"Järkevin tapa lämmittää on hyödyntää sähköntuotannon hukkalämpöä"

Arvostamani Martti Tiuri kirjoitti otsikolla ”Ympäristöjärjestöjen arviot pielessä” sähkön tuotannosta ja ilmastonmuutoksesta. Tiuri on faktoissa ollut aina oikeassa, mutta nyt oli pari asiaa pielessä.

Kun Tanska tuottaa hyvällä tuulella tuulisähköä, joutuu se myymään suuren osan Norjaan. Siellä veden juoksutusta altaista voimalaitoksiin vähennetään ja käytetään Tanskan tuulisähköä.

Tiuri väitti että maailman päästöt eivät vähene. Kyllä vähenevät, sillä Norja voi säästää altaiden vettä ja käyttää näin säästyneen veden myöhemmin. Silloin se korvaa kivihiilisähköä Tanskassa.

Ympäristö hyötyy tuulivoimasta paljon, mutta vain silloin kun sen parina on suuria altaita, joissa vettä voidaan varastoida kevään tulvista seuraavaan talveen. Nyt vain Tanska myy halvalla tuulisähköä ja ostaa vesivoimaa Norjasta takaisin jopa kymmenkertaiseen hintaan.

Toinen virhe Tiurin kirjoituksessa on se, ettei hän tarkastele sähkön kulutuksen epätasaisuutta. Suomi tarvitsee teollisuuden ajaessa täysillä vajaat 8000 MW sähköä. Loppu menee lämmitykseen. Kovalla pakkasella tarvitsemme lämmitykseen yli 15 000 MW, josta onneksi reilu kolmannes tuotetaan CHP-kaukolämmöllä, osa öljyllä, klapeilla ja osa sähköllä.

Ennätyspakkasella sähköä lämmitykseen menee 7500 MW eli saman verran kuin kaikki muu sähkö yhteensä. Jos lämmittäisimme yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon (CHP) kaukolämmöllä taajamissa ja maalla puilla, riittäisi tuo 8000 MW sähköntuotantoa meille aina.

Tiuri on kova ydinvoiman kannattaja. Olen samaa mieltä, että länsimaisessa elämäntavassa se on ainoa järkevä tapa tehdä sähköä teollisuuden tasaiseen tarpeeseen. Mutta ydinsähkö on huonoin ja kallein tapa lämmittää.

Järkevin tapa lämmittää on CHP eli hyödyntää sähköntuotannon hukkalämpöä. Sitä tulee muuten ydinvoimaloista lähes 70% energiasta. Jos lisäisimme CHP-kaukolämpöä kattamaan taajamat täydellisesti, nousisi myös kaukolämpö-CHP:n sähköntuotanto. Eikä se puun polttaminen maalla nykyaikaisilla uuneilla suurta pienhiukkasongelmaa tee.

Näillä keinoin sähkön hinta pysyisi Suomessa edullisena ja vakaana ja voisimme tehdä uusien ydinvoimaloiden sähköllä sitä, mitä sillä alunperinkin oli tarkoitus tehdä eli viedä. Suomeen niitä kannattaa rakentaa kun muualle ei saa.