten vaatimia palveluja, joihin ei ole varaa, ja samalla pitäisi tehdä politiikkaa, joka kasvattaa tuotantoa ja työtä.

 

Veronkorotusten tie on petollinen, kuten EVAn tutkija toteaa: korotukset voivat johtaa varautumissäästämisen takia verotulojen supistumiseen. Matalilla työn, pääoman ja voittojen verokannoilla taas voi kiihdyttää talouskasvua ja tuottaa suurempia verokertymiä. Tutkimusten mukaan verotuksen pitäisi olla yksinkertaista ja kustannuksiltaan alhaista, siis tehokasta. EVAn mukaan tehokkaan verotuksen periaatteet tiedetään Suomessa, mutta ne on unohdettu.